Munat kerätään kanalasta vähintään kerran päivässä ja toimitetaan joko keskuspakkaamoon tai tilan omaan pakkaamoon. Pakkaamoissa munien laatu tarkastetaan muun muassa konenäön ja läpivalaisun avulla ja virheelliset munat poistetaan. Pakkaamoiden tehtävänä on huolehtia, että kananmunat päätyvät sinne puhtaina, kuivina sekä hajuilta, iskuilta ja suoralta auringonvalolta suojattuina. Vain Ruokaviraston ja kunnan valvontaviranomaisten hyväksymät pakkaamot, joiden tilat ja tekniset laitteet täyttävät lainsäädännön vaatimukset, saavat luokitella ja pakata munia.

Munat lajitellaan kokoluokkiin, joista vain tasakokoiset päätyvät kuorimunina kauppaan. Hajakokoja käytetään muun muassa elintarviketeollisuuden käyttämissä kananmunamassoissa. Kaupassa myytävien munien koossa on kuitenkin sallittu pieni hajonta, joten hajakokoja myydään myös suoramyynnissä. Munien myyntiaika kaupoissa on 28 vuorokautta munintapäivästä, mutta oikein säilytettyinä munat säilyvät käyttökelpoisina pidempään. Parhaiten munat säilyvätkin viileä- tai jääkaapissa tylppä pää ylöspäin säilytettyinä.

Kananmunien kuoren leimat kertovat munan alkuperästä. Leiman ensimmäinen numero kertoo tuotantotavan, kirjaimet leiman keskellä alkuperämaan, ja viimeiset kanalatunnuksen. Suomen maatunnus merkitään kirjaimin FI. Tuotantotapatunnuksia on neljä: 0 tarkoittaa luomukanalaa, 1 ulkokanalaa, 2 lattiakanalaa ja 3 virikehäkkikanalaa.

Kananmunatuotanto työllistää

Kananmunat ovat tärkeä raaka-aine elintarviketeollisuudessa. Valmisruokien lisäksi kananmunista valmistetaan erilaisia kananmunavalmisteita, kuten nestemäisiä keltuais- ja valkuaismassoja, munamassaa, munajauheita, kananmunarouhetta, keitettyjä ja kuorittuja kananmunia sekä paistettuja kananmunia. Monet kananmunapakkaamot jatkojalostavat munia myös erilaisiksi kuluttajatuotteiksi. Kuluttajatuotteiden määrä on kasvanut viime vuosina, ja kauppojen hyllyille ilmestyneitä uutuuksia ovat muun muassa smoothiet, lusikoitavat tuotteet ja munavoit. Ammattikeittiöt ja leipomot ovat kuitenkin edelleen pääasiallisia munavalmisteiden käyttäjiä.

Kananmunia saa toimittaa markkinoille vain kanalasta, joka on merkitty maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen ylläpitämään rekisteriin. Rekisteri edistää kanamunien jäljitettävyyttä, sillä mahdollisen eläintautiepidemian puhjetessa taudin leviäminen voidaan jäljittää ja rajoittaa tehokkaasti. Rekisteröinnin yhteydessä tuottaja saa kanalatunnuksen, jota käytetään munien merkitsemisessä.

Kananmunien tuotanto tuo elinkeinon noin 230 kananmunia tuottavalle tilalle, joilla munii keskimäärin neljä miljoonaa kanaa. Noin 600 henkilöä työskentelee kananmunien alkutuotannon parissa. Kananmunien pakkaamisen, kuljetuksen, jalostuksen, myynnin ja markkinoinnin parissa työskentelee noin 200 henkilöä. Näiden lisäksi ala työllistää ihmisiä rehuviljan viljelyssä, rehujen valmistuksessa ja kuljetuksessa, neuvonnassa sekä laite- ja tarvikemyynnissä ja niiden huollossa. Kokonaisuudessaan kananmunasektori työllistää Suomessa arviolta noin tuhat henkilöä.

Lähteet

Siirry takaisin sivun alkuun