Punainen hera eli makea juusto eli juhannusjuusto on keskipohjalainen perinnejuusto, jolla oli aikoinaan lähes yhtä tärkeä asema keskipohjalaisissa pidoissa kuin leipäjuustolla eteläpohjalaisissa. Riistalla on myös ollut merkittävä asema keskipohjalaisessa ruokakulttuurissa. Erityisesti hirveä, metsälintuja, sorsaa ja jänistä on käytetty ruoanvalmistuksessa.

Ohrasta rieskaa ja muttia

Maakunnan omista myllyistä saaduista jauhoista valmistuvat Keski-Pohjanmaan erikoisuudet, rieska ja mutti. Perinteisesti arkiruokana, eväänä tai välipalana syöty mutti valmistetaan lisäämällä kiehuvaan veteen ohrajauhoja. Keitosta ei sekoiteta, vaan jauhoihin pistellään reikiä, jotta vesi pääsee pulppuamaan reikien läpi. Kypsänä mutti sekoitetaan halutun kokoisiksi kokkareiksi tai ryyneiksi ja syödään usein voin ja maidon kanssa. Tähteeksi jäänyt mutti maistuu voissa paistettuna.

Siirry takaisin sivun alkuun