Ruokavienti

Ruokatieto Yhdistys on mukana edistämässä suomalaisen ruoan vientiä ja menestystä maailmalla ja toimii ruoka-alan äänenä ruokaviennin kehittämisessä. Rakennamme ruoka-alan kasvua yrityslähtöisesti yhteistyössä valtion ja alan verkostojen kanssa.

Ruokaviennin yrityslähtöinen kasvualusta

Ruokatieto johtaa Ruokaviennin yrityslähtöinen kasvualusta -hanket­ta, jota rakennetaan yhteistyössä Suomen Elintarvikevien­tiyhdistys SUVI ry:n kanssa. Hanke toteutetaan vuosina 2025–2027 maa- ja metsätalousministeriön tuella.

Ruokatieto kehittää ja johtaa hankkeessa Suomen ruokaviennin strategiaa ja toimii linkkinä vientiyritysten ja julkisen sektorin välillä. Suvi ry puolestaan rakentaa pk-yrityksille vienninedistämisen palvelukokonaisuutta. Kasvualustaa viedään eteenpäin yhdessä muun ruokaviennin ekosysteemin kanssa.

Hanke on osa maa- ja metsätalousministeriön koordinoimaa ruoka-alan kasvuohjelmaa, jonka tavoitteena on kaksinkertaistaa ruokavienti vuoteen 2031 mennessä.

Kuva: Jussi Puikkonen

Ruoka-alan kasvuohjelman tapahtumakalenteriin

Team Finland -ruoka- ja ruokateknologiatiimi

Team Finland -ruokatiimin asiantuntijat ovat yritysten tukena kansainvälistymisen eri vaiheissa. Oheisesta tiedostosta löytyvät eri markkina-alueista vastaavien henkilöiden yhteystiedot. Ota yhteyttä, kun tarvitset sparrausta, markkinatietoa, verkostoja tai apua uusien mahdollisuuksien tunnistamiseen.

Lataa tiedosto

Valion maitojauheen maistatusta pekingiläisessä ruokakaupassa

21.10.2026Ruokavienti

Ennätysinvestoinnit rakentavat pohjaa ruokaviennin kasvulle

Suomalainen ruokateollisuus investoi nyt enemmän kuin koskaan aiemmin, kertoo Elintarviketeollisuusliiton selvitys. Alan investoinnit lähestyvät…
SIAL-messut Shanghaissa

21.10.2026Ruokavienti

Kasvun resepti löytyy ruokaviennistä

Suomalaisella ruoalla on hyvät edellytykset nousta maailmanmaineeseen: elintarvikealan investoinnit ovat vahvassa kasvussa ja yrityksillä…
Kilpailukyky kirkkaaksi

20.10.2026Ruokavienti

Yhteistyö nousi avainasemaan Vientipäivässä

Ruokaviennin yrityslähtöinen kasvualusta -hankkeen järjestämä Vientipäivä kokosi lähes 200 osallistujaa Tampereen Messukeskukseen ja verkkolähetyksen…

20.8.2026Ruokavienti, Tiedote

Vientipäivä 9.9.2026: Kilpailukyky kirkkaaksi, ruokavienti kasvuun

Miten suomalaisen ruoan vientipotentiaali muutetaan kansainväliseksi menestykseksi? Tule mukaan Vientipäivään kuulemaan ajankohtaisia näkemyksiä ruoka-alan…

14.8.2026Ruokavienti, Uutinen

Ruokamaakuvatyön yhteistyökumppaniksi luova toimisto SEK

Kilpailutuksen Suomen ruokamaakuvan päivitystyöstä on voittanut luova toimisto SEK. Ruokatieto Yhdistys on mukana ruokamaakuvatyössä,…

25.5.2026Ruokavienti, Tiedote

Ruokatiedon kasvujohtajaksi Marjukka Mattio

Ruokatieto Yhdistys ry:n kasvujohtajana ja Ruokaviennin yrityslähtöisen kasvualustan vetäjänä aloittaa 1.6.2026 MMM, agronomi Marjukka…
pullakahvit

11.5.2026Ruokavienti, Uutinen

Suomen ruokamaakuvatyön kilpailutus käynnissä

Suomen ruokamaakuvan konseptoinnista ja toteutuksesta on käynnistetty kilpailutus. Ruokatieto on mukana ruokamaakuvan päivitystyössä, jonka…
Anni-Mari Syväniemi puhui maakuvatyöpajassa.

15.4.2026Ruokavienti, Uutinen

Mielikuvilla on merkitystä ─ Suomen ruokamaakuvaan uutta nostetta

Suomen ruokamaakuvaa päivitetään yhdessä sidosryhmien ja yritysten kanssa. Tavoitteena on kirkastaa Suomen ruokamaakuvaa erottuvaksi…
kauraa kasvamassa

16.3.2026Ruokavienti, Tiedote

Rakennetaan yhdessä eurooppalaisen kauran kansainvälinen menestystarina

Ruokatieto Yhdistys käynnistää EU:n osarahoittaman menekinedistämishankkeen palveluntuottajan kilpailutuksen. Haemme kokenutta ja strategisesti vahvaa kumppania…

2.3.2026Ruokavienti, Yleinen

Vertaisoppiminen siivittää ruokavientiä kasvuun

Ruokavientiin haetaan uutta vauhtia vertaisoppimisesta. 26.–27.2. käynnistyi ruokaviennin vertaisyhteisöpilotti, jonka tavoitteena on kiihdyttää suomalaisten…

27.1.2026Ruokavienti, Yleinen

Ruokaviennin yrityslähtöinen kasvualusta auttaa kaksinkertaistamaan ruokaviennin

Ruokaviennin yrityslähtöinen kasvualusta rakentaa suomalaisten elintarvikealan yritysten kasvua ja kansainvälistymistä.

18.12.2025Ruokavienti, Tiedote

Ruokaviennin yrityslähtöistä kasvualustaa vahvistetaan: Ruokatieto Yhdistyksen uudeksi kasvujohtajaksi Jyrki Karlsson 

Ruokaviennin kasvujohtajan tehtävässä aloittaa kevään 2026 aikana Jyrki Karlsson, joka ryhtyy luotsaamaan Ruokaviennin yrityslähtöisen…
vertaisyhteisöpilotin jäsenet ryhmäkuvassa

Ruokaviennin vertaisyhteisö -pilotti

Vertaisoppimiseen perustuvassa pilotissa ruokaviennin pioneerit pääsevät jakamaan näkemyksiä, ratkaisemaan haasteita sekä rakentamaan ruokaviennin kasvupolkuja ruoka-alan yhteisen vientitavoitteen toteuttamiseksi.

EU-tiedotus- ja menekinedistämisrahoitteiset hankkeet

EU-tiedotus- ja menekinedistämisrahoitus (EU:n asetus 1144/2014) tarjoaa merkittävän rahoitusmahdollisuuden elintarvikeyrityksille, jotka haluavat edistää tuotteidensa vientiä ja tunnettuutta kansainvälisillä markkinoilla. Menekinedistämistuki on tarkoitettu tukemaan maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden markkinointia sekä EU:n sisämarkkinoilla että niiden ulkopuolella. Ruokatieto on toimijana hakukelpoinen ja on toteuttanut jo kolme ohjelmakokonaisuutta yhdessä ruoka-alan yritysten kanssa.

Siirry takaisin sivun alkuun ↑