Suomalainen syö lihaa keskimäärin vuodessa noin 79 kiloa luullisena raakalihana laskettuna. Kun luvusta vähennetään luut ja valmistushävikki, päätyy suomalaisten lautasille noin 40 kiloa lihaa vuodessa.

EU-maiden keskiarvo on 86 kiloa luullista lihaa asukasta kohti, ja Yhdysvalloissa vastaava luku on jopa yli 100 kiloa. Eniten syödään sianlihaa, jota syödään vuosittain henkilöä kohti 29 kiloa. Siipikarjanliha on kasvattanut suosiotaan ja kirinyt sianlihan rinnalle: sitä syödään jo toiseksi eniten, noin 28 kiloa. Siipikarjanliha on viime vuosina ohittanut kulutusluvuissa myös naudanlihan 18 kilon vuosittaisen kulutuksen. Vuonna 2021 Suomessa kulutettiin yhteensä 157 miljoonaa kiloa siipikarjanlihaa, josta 10,3 miljoonaa kiloa oli kalkkunanlihaa. Erityisesti broileri ja kalkkuna ovat kasvattaneet suosiotaan suomalaisten lautasilla, mutta muutamia ankkojen ja hanhien kasvattajiakin Suomesta löytyy. 

Sian- siipikarjan- ja naudanlihan lisäksi Suomessa syödään pienempiä määriä lampaan, poron, hevosen, hirven ja muun riistan lihaa. Suomalaisten punaisen lihan ja lihavalmisteiden kulutus on keskimäärin lähes nykyisten ravitsemussuositusten mukaista.

Suomalaisten kuluttamasta lihasta noin 80 prosenttia on kotimaista. Kaupassa myytävä raakaliha on suurimmaksi osaksi kotimaista, kun taas ulkomailta tuotu liha päätyy pääasiassa ravintoloihin, työpaikkaruokaloihin, varuskuntiin, kouluihin, päiväkoteihin ja kaupassa kypsennettäviin tuotteisiin, joissa alkuperämaa ei ole suoraan näkyvissä.

Lähteet

Siirry takaisin sivun alkuun