Kuluttajat pitävät huoltovarmuutta ja maatalouden etua entistä tärkeämpinä syinä lisätä suomalaisen ruoan ostamista

Tiedote

Suomalaisista 35 % on lisännyt kotimaisen ruoan ostamista tämän vuoden aikana. Lisäksi reilu 40 % vastaajista aikoo lisätä kotimaisen ruoan ostamista edelleen lähitulevaisuudessa, todetaan Kantar TNS Agrin toteuttamassa kyselytutkimuksessa*. Tärkeimmät syyt lisätä kotimaisen ruoan ostamista ovat vastaajien halu suosia suomalaista, tukea viljelijöitä ja kotimaista maataloutta sekä ajaa Suomen työllisyyden ja talouden etua. Myös poikkeusoloihin varautumisen merkitys ihmisten ostopäätöksiin vaikuttavana tekijänä nousee reilusti viime vuoteen verrattuna.

Suomalaisten halu lisätä kotimaisen ruoan kulutusta on näkynyt kyselyn tuloksissa jo muutaman vuoden ajan.  

– Ruoan puhtaus, laatu ja jäljitettävyys motivoivat edelleen ihmisiä kulutusvalinnoissa, mutta viime aikojen muutokset kotimaisen ruoantuotannon toimintaympäristössä sekä Ukrainan sota näkyvät tutkimuksen tuloksissa tänä vuonna. Uskon, että haastavina aikoina kuluttajien tietoisuus suomalaisen ruokaketjun merkityksestä on lisääntynyt ja arvostus sitä kohtaan kasvanut, toteaa Ruokatieto Yhdistyksen toiminnanjohtaja Anni-Mari Syväniemi. 

Suurin muutos varautumisessa poikkeusoloihin ja halussa tukea viljelijöitä

Tutkimuksen mukaan reilu 42 % suomalaisista aikuisista on lisännyt kotimaisen ruoan kulutusta vahvistaakseen yhteiskunnan huoltovarmuutta ja varautumista poikkeusoloihin niin yhteiskunnassa kuin omassa kodissakin. Huoli huoltovarmuudesta on noussut selvästi vuodentakaisesta tutkimuksesta. Suurin nousu syissä on tapahtunut kuitenkin siinä, että kotimaista ruokaa ostetaan, jotta viljelijöiden ja maatalouden tilanne paranisi.  

– Ostopäätösten takana olevissa syissä näkyy yhteisöllisyys. Viljelijöiden ja maatalouden etu sekä huoltovarmuus ovat nousseet tutkimuksessa ostosyinä eniten, kun taas esimerkiksi ympäristöasiat ja eläinten hyvinvointi ovat hieman laskusuunnassa, Syväniemi huomauttaa. 

Monta syytä valita Hyvää Suomesta

Tunnistamalla ja valitsemalla ostoskoriin kotimaista ruokaa, kuluttaja voi varmistaa osaltaan, että myös jatkossa kaupoissa riittää omassa maassa tuotettua ruokaa. Kun ruoantuotanto säilyy omissa käsissämme, pystymme vaikuttamaan myös esimerkiksi ilmastoon, ympäristön monimuotoisuuteen, eläinten hyvinvointiin, tuoteturvallisuuteen, työhyvinvointiin ja ruokaturvaan.  

Hyvää Suomesta -merkki on ainoa ruoan alkuperämerkki, joka takaa, että sekä raaka-aineet että työ tulevat Suomesta. 

Lisätietoja: toiminnanjohtaja Anni-Mari Syväniemi, Ruokatieto Yhdistys ry, puh. +358 505118909 

Kuvia medialle: Medialle (kuvat.fi)

Ruokatieto Yhdistys ry:n missio on rakkaudesta oman maan ruokaan. Tehtävänämme on edistää suomalaisen ruokaketjun menestystä ja ruokakulttuuria tekemällä tunnetuksi osaamista ja työtä pellolta pöytään. Ytimessä on suomalaisen ruoan arvostetuin alkuperämerkki Hyvää Suomesta. Yli 350 jäsentä ja merkinhaltijaa edustavat alan toimijoita monipuolisesti. 

*Tutkimuslähde: Kantar TNS Agri: Kotimaisen ruuan kuluttajakysymykset 2022, n=1062, koko väestö 18-74-vuotiaat, pl. Ahvenanmaa 

 

Muut ajankohtaiset

Kaikki ajankohtaiset

11.9.2023 Uutinen

Tietohaarukka 2023 on julkaistu

Kuinka suuri viljasato oli vuonna 2022? Paljonko suomalaiset kuluttavat lihatuotteita? Mihin suuntaan tuottajahinnat ovat…

1.9.2023 Tiedote

Hyvää Suomesta jälleen arvostetuin alkuperämerkki

Hyvää Suomesta –merkki on arvostetuin tuotteen alkuperästä kertova merkki ja Suomen viidenneksi arvostetuin brändi…

31.8.2023 Tiedote

4.9. koko Suomi juhlii kotimaista ruokaa

Suomalaisen ruoan päivää vietetään 4.9. viidettä kertaa. Päivä on omistettu suomalaisen ruoan tuottajille ja…

9.5.2023 Tiedote

Ruokavisa vie ruokakasvatusta yläkouluihin: voitto oivaltavalle Nöykkiön koulun joukkueelle

Ruokavisa on yläkouluille suunnattu ruokakasvatuksen opetuskokonaisuus, jossa opitaan ruoan reiteistä pellolta pöytään sekä fiksua…

30.3.2023 Tiedote

Rakentavaa ruokapuhetta edistäneet Sanna Talvia ja Juuso Joona palkittiin Vuoden ruokakasvattajina

Vuoden ruokakasvattaja 2023 -huomionosoituksen ovat saaneet yliopistonlehtori Sanna Talvia Itä-Suomen yliopistosta Joensuun kampukselta sekä…

25.3.2023 Tiedote

Ruokavisan finaaliin joukkueet Nöykkiön koulusta ja Jyväskylän normaalikoulusta

Ruokavisan alkukarsinnat on nyt käyty. Kiitos kaikille osallistuneille opettajille ja oppilaille! Kilpailuun osallistuneista oppilasryhmistä…

6.2.2023 Tiedote

Ruokavisa 2023 on käynnistynyt!

Ruokavisan valtakunnallinen osaamiskilpailu on nyt käynnissä! Osaamiskilpailuun voivat osallistua yläkoulun oppilaat opettajansa johdolla. Oppilaiden…

3.2.2023 Tiedote

Merkinnät elintarvikepakkauksissa eivät saa johtaa kuluttajia harhaan

Kuluttajat ovat tällä hetkellä erittäin kiinnostuneita ruoan alkuperästä. Siksi on tärkeätä, että pakkausten tarjoama…

25.1.2023 Tiedote

Ehdota Vuoden ruokakasvattajaa!

Ruokatieto myöntää Vuoden ruokakasvattaja –huomionosoituksen tänä keväänä ruokakasvatuksen saralla ansioituneelle toimijalle, joka on toiminnallaan…

19.12.2022 Tiedote

Ruokavisa 2023 -oppimateriaali on julkaistu – teemana alkutuotanto

Ruokavisan teemana on tällä kertaa alkutuotanto, eli toiminta kotimaisessa ruoantuotannossa. Oppimateriaali on nyt julkaistu…

30.11.2022 Tiedote

Ruokavisa 2023 – Aiheena alkutuotanto

Ruokavisa on yläkouluille suunnattu opetuskokonaisuus, jossa tällä kertaa tutustutaan alkutuotantoon. Ruoantuotanto on ajankohtainen aihe,…

24.11.2022 Tiedote

Ruokatiedon hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Elli Siltala

Ruokatieto Yhdistys ry:n vuosikokouksessa 23.11. valittiin hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi johtaja Elli Siltala Valio Oy:stä…

Siirry takaisin sivun alkuun