RUOKATERMEJÄ
ALADOBI Liha-, kala- tai kasvishyytelö. Tarkoittaa yleensä lihahyytelöä. 1800-luvun lopulla tehtiin yleisesti vasikan lihasta.
EGRÖÖRI Munakokkeli. Sana tulee ruotsin sanasta äggröra.
HOPEATEE Keitettyä vettä, jossa vähän maitoa ja sokeria. Erityisesti lasten juoma.
JUNTTALEIPÄ, JUNTTAPULLA Ranskanleivän nimitys ainakin vielä 1950-luvulla
JUUPPA Lapsille mieleinen iltapala, joka valmistettiin siten, että mustikat survottiin jauhojen kanssa mössöksi ja ripoteltiin sokeria päälle.
JÄLTTÄÄ Raastaa, esim. raaputtaa puukonterällä naurista.
KALJAVELLI Kaljasta, vedestä, ohrajauhoista ja liotetuista rusinoista keitetty velli. Maustetaan siirapilla ja suolalla. Ennen tarjoamista lisätään vellin joukkoon leipäjuustokuutioita tai kokkareista kotijuustoa.
KAPUUNI Kuohittu syöttökukko.
KASTE Esim. aamukaste merkitsee aamupuuroa. Joissakin yhteyksissä sana merkitsee samaa kuin keitto.
KESÄKEITTO Keitto, johon laitetaan yleensä kukkakaalia, herneitä, perunoita ja porkkanoita. Keitto tehdään maitoliemeen. Suosittu loppukesän ruoka etenkin 1930- ja 1950-luvuilla
KESÄKURKUT Siivutettuja avomaankurkkuja pehmitetään hankaamalla kahden lautasen välissä. Sen jälkeen ne tarjotaan etikka-suola-sokeriliemessä tillillä maustettuna.
KLIMPPI Jauhoista, nesteestä, munista, mausteista sekä usein rusinoista ja keitetystä perunoista valmistettu taikina, josta on muotoiltu pyöryköitä, jotka kypsennetään esim. keiton joukossa.
KLIMPPISOPPA Keitto, jossa muiden ainesten (esim. liha, kasvikset) ohessa on klimppejä.
KORVIKE Sota-aikana yleisesti kahvinkorvikkeesta käytetty nimitys. Aluksi korvikkeessa oli 25 % kahvia ja 75 %paahdettua ruista, ohraa, hernettä tai voikukanjuurta. Lopulta korvike oli tehty pelkästä paahdetusta viljasta ja voikukanjuurista.
KURRI Kurnaali. Kuorittu, separoitu maito.
LEIPÄJANKKI Maitoon keitetty (veri)leipä.
LEIPÄRESSU 1. Siankylki käristetään pannulla ja siihen silputaan vähän sipulia. Kostutetut leipäpalat lisätään seokseen ja annetaan hautua hetken.
2. Sama kuin leipälämmitys eli maitokeitto.
LUUKEITTO Luista, perunoista ja juureksista valmistettu keitto.
MAITOKEITTO Eli leipälämmitys. Keitto, joka tehdään keittämällä maitoa ja kuivia leivänpaloja.
MAITOPERUNAT Keitto, jossa on perunalohkoja ja sipulia. Liemenä maito.
MUSTIKKAMÖLLÖ Mustikka-ruisjauho-sokeriseos. Erityisesti lasten herkku.
MUSTIKKAPÖPERÖ Mustikat survotaan talkkunajauhojen ja sokerin kanssa mössöksi.
MUTTI 1. Keittotalkkuna, joka valmistettaan keittämällä talkkunajauhot vedessä paksuksi tahnaksi.
2. Vedestä ja ohrajauhoista keitettävä, suolalla maustettu seos, jossa vettä on vain sen verran, että jauhot kostuvat.
MYKYROKKA Ks. tappaiskeitto. Tappaiskeittoon lisätään valmistuksen loppuvaiheessa kypsymään mykyjä, jotka on valmistettu verestä, kaljasta, ohrajauhoista, sipulista ja silavasta tehdystä taikinasta.
   
NAMIMURUT Pula-aikana (1940- ja vielä 1950-luvun puolellakin) kaupoissa myytyjä karamellin korvikkeita, jotka oli valmistettu liottamalla kuivattuja porkkanan paloja sakariinissa.
NAURISHAUDIKKAAT Nauriita keitetään useita tunteja vähässä vedessä kannen alla, kunnes ne ovat kauniin ruskeita.
