Yläkoulujen Hävikki-battle on nyt käynnissä – osallistumisaikaa koko syyskuu

Tiedote

Tänään alkavaan kilpailuun on ilmoitettu mukaan 8 200 oppilasta ympäri Suomen. Kilpailussa kotitalouden valinnaisryhmien oppilaat tuottavat kahden ruokalajin ateriat ruokakauppojen lahjoittamista hävikkiraaka-aineista. Oppilaat voivat halutessaan osallistua myös Instagram-kuvakisaan, jossa näyttävimpien annosten valmistajat palkitaan.

Hävikki-battlessa kotitalouden valinnaisryhmien oppilaat valmistavat ruokakauppojen hävikistä tai opettajan kokoamista yllätysraaka-aineista kahden ruokalajin aterioita. Samalla perehdytään ruokahävikkitietouteen ja keskustellaan siitä, miten hävikkiä voi vähentää kotona.

Vielä ehdit ilmoittautua mukaan

Opettajien ja oppilaiden suosioon noussut kilpailu järjestetään tänä vuonna jo kuudetta kertaa. Kisa käynnistyy Hävikkiviikolla, jota vietetään 12.9. – 18.9.2022 ja osallistua voi koko syyskuun ajan. 

 Ilmoittautuminen on avoinna Hävikki-battlen käynnissäoloajan aina syyskuun loppuun saakka. Ilmoittaudu mukaan lomakkeen kautta!  

Tänä vuonna palkintoja jaetaan Instagram-kuvakisassa sekä arvonnassa 

Oppilaat voivat halutessaan osallistua myös Instagram-kuvakilpailuun. Kuvakisaan voi osallistua jakamalla kuvia valmistamistaan hävikkiannoksista esimerkiksi koulun tai opettajan Instagram-tilillä. Kaikki Instagramissa #hävikkibattle2022 -tunnisteella jaetut kuvat ovat mukana kuvakisassa. Ruokatiedon koostama raati valitsee lokakuun aikana näyttävimmän pää- ja jälkiruoan, joiden valmistajat palkitaan 20 euron lahjakortilla ruokakauppaan. 

Tänä vuonna kaikkien Hävikki-battleen osallistuneiden koulujen kesken arvotaan yksi palkinto: 300 euron arvoinen lahjakortti opettajan valitsemaan kodinkone- tai keittiötarvikemyymälään. Lahjakortilla Ruokatieto haluaa tukea koulun kotitalousluokan varustetasoa.

Arvonnan ja kuvakilpailun voittajille ilmoitetaan voitosta lokakuun aikana. 
 

Mikä Hävikki-battle?Motivan ideoima opetuskokonaisuus, joka on suunnattu yläkoulujen valinnaisille kotitaloustunneille. Syksyllä 2021 kilpailuun osallistui yli 11 000 oppilasta ympäri Suomen. Kilpailu on järjestetty vuodesta 2017 alkaen. Vuonna 2019 kilpailu palkittiin EMBLA Nordic Food Awards -palkinnolla. Oppimateriaali on vapaasti käytettävissä Saa Syödä -sivustolla. Vuodesta 2021 alkaen Hävikki-battlen järjestäjänä on toiminut Ruokatieto Yhdistys ry. 

Lisätietoja    
Noora Laukkanen   
ruokakasvatuksen asiantuntija   
Ruokatieto Yhdistys ry   
noora.laukkanen(at)ruokatieto.fi   
p. +358 44 236 0039 

Hanna Larjavaara 
ruokakasvatuksen ja viestinnän asiantuntija 
Ruokatieto Yhdistys ry 
hanna.larjavaara(at)ruokatieto.fi 
p. +348 50 5020531 

Ruokatieto Yhdistys ry:n missio on ”rakkaudesta oman maan ruokaan”. Tehtävänämme on edistää suomalaisen ruokaketjun menestystä ja ruokakulttuuria tekemällä tunnetuksi osaamista ja työtä pellolta pöytään. Ytimessä on suomalaisen ruoan arvostetuin alkuperämerkki Hyvää Suomesta. Yli 350 jäsentä ja merkinhaltijaa edustavat alan toimijoita monipuolisesti.     

Seuraa Ruokatietoa