Erikoiskasvit suomalaisessa ruokakulttuurissa

Peruna toi esimerkiksi aikanaan helpotusta nälänhätään, ja kevätvehnää alettiin viljellä noin 100 vuotta sitten, kun Venäjän vehnästä riippuvainen Suomi ei enää saanutkaan viljaa naapurimaasta. Sokerijuurikas saapui kohonneen elintason ja makeannälän myötä, ja kun Suomessa havahduttiin kovien rasvojen epäterveellisyyteen, alkoi öljykasvien viljely yleistyä. Uusien kasvien yleistymiseen on liittynyt myös uusi teknologia, esimerkiksi puimurin tulo pelloille mahdollisti öljykasvien viljelyn.

Kotimaiset öljykasvit ovat olennainen osa suomalaisille suositeltavaa Itämeren ruokavaliota. Ne ovat oivallinen ja lähellä tuotettu välttämättömien rasvahappojen lähde. Lisäksi rypsin ja rapsin puristustapa saa luonnollisella tavalla esiin niiden hyvät antioksidantit. Kotimaisten öljykasvien terveyttä edistävien ominaisuuksien jatkojalostamiseksi ja uusien hyödyntämistapojen löytämiseksi tehdään paljon tutkimus- ja tuotekehitystyötä.

Speltti ja kvinoa ovat tulleet viimeisten vuosien aikana myös laajan yleisön tietoisuuteen ja erityisesti hyvinvoinnista ja luonnonmukaisuudesta kiinnostuneet kuluttajat ovat löytäneet ne. Myös monet ravintoloitsijat ja keittiömestarit ovat ottaneet raaka-aineet hyvin vastaan, ja niiden tunnettuus on lisääntynyt myös sitä kautta. Speltissä ja kvinoassa kiehtoo niiden alkuperäisyys ja luonnonmukaisuus, sillä niitä ei ole jalostettu pitkälle. Kvinoa on myös gluteeniton ja sopii siksi keliaakikoille.

Kotimaiset kasviproteiinit ovat tulleet viimeisen vuoden aikana vahvasti kuluttajien tietoisuuteen, ja kauppojen hyllyille on ilmestynyt paljon uusia tuotteita, joissa keskeisenä raaka-aineena on käytetty kasviperäisiä proteiineja. Ulkomailta tuotujen soijatuotteiden lisäksi kasviproteiineja voidaan esimerkiksi tuottaa kotimaassa viljellyistä härkäpavusta, herneestä ja kaurasta. Kotimaisten kasviproteiinituotteiden valikoimaa monipuolistavat myös viime aikoina nosteessa olleen hamppu ja pellava.

Lähteet