Lempäälän ruokapalvelu on Vuoden ruokakasvattaja – kunniamaininta Marjo Sundströmille

Tiedote

Vuoden ruokakasvattajaksi on valittu Lempäälän ruokapalvelu ja erityisesti siellä toimiva ruokakasvatuksen tiimi, johon kuuluvat Taina Keskinen, Reko Sipola, Katja Rautanen, Christina Mettälä ja Liisa Belaid. Kunniamaininnan ruokakasvatustyöstään sai Mainingin koulussa Espoossa toimiva palveluvastaava Marjo Sundström.

Ruokatieto Yhdistys ry jakaa vuosittain Vuoden ruokakasvattaja -tunnustuksen henkilölle, yhteisölle, yhdistykselle tai yritykselle, joka toimii vastuullisesti, yhteistyökykyisesti ja intohimoisesti ruokakasvatuksen parissa. Valintakriteereissä painotetaan eri vuosina vaihtuvia ajankohtaisia teemoja.

Tänä vuonna Vuoden ruokakasvattaja -tunnustuksella haluttiin huomioida erityisesti ruokapalveluissa tehtyä tärkeää ruokakasvatustyötä. Teema oli selvästi innostava, sillä ehdotuksia jätettiin ennätysmäärä, 55 kappaletta.

  • Etenkin kouluruokailusta puhutaan tällä hetkellä paljon julkisuudessa. Vaikka aiheeseen liittyy paljon haasteita, olisi tärkeätä huomata myös kaikki se hyvä, jota koulujen ja päiväkotien ruokapalveluissa tehdään. Halusimme tänä vuonna nostaa Vuoden ruokakasvattaja –tunnustuksella erityisesti ansiokkaita ruokakasvatustekoja koulu- ja varhaiskasvatusruokailussa, toteaa Ruokatieto Yhdistyksen toiminnanjohtaja Anni-Mari Syväniemi

Vaikuttavaa ruokakasvatusta koko kunnassa

Voittajaksi valittu Lempäälän ruokapalvelu on panostanut ruokakasvatukseen palkkaamalla ruokakasvatusmentorin, jonka johdolla henkilöstö toteuttaa ruokakasvatusta eri kohteisiin räätälöidyillä keinoilla.

  • Olemme Lempäälässä halunneet panostaa lasten ja nuorten hyvinvointiin ja tehdä vaikuttavaa työtä edistääksemme hyvää ravitsemusta sekä positiivista asennetta päiväkoti- ja kouluruokailua kohtaan. Arjessa olemme havainneet ruokailuun liittyviä haasteita, ja niihin haluamme aktiivisesti vaikuttaa huomioiden eri ikätasot. Ruokakasvatustiimi toimii aloitteellisesti ja innovatiivisesti jokaiseen kohteeseen sopivalla tavalla yhteisten tavoitteiden mukaisesti ja kehittää toimintaa jatkuvasti, kertoo ruokapalvelupäällikkö Liisa Belaid Lempäälän ruokapalvelusta.

Tuomaristo halusi nostaa palkinnolla Lempäälän ruokapalvelun hyväksi esimerkiksi vaikuttavasta ruokakasvatustyöstä, joka on uutta toimintakulttuuria luovaa ja systemaattista koko kunnan tasolla. Ruokakasvatuksessa on panostettu poikkihallinnolliseen yhteistyöhön ravitsemis-, opetus- ja kasvatushenkilöstön kesken sekä lasten ja nuorten osallistamiseen ja positiiviseen ruokapuheeseen.

Ruokakasvatusta ja yhteistyötä suurella sydämellä

Espoo Cateringissa toimivalle palveluvastaava Marjo Sundströmille myönnettiin kunniakirja työstään Mainingin koulun kouluruokailun sieluna ja sydämenä. Lukuisat kollegoiden kommentit ehdotuksissa kertovat arvostuksesta, jota muu henkilöstö ja oppilaat kokevat häntä kohtaan.

  • Pidän todella paljon työstäni, ja haluan aina tehdä työni niin hyvin kuin mahdollista. Oppilaat ovat tärkeimpiä asiakkaita, ja heitä täytyy kuunnella. Kun ruokailussa on hyvä ilmapiiri, uusien ruokien maistelu ja ruokailussa käynti lisääntyy, toteaa Marjo Sundström.

Tuomaristo halusi huomioida Sundströmin kunniakirjalla, sillä hän on oivallinen esimerkki suurella sydämellä tehdystä ruokakasvatustyöstä, jota hän tekee innovatiivisesti ja sitoutuneesti yhteistyössä opettajien kanssa. Sundström opastaa ja osallistaa oppilaita kouluruokailussa kohdaten jokaisen oppilaan yksilönä kunnioittavasti ja arvokkaasti. Hän myös rohkaisee oppilaita maistelemaan uusia ruokia, sekä opettaa oppilaille hyviä käytöstapoja ja ruokailutottumuksia. Toiminnallaan hän luo kouluun yhteisöllisyyttä ja myönteistä ilmapiiriä kouluruokailua kohtaan.

