Mehiläisvuosi alkaa syyskesällä sadonkorjuun jälkeen. Tuolloin emon muninta on ohi ja mehiläiset alkavat valmistautua talveen. Mehiläishoitaja kerää hunajakennot mehiläispesästä ja antaa mehiläisille talviravinnoksi sokeriliuosta hunajan tilalle. Lisäksi mehiläisten ravinnoksi jätetään pesään runsaasti kennoihin säilöttyä siitepölyä. Hunajakennot viedään sisätiloihin, missä mehiläishoitaja kuorii kennojen vahakannet pois. Sitten hunaja irrotetaan kennoista linkoamalla.

Myöhemmin syksyllä mehiläisten lentosäiden päättyessä mehiläishoitaja huolehtii pesät talvikuntoon ja suojaa lentoaukot verkoilla, jotta hiiret eivät pääse pesään. Tuolloin myös nuoret työläiset muodostavat pesään niin sanotun talvipallon kuningattaren ympärille. Kovilla pakkasilla pallo tiivistyy ja lauhemmilla ilmoilla löystyy. Pallon sisäosissa on lämpöä noin 20 astetta. Pallon sisäosissa mehiläiset liikkuvat ja ruokailevat, pallon ulommaiset mehiläiset ovat kylki kyljessä kiinni toisissaan ja kehittävät lämpöä liikuttamalla siipilihaksiaan. Talven aikana mehiläishoitaja pakkaa ja markkinoi hunajaa asiakkaille sekä kunnostaa ja puhdistaa pesäkalustoa.

Keväällä pajun kukinnan aikoihin kuningatar aloittaa muninnan talven tauon jälkeen. Ensimmäiset uudet työmehiläiset syntyvät huhtikuun lopulla. Keväällä mehiläishoitaja myös tarkastaa pesän ja mehiläisten kunnon ja aloittaa varroapunkkimäärien seurannan. Varroapunkki on mehiläisten loinen, joka tartuttaa niihin erilaisia viruksia. Mehiläishoitaja torjuu varroapunkkeja luonnonmukaisilla torjunta-aineilla, jotka eivät vahingoita mehiläisiä, pesän tuotteita eivätkä luontoa.

Alkukesän kukkien medestä valmistunut hunaja kuluu pääosin mehiläisten omaksi ravinnoksi, sillä mehiläiset tarvitsevat hunajaa myös yhteiskunnan omaan käyttöön. Vahva mehiläisyhteiskunta kuluttaa kesän aikana noin 50 kiloa hunajaa. Kesäkuun puolen välin aikoihin pesiin lisätään hunajalaatikoita, joista mehiläishoitaja pääsee korjaamaan hunajasatoa myös ihmisten käyttöön.

Hoitotoimenpiteitä mehiläisten ehdoilla

Mehiläisiä hoidetaan Suomessa niin sanotussa latomapesässä, joka voidaan purkaa hoitotoimia varten mehiläisten elämää liikaa häiritsemättä. Latomapesä kootaan päällekkäin ladottavista pesälaatikoista: pesän alalaatikoissa ovat munat ja toukat ja yläosassa hunajakennot. Pesälaatikoihin laitetaan mehiläisten työn helpottamiseksi vahapohjukkeita, jotka on valmistettu mehiläisten itsensä tuottamasta vahasta. Niihin työmehiläiset rakentavat kennoston. Mehiläispesät sijoitetaan yleensä 5–10 pesän tarhoiksi.

Mehiläispesää hoidettaessa kaikki liikkeet on tehtävä rauhallisesti, sillä äkkinäiset ja nykivät liikkeet ärsyttävät mehiläisiä. Mehiläishoitajalla on myös yleensä vaaleat työvaatteet ja päässä harsohattu, sillä vaalea väri ei ärsytä eikä kiinnosta mehiläisiä. Lisäksi mehiläishoitaja käyttää usein savua rauhoittaakseen mehiläispesää. Savu merkitsee mehiläisille metsäpalon vaaraa, jolloin ne alkavat siirtää hunajavarastoa kennoista turvaan mesikupuunsa ja jättävät pesää tutkivan mehiläishoitajan rauhaan.

Mehiläiset kuljettavat takajaloissaan siitepölyä pesään toukkiensa ravinnoksi. Mehiläishoitaja voi halutessaan kerätä siitepölyn keruulaitteella, joka on asetettu pesän suuaukolle ja johon siitepölypallot putoavat ennen mehiläisen pesään menoa. Osa siitepölystä menee kuitenkin keruulaitteen läpi. Näin sitä jää aina riittävästi myös pesän tarpeisiin eikä keruusta ei ole haittaa mehiläisille.

Lähteet

Siirry takaisin sivun alkuun