Ensin kanalat olivat muutaman sadan yksilön kotitarvekanaloita, mutta niistä siirryttiin tuhansien kanojen tuotantokanaloihin 1950- ja 1960-lukujen vaihteessa.

Kananmunat maistuvat suomalaisille nykyään paremmin kuin muutamaan vuosikymmeneen. Vuonna 2021 kananmunia tuotettiin Suomessa lähes 78 miljoonaa kiloa ja kulutettiin noin 68 miljoonaa kiloa. Tällä hetkellä kulutus on yli 12 kiloa, eli noin 208 munaa asukasta kohti vuodessa.

Kananmuna on ravintosisällöltään erittäin monipuolinen ja terveellinen elintarvike. Se sisältää runsaasti vitamiineja, kuten A-, B12- ja D-vitamiinia. Se on myös hyvä jodin ja kivennäisaineiden lähde. Kananmuna sisältää runsaasti proteiinia, ja sen rasvan laatu on hyvä: kovaa rasvaa on alle yksi kolmasosa kananmunan rasvan kokonaismäärästä. Kananmunan aminohappokoostumus on paras mahdollinen, sillä muna sisältää kaikkia ihmiselle välttämättömiä aminohappoja.

Kananmunalla on suomalaisten keittiöissä monenlaisia tehtäviä. Sitä voidaan käyttää laatikoiden ja piiraiden sitomiseen, kakkuja kuohkeuttamiseen, paistosten kuorruttamiseen tai salaatinkastikkeiden emulgointiin. Se myös kirkastaa kala- ja lihaliemet, saostaa keitot ja kastikkeet sekä parantaa useiden muiden ruokien makua, ravintoarvoa ja rakennetta. Kananmuna sopii hyvin tämän päivän ruokatrendeihin proteiinipitoisuutensa vuoksi. Sitä voidaan käyttää niin aterioiden kuin välipalojen raaka-aineena. Suosittuja kotimaisia kananmunaruokia ovat muun muassa munakas, keitetyt kananmunat ja vanha kunnon kananmunakastike.

Lähteet

Siirry takaisin sivun alkuun