Vuoden ruokakasvattaja -tuomariston muodostivat tänä vuonna valmiuspäällikkö Virpi Kulomaa MaRasta, myyntipäällikkö Anne Hämäläinen Valio Aimosta, projektipäällikkö Sari Väänänen Savon koulutuskuntayhtymästä, toiminnanjohtaja Tarkko Nuutinen Kotitalousopettajien liitosta ja ruokakasvatuksen asiantuntija Hanna Larjavaara Ruokatieto Yhdistyksestä.

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:

Hanna Larjavaara
ruokakasvatuksen asiantuntija, Ruokatieto Yhdistys ry
hanna.larjavaara(at)ruokatieto.fi
p. +358 50 502 0531

Lue lisää: https://ruokatieto.fi/ruokakasvatus/vuoden-ruokakasvattaja/

Muut ajankohtaiset

Kaikki ajankohtaiset

8.6.2026 Tiedote

Vuoden ruokakasvattaja 2026 on Hanna‑Riikka Lappi, Aila Naalisvaaralle kunniakirja elämäntyöstä

Ruokatieto Yhdistys ry on valinnut Vuoden ruokakasvattajaksi 2026 Hanna Riikka Lapin Joroisista. Lisäksi tuomaristo…

25.5.2026 Ruokavienti, Tiedote

Ruokatiedon kasvujohtajaksi Marjukka Mattio

Ruokatieto Yhdistys ry:n kasvujohtajana ja Ruokaviennin yrityslähtöisen kasvualustan vetäjänä aloittaa 1.6.2026 MMM, agronomi Marjukka…

pullakahvit

11.5.2026 Ruokavienti, Uutinen

Suomen ruokamaakuvatyön kilpailutus käynnissä

Suomen ruokamaakuvan konseptoinnista ja toteutuksesta on käynnistetty kilpailutus. Ruokatieto on mukana ruokamaakuvan päivitystyössä, jonka…

6.5.2026 Yleinen

Kolmannes kotien ruokakassin arvosta Hyvää Suomesta -merkittyä

Suomalaisten kotiin ostetun ruoan ostoskorin arvosta 31 % oli Hyvää Suomesta -merkittyä. Erityisen korkea…

28.4.2026 Yleinen

Ruokaviennin yrityslähtöisen kasvualustan johdossa muutoksia – Jyrki Karlsson siirtyy Osuuskunta Maitokolmion toimitusjohtajaksi

Ruokatieto Yhdistyksen kasvujohtaja Jyrki Karlsson aloittaa Osuuskunta Maitokolmion toimitusjohtajana 1.6.2026. Hän jatkaa Ruokaviennin yrityslähtöisen…

24.4.2026 Yleinen

Nuoret näyttivät esimerkkiä kasvisruoissa – Ruokavisan voiton vei Kuulammen koulu Tyrnävältä

Kasvikset nousivat päärooliin, kun peruskoululaiset mittelivät valtakunnallisen Ruokavisan finaalissa Helsingin Messukeskuksessa perjantaina 24.4.2026. Kolme…

Anni-Mari Syväniemi puhui maakuvatyöpajassa.

15.4.2026 Ruokavienti, Uutinen

Mielikuvilla on merkitystä ─ Suomen ruokamaakuvaan uutta nostetta

Suomen ruokamaakuvaa päivitetään yhdessä sidosryhmien ja yritysten kanssa. Tavoitteena on kirkastaa Suomen ruokamaakuvaa erottuvaksi…

Ilkka Lääveri, Anni-Mari Syväniemi ja Sari Helin

18.3.2026 Yleinen

Suomalainen raaka-aine on ravintolalle kilpailuetu

Keittiöissä tehdään päivittäin päätöksiä, jotka näkyvät lautasella mutta myös sen ulkopuolella. Jokainen raaka-ainevalinta vaikuttaa…

17.3.2026 Yleinen

Kansallisylpeyden tulevaisuus huolestutti kansanedustajia: Minne menet kouluruoka?

Maksuton julkinen kouluruoka on ollut yksi suomalaisen hyvinvointivaltion kulmakivistä luoden pohjaa yhdenvertaisuudelle. Nyt perustat…

kauraa kasvamassa

16.3.2026 Ruokavienti, Tiedote

Rakennetaan yhdessä eurooppalaisen kauran kansainvälinen menestystarina

Ruokatieto Yhdistys käynnistää EU:n osarahoittaman menekinedistämishankkeen palveluntuottajan kilpailutuksen. Haemme kokenutta ja strategisesti vahvaa kumppania…

2.3.2026 Ruokavienti, Yleinen

Vertaisoppiminen siivittää ruokavientiä kasvuun

Ruokavientiin haetaan uutta vauhtia vertaisoppimisesta. 26.–27.2. käynnistyi ruokaviennin vertaisyhteisöpilotti, jonka tavoitteena on kiihdyttää suomalaisten…

30.1.2026 Yleinen

Kenestä Vuoden ruokakasvattaja?

Vuonna 2026 Vuoden ruokakasvattaja -tunnustuksella halutaan kiinnittää huomiota erityisesti varhaiskasvatuksessa tehtyyn ansiokkaaseen ruokakasvatustyöhön. Suhde…

Siirry takaisin sivun alkuun