NAURISPERUNAT Perunaa ja naurista sekaisin keitettynä.
NELIKKO Puinen tynnyri.
PEPU 1. Puuromainen tahna, joka saadaan sekoittamalla kylmään veteen jauhoja tai talkkunaksia.
2. Lautasella sekoitettu puolukkasurvos.
PERNAVOI Perunamuusi
PERUNAPUTSI Perunalaatikko
PERUNAPUURO 1. Kuoritut perunat keitetään kypsiksi, survotaan hienoksi, lisätään maito, muna, voi ja suola.
2. Kuoritut perunat keitetään kypsiksi, survotaan hienoiksi, lisätään maito, voinalusmaito ja hapankerma sekä suola.
3. Kuorituista perunoista, niiden keitinvedestä ja ohrajauhoista keitetty puuro, joka on maustettu suolalla.
PIAPOJAUHO Talkkunajauho.
PIIMÄVELLI Maidosta ja ohrajauhoista valmistettu, suolalla maustettu velli, johon on valmistuksen loppuvaiheessa lisätty esim. kirnupiimää.
PIRANA Vedestä, (sianlihasta), ohraryyneistä/-jauhoista, (härkä)pavuista, herneistä, lantusta, nauriista ja perunasta keitetty sakea seos, joka voidaan vielä vatkata hienoksi. Maustetaan suolalla ja voilla. Syödään kuumana silmävoin kanssa, kylmänä maidon kanssa.
POTTILOHKO Lihasta, sipulista, perunasta, juureksista ja vedestä valmistettu pataruoka.
PULLAMAITO Kuivuneitten pullanpalojen päälle kaadetaan kiehuvaa maitoa ja sekaan ripotellaan sokeria.
PYLSY Sellaisenaan syömäkelvottomat kypsät lihat hakataan puukaukalossa pieneksi. Seos maustetaan sipulilla ja suolalla.
REX-KAKKU Rex-kekseistä (Marie-keksien tyyppisiä, neliskanttisia keksejä), kookosrasvasta, kaakaojauheesta, pölysokerista, kananmunista ja vaniljasokerista valmistettu ”kerroskakku”.
RÄÄTIKKÄPUTSI Lanttulaatikko.
RÖSSYKEITTO Perunasta, rössystä, silavasta, sipulista ja vedestä valmistettu keitto.
RÖSSYPOTTU, RÖSSY Tällä nimikkeellä on monta erilaista versiota:
1. veripalttu/palttu/verivanukas.
2. imelletystä perunamassasta tai raastetusta perunasta paistettu pannukakku. Sanotaan myös maitokropsuksi (Pohjanmaa)
3. perunamassasta tehty laatikkoruoka
4. laatikkoruuan joukkoon voidaan myös lisätä sipulia ja silavaa.
SIKURIKAHVI Sikurijuurta (voikukan sukulainen) on käytetty kahvin lisäkkeenä ja korvikkeena.
SINTU Vedellä jatkettu (laimennettu) maito tai piimä.
SUMPPI Juoma, joka keitetään edellisen kahvin kahvinporoista.
SYLTTY Eli tytinä. Raaka-aineita mm: lehmän, vasikan, sian tai lampaan pää, turpa, kieli, sorkat, sydän maksa, munuaiset ja keuhkot. Ainekset puhdistetaan, liotetaan kylmässä vedessä ja keitetään kypsiksi, pilkotaan, maustetaan ja laitetaan takaisin keitinliemeen. Seos hyydytetään kulhossa.
TAKKIPANNU Paistinpannu.
TAPPAISKEITTO Vedestä, sisäelimistä (maksa, keuhkot, munuaiset, sydän), lihasta, sipulista, lantusta ja perunasta keitetty keitto. Tappaiskeitossa on kasviksia vähän ja sisäelimiä runsaasti. Valmistettu usein heti eläimen teurastuksen jälkeen.
TOPATA Kastaa. Kostuttaa esim. pullapalaa/korppua kahvissa.
TIRRIPAISTI Tirri tulee sanasta tiristää, joka on kansankielellä tarkoittanut paistamista. Sianlihapalat paistetaan pannulla rasvassa rapeiksi ja syödään perunoiden ja leivän kanssa. Leivän paloja kastetaan lopulta pannulla olevaan rasvaan.
TUUVI Perunamuusi
Siirry takaisin sivun alkuun