Suomen metsämarjasadon arvioidaan olevan satoja miljoonia kiloja vuodessa. Mustikkasatojen vaihteluväli on noin 90–310 miljoonaa kiloa ja puolukan noin 100–410 miljoonaa kiloa vuodessa. Määrään ei ole laskettu muita luonnonmarjoja, kuten lakkaa, vadelmaa ja karpaloa, joita kypsyy myös satoja miljoonia kiloja vuosittain. Huononakin satovuonna pelkästään mustikkaa ja puolukkaa kypsyy siis yhteensä yli 200 miljoonaa kiloa.

Kotitalouksiin poimitut määrät ovat satovuodesta riippuen 30–40 miljoonaa kiloa. Määrä korvaa tuontihedelmien tarvetta jopa yli 100 miljoonalla eurolla. Vaikka jokamiehen oikeudet mahdollistavat marjanpoiminnan jokaiselle, jää suuri osa sadosta metsiin. Esimerkiksi puolukan ja mustikan sadosta on arvioitu saatavan talteen vain 3–10 prosenttia.

Teollisuus jalostaa hyvänä satovuonna metsämarjoja noin 15 miljoonaa kiloa, josta reilu puolet lähtee vientiin. Luonnonmarja-alan ja sen viennin kehittyminen riippuu siitä, saadaanko marjaraaka-ainetta poimittua tarvetta vastaavia määriä. Ala on myös riippuvainen ulkomaalaisista poimijoista, sillä he poimivat jopa 80 prosenttia teollisuuden vastaanottamista marjamääristä.

Mansikkaa ja omenaa tuotetaan eniten

Tärkeimmät kaupalliset marjat ovat mansikka, vadelma, herukat ja pensasmustikka. Lisäksi viljellään karhunvadelmaa, marja-aroniaa, hunajamarjaa, saskatoonia, mesimarjaa, karviaista ja tyrniä, joiden viljely on Suomessa vähäistä. Marjanviljelyn tärkein alue on Pohjois-Savo, mutta lisäksi Pohjois-Karjalassa ja Varsinais-Suomessa on paljon marjanviljelyä.

Puutarhamarjoja viedään ulkomaille lähinnä käsiteltyinä ja jatkojalosteina. Vadelma ja mansikka kulutetaan yleensä kotimaisin voimin, ja etenkin pakastevadelmasta on Suomessa usein pulaa. Kiinnostus kotimaista pakastevadelmaa kohtaan on kasvussa, sillä sitä voidaan syödä kuumentamatta, toisin kuin tuontimarjoja. Varsinkin pitkälle jalostettujen marjatuotteiden viennin arvo on moninkertaistunut 2000-luvulla, ja kotimaisista marjoista valmistetuilla tuotteilla on kasvavaa kysyntää etenkin Aasiassa.

Hedelmistä omena on ylivoimainen ykkönen keskimääräisen sadon ollessa noin seitsemän miljoonaa kiloa vuodessa. Kotimaista päärynää saa nykyään jo kaupoista, mutta sen satomäärät jäävät noin viiteen prosenttiin omenan sadosta. Myös luumua viljellään Suomessa jonkin verran, mutta satomäärät ovat pieniä. Lisäksi Suomessa kasvaa muun muassa kriikunaa ja kirsikkaa, jotka päätyvät pääasiassa kotitalouksien omiin tarpeisiin. Hedelmien, etenkin omenan, viljely on Suomessa keskittynyt Ahvenanmaalle, Lounais-Suomeen ja Länsi-Uudellemaalle.

Suomalaisia hedelmiä ja marjoja käyttämällä voi tukea kotimaista alkutuotantoa ja suomalaisia yrityksiä, mikä edesauttaa maaseudun elinvoimaisuuden säilymisessä. Marjan- ja hedelmäntuotannon omavaraisuudessa tärkeä lähtökohta on aktiivinen ja kannattava alkutuotanto.

Tunneliviljely lisääntynyt

Marjojen kasvatus tunneleissa tai kausihuoneissa on lisääntynyt Suomessa viime vuosien aikana. Ruokaviraston mukaan investointeja kasvutunneleihin ja kausihuoneisiin on tehty miljoonilla euroilla. Eniten tunneleita ja kausihuoneita on rakennettu Varsinais-Suomen ja Pohjois-Savon alueilla.

Kausihuone helpottaa kasvatusta ja tekee siitä joustavampaa. Lajikkeita ja kasveja voi vaihtaa nopeallakin tahdilla, sillä taimet vaihdetaan katteen alla joka vuosi. Taimia on kasvamassa myös tiheämmässä, mikä nostaa keskisatoa. Lisäksi suojan alla marjat eivät kärsi sateista ja tuulista niin paljon kuin avomaalla, ja niiden kestävyys paranee. Kausitunnelit myös pidentävät satokautta. Esimerkiksi mansikoita saadaan jo toukokuussa ja niitä on saatavilla vielä pitkälle syksyyn. Suomalainen marjantuotanto elää tällä hetkellä murrosaikaa, sillä monet tilat ovat siirtymässä tunnelituotantoon.

Lähteet

Siirry takaisin sivun alkuun