Metsäkauppa piristi 1800-luvun ruokakulttuuria

Teollistuminen oli lähtenyt rysäyksellä eteenpäin 1800-luvun lopulla. Siirryttiin yhä enemmän liukuhihnatyöskentelyyn ja koneet alkoivat korvata käsityötä. Tämä toi lisää vaurautta, mikä näkyi muun muassa rakentamisen vilkastumisena. Suomalaisesta puusta tuli myyntivaltti kansainvälisillä markkinoilla.

Puukaupan myötä maaseudulle alkoi virrata rahaa, mikä mahdollisti uudet investoinnit. Rakennettiin navettoja, hankittiin lisää karjaa ja lisääntyneen maidontuotannon myötä perustettiin meijereitä. Kiinnitettiin myös enemmän huomiota viljan ja rehun viljelyyn.

Ennen harvinaiset herkut, kuten voi, kananmuna ja tuore maito alkoivat olla tavallisia elintarvikkeita ruokapöydissä. Samalla myös ruokakauppojen valikoima monipuolistui. Maidontuotannon lisäännyttyä voita ryhdyttiin viemään ulkomaille, etenkin Venäjälle. Puukaupan ohella voista tulikin yksi merkittävimmistä suomalaisista vientituotteista.

Uudet tavat saapuvat myös maaseudulle

Maalta kaupunkiin lähteneiden palvelustyttöjen mukana uudet ruokatavat levisivät maaseudulle. Ihmiset olivat innokkaita omaksumaan uutta, minkä toki uusi taloudellisesti suotuisa tilanne mahdollisti. Keittokirjojen suosio kasvoi, kun haluttiin oppia valmistamaan uusia ruokia ja saada tietoa ennen vieraista raaka-aineista.

Vaikka omavaraistalous ei ollutkaan enää niin merkittävässä asemassa kuin ennen, ihmiset säilyttivät silti kosketuksen maahan. Ympäri Suomea järjestettiin hyötykasvien viljelykursseja, joilla kerrottiin uusista kasveista sekä opastettiin niiden kasvatuksessa. Sadosta oli mahdollisuus säilöä ja valmistaa ruokia asiantuntijoiden ohjauksessa.

Taiteilijat ruokakulttuurin asialla

1800-luvun lopussa Suomessa vaikutti voimakkaasti taiteilijayhteisö, jonka keskuudessa ihannoitiin niin suomalaista kansallista identiteettiä kuin omavaraistalouttakin. Taiteilijoista merkittävimpiä olivat Jean Sibelius, Pekka Halonen ja Eero Järnefelt, joiden töissä ruokakulttuuri tuli tavalla tai toisella esiin.

Kotimaista ruokaa vaalittiin erityisesti 1800- ja 1900-lukujen taitteessa Tuusulanjärven rannalla, jonka rantamille useat näistä taiteilijoista perustivat kotinsa. Jokaisessa talossa syntyi omia ruokaperinteitä, jotka ovat säilyneet meidän päiviimme asti. Talojen emännät myös vaihtelivat innokkaasti uusia reseptejä keskenään. Aterioilla pyrittiin hyödyntämään mahdollisimman paljon luonnon antimia eli sitä, mitä Tuusulanjärvi, ympäröivä metsä ja omat ryytimaat tarjosivat. Jokainen talous olikin hyvin pitkälle omavarainen ja täydennystä ruokavarastoihin haettiin lähiseutujen kaupoista.