Webinaarissa tiistaina 13.12. vastuullisuusteoistaan oli kertomassa  E. LAIHO Oy (työvaatteet) ja Vileda Professional (puhtaustuotteet).

E. LAIHO OY

E.Laiho Oy on lohjalainen, vuodesta 1954 asti toiminut työvaatteita valmistava yritys. Olemme ainoa kotimainen työvaateyritys, jonka toiminta on pysynyt 100 % Suomessa.  Kotimaisuus on yksi toimintamme tärkeimmistä kulmakivistä, jota haluamme vaalia.  Tiedämme sillä olevan paljon hyviä ja moniulotteisia vaikutuksia yhteiskuntaamme. Kotimaisuuden lisäksi vaalimme toiminnassamme ympäristöä, sosiaalista ja taloudellista vastuuta.

Sosiaalinen vastuu tarkoittaa yrityksessämme huolehtimista työntekijöidemme hyvinvoinnista, yhteistyön kehittämistä paikallisten toimijoiden kanssa sekä uusien työpaikkojen luomista.

Ympäristövastuu näkyy toiminnassamme monin eri tavoin. Tuotannossa suosimme ekologisia ja kestäviä raaka-aineita, jotta työvaatteidemme elinkaari olisi pitkä. Vältämme myös muovin käyttöä pakkausmateriaaleissa ja kierrätämme kaikki jätteemme huolellisesti.

Taloudellisen vastuumme yksi tärkeimmistä tavoitteista on luoda työpaikkoja ja hyvinvointia Suomeen. Käytämme kuljetuksissa kotimaisia yrityksiä, hankimme suurimman tarvikkeet kotimaisilta toimijoilta ja työllistämme täysipäiväisesti 23 henkilöä.

Tulevaisuudessa haluamme ottaa askeleen entistä vastuullisempaan toimintaan. Kehittelemme siihen ratkaisuja jatkuvasti.

VILEDA PROFESSIONAL – Vastuullisuus osana liiketoimintaa

Vileda Professional on osa maailmanlaajuista teknologiayhtiötä -Freudenberg Groupia. Sitoutuminen asiantuntemukseen, luotettavuuteen sekä aktiiviseen ja vastuulliseen toimintaan ovat yrityksen ydinarvoja, joita on noudatettu jo yli 170 vuoden ajan. Vileda Professionalin tavoitteena ei pelkästään ole tarjota välineitä, joilla pidetään kohteet ja pinnat hygieenisen puhtaina, vaan tarjota välineitä, jotka tekevät myös hyvää ympäristölle. Vastuullisuuteen liittyviä panostuksia yritys on tehnyt jo vuosia. Vuonna 2014 Freudenberg sitoutui YK:n Global Compact -aloitteeseen ja liiketoiminnassa noudatetaan aloitteen kymmentä periaatetta. Nämä periaatteet liittyvät ihmisoikeuksiin, työhön, ympäristöön ja korruption torjumiseen.

Pieni hiilijalanjälki ja suuri hiilikädenjälki

Vileda Professionalin tavoitteena on pienentää hiilijalanjälkeä mahdollisimman paljon eri osa-alueilla. Hiilijalanjäljen pienentäminen näkyy muun muassa energian- ja sähkönkulutuksen vähentämisenä ja pakkausmateriaalien minimaalisena käyttönä. Tuotantolaitoksissamme ei myöskään käytetä haitallisia aineita ja jakeluteiksi valitaan ne kaikkein tehokkaimmat. Uusi Swep Pro -sarja ja muut r-sarjan tuotteet ovat myös luotu hiilijalanjälkeä ajatellen. Kaikissa r- ja Swep Pro -sarjan tuotteissa on hyödynnetty kierrätettyjä raaka-aineita, eli kuluttajakäytöstä peräisin olevaa muovijätettä. Lisäksi uudelle r-levykehykselle on myönnetty arvostettu Plastica Seconda Vita -sertifikaatti tunnustuksena kierrätettyjen raaka-aineiden käytöstä tuotteen valmistuksessa. Suurin osa tuotteistamme on myös täysin kierrätettävissä käytön jälkeen.

Tuoteryhmissä on valtavasti tuotteita, joiden kohdalla ympäristövaikutus muodostuu pääosin vain hiilikädenjäljestä. Asiakkaan tehtäväksi jääkin tuotteen hiilikädenjäljen maksimointi, joka on mahdollista saavuttaa esimerkiksi siivoustekstiilien esivalmistelulla. Tämä varmistaa veden ja kemikaalien vähäisen käytön. Vileda Professionalin mopeissa liankantokapasiteetti on myös erinomainen, jonka ansiosta kohteessa tarvitaan pienempi määrä moppeja. Mopit on myös suunniteltu kestämään ja tuotteille tehtyjen kestävyysmittauksien tulokset näyttävätkin, että suurin osa mopeista kestävät jopa 1 000 pesukertaa. Mitä kestävämpi tuote on, sitä pienempi myös uusimistarve on eikä uusia tuotteita tarvitse valmistaa yhtä paljon. Ergonomia on myös erittäin tärkeä osa vastuullisuutta, sillä vastuullisuus ei tarkoita pelkästään luonnosta ja ympäristöstä huolehtimista, vaan myös sosiaalista vastuullisuutta. Ergonomisilla työvälineillä Vileda Professional pitää huolta sadoista tuhansista siivoojista, sillä ne ovat siivousalan tärkein resurssi. Kaikki voitava on tehty tämän eteen ja esimerkiksi uusi Swep Pro -järjestelmä on ErgoCert palkittu.

Freudenberg Home and Cleaning Solutionsin vastuullisuustavoitteet sisältävät monta osa-aluetta, mutta Vileda Professional on valmis täyttämään näistä jokaisen. Vileda Professional on allekirjoittanut Ellen MacArthur Foundationin – New Plastics Economy Global Commitment -aloitteen, jonka myötä yritys on sitoutunut esimerkiksi poistamaan kaikista tuotteista ylimääräiset pakkausmateriaalit ja lisäämään kierrätettävien raaka-aineiden määrää muovituotteissa vuoteen 2025 mennessä.

Love It Clean

Love It Clean on aloite, jonka tarkoituksena on siivittää meidät kohti vihreämpää huomista. Love It Clean merkistä tunnistat Vileda Professionalin vihreistä tuotteista ne kaikkein vihreimmät. Kaikki merkillä varustellut tuotteet ovat Joutsenmerkittyjä ja ne on valmistettu kierrätetyistä materiaaleista. Merkin avulla asiakkaan on helppo tehdä ympäristövalintoja, jotka ovat hyväksi meille kaikille.

Joutsenmerkki

Vileda Professionalin joutsenmerkittyjen tuotteiden valikoima on todella kattava ja valikoimassa on ollut vuosien varrella jo yli 100 Joutsenmerkittyä tuotetta. Kun valitset Joutsenmerkityn tuotteen, säästät luonnonvaroja, vettä ja kemikaaleja. Valitsemalla Vileda Professionalin valitset vastuullisuuden, ja samalla huippuluokkaa olevan suorituskyvyn ja puhdistustehon.

Siirry takaisin sivun alkuun