Ruokakasvatus auttaa hahmottamaan ruuan kulttuurisia, sosiaalisia, ekologisia ja taloudellisia merkityksiä, ymmärtämään ruuan reittejä pellolta pöytään sekä herättämään keskustelua ruuan eettisistä vaikutuksista. Se auttaa ymmärtämään kuluttajuuteen liittyvää vastuuta ja mahdollisuuksia sekä löytämään ruokailon.
Ruokatietoa -osio kertoo ruokaketjun toiminnasta, avaa kotimaisen ruoan tuotantoa, kokoaa ruoka-alan tilastot yhteen ja kuvaa ruokakulttuurimme kehitystä ja ominaispiirteitä. Artikkelit tarjoavat kiinnostavia ja ajankohtaisia näkökumia ruokaan, sen tuotantoon, jalostukseen ja kulutukseen.
Hyvää Suomesta -järjestelmä on laaja toiminnallinen kokonaisuus käyttökriteereistä, tarkastuksista, tietojen ylläpidosta ja viestinnästä, sekä ennen kaikkea merkkiä käyttävien yritysten reseptiikasta ja tuotannosta.
Alunperin kartanoita omistivat aateliset, mutta 1700-luvulta lähtien myös rikkaat kauppiaat, sotilashenkilöt ja virkamiehet saattoivat ostaa niitä itselleen.
Kartanot ovat Suomessa muodostuneet eri tavoin. Kuningas saattoi antaa talon palkkioksi uskolliselle aatelismiehelle, jonka ei tarvinnut maksaa veroa, ja joka sai pitää talon tuotteet. Myöhemmin kartanoita siirtyi myös talonpoikien omistukseen. Itsenäisten kartanoiden lisäksi Suomessa oli kuninkaan omistamia kruununkartanoita, joita saatettiin kutsua myös nimellä herraskartano tai mallikartano. Kartano antoi työtä monille eri ammattiryhmille, sillä maanviljelys, metsätalous ja karjanhoito olivat suurtilan tärkeimpiä elinkeinoja. Suurtilalla saattoi olla työssä monta sataa henkeä.
Kartanoon kuului joskus jopa kolmisenkymmentä rakennusta, joilla jokaisella oli tarkoin harkittu paikkansa. Kartanon alueen muodosti kaksi osaa. Miespihaa ympäröivät päärakennus, sivurakennukset ja kartanon puisto. Herrasväki ja palveluskunta asuivat päärakennuksessa, joka oli kartanon komein rakennus. Tallipihan varrella oli renkitupa, navetta, talli, sikala, kanala, ruoka-aitta, jääkellari, liiteri ja vaja. Kivenheiton päästä kartanosta sijaitsivat riihi, saha, paja, sauna ja muonamiesten asunnot. Torpat ja ladot oli rakennettu kartanosta sivummalle. Puistokuja eli istutettujen puiden reunustama tie johti päätieltä kartanoon.
Kartanoissa suosittiin hienostunutta kattausta ja hyviä pöytätapoja. Kartanonomistaja perheineen söi ateriansa posliinilautasilta, muu väki taas aterioi puulautasilta. Posliiniastiat yleistyivät talonpoikien käytössä vasta 1800-luvun loppupuolella. Kartanoissa herrasväki nautti juomansa kristallilaseista, ja pöydät peitettiin hienoilla liinoilla. Haarukan käyttö yleistyi vasta 1700-luvulla, vaikka kuningatar Katariina Jagellonica oli tuonut tavan mukanaan kotimaastaan Puolasta jo 1500-luvulla.1700-luku ei ollut vain puutarhanhoidon vaan myös puistojen vuosisata. Kun puistosta huvi- ja lehtimajoineen tuli eräänlainen päärakennuksen huonetilojen jatke, voitiin ateriatkin kauniilla säällä siirtää ulos. Eväsretkestä luonnon helmassa tuli suosittu lisä arkipäivän rituaaleihin.
Kartanoiden ruokakulttuuri oli ennen kaikkea omavaraistaloutta. Kartanon tuotteita varastoitiin yleensä suuria määriä ja raaka-aineiden jalostamiseksi tehtiin paljon työtä. Ruuan valmistamiseen kului runsaasti aikaa, ruokaa kuljetettiin ja varastoista pidettiin tarkkaa lukua, mikä vei ison osan kartanon naisten ajasta. Kartanoiden puutarhat olivat kotimaiselle ruokakulttuurille merkittäviä, sillä niissä kokeiltiin uusien kasvisten viljelyä ja niiden kautta monet kasviuutuudet levisivät myös tavallisen kansan keskuuteen. Tällaisista kasveista hyvä esimerkki on peruna.
Ruokatalous oli ratkaisevasti sidoksissa myös eri vuodenaikoihin. Jokainen vuodenaika tarjosi omia antimiaan, ja ruuan ja juoman ympärille rakentuneet rituaalit osuivat yhteen vuoden kohokohtien kanssa. Esimerkiksi heinäkuussa syötiin ensimmäisen kerran metsämansikoita ja herneenpalkoja, ja elokuussa puolestaan aloitettiin rapukausi onkimalla syöttikalat valmiiksi. Jokaisen uuden sesongin merkkinä oli, että uusia ruoka-aineita saatiin käyttöön. Yksipuolista arkiruokaa, joka koostui esimerkiksi suolatusta lahnasta, paistetusta leivästä, perunakeitosta, voista ja maidosta, monipuolistettiin eri herkuilla: melonilla syyskuussa, verimakkaralla marraskuussa ja joululeivonaisilla joulukuussa. Laskiaistiistaina syötiin laskiaispullia kuuman maidon kanssa ja pääsiäisenä munia ja mämmiä. Vuosikierto toi pysyvyyttä ruokajärjestykseen ja jatkuvuutta sukupolvesta toiseen. Näin vanhat valmistusmenetelmät pysyivät elossa suullisen muistitiedon varassa.
Herraskartanoiden ruokakulttuurin keskeisenä piirteenä oli itsestäänselvä jako miesten ja naisten töiden kesken. Naiset vastasivat ruokavarastoihin, ruuanlaittoon, kattaukseen ja tarjoiluun liittyvistä asioista. Miehet metsästivät ja kalastivat, mutta jättivät saaliin naisten huolehdittavaksi. Isännättömissä taloissa emäntä otti huolekseen myös maanviljelyn, joka tavallisimmin oli miehen valvonnassa. Tilan ryytimaat ja puutarhat olivat alueita, joilla tarvittiin sekä miehen että naisen huolenpitoa.
Ateriointiin liittyi kartanoissa vahvasti yhdessäolo. Väkeä oli paljon ja vieraanvaraisuus runsasta. Herraskartanoiden ruokakulttuurin yksi tärkeä piirre olikin aterioiden merkitys sosiaalisen kanssakäymisen muotona. Suku, ystävät ja eri sukupolvet koottiin ruokapöydän ympärille. Isäntäväen vieraanvaraisuuteen ei kuulunut vain vuodepaikka, vaan haluttiin myös näyttää, mitä kartanon ruokavarastosta löytyy. Suomalainen herraskartano myös muuttui 1700-luvun jälkimmäisellä puoliskolla enemmän kodin suuntaan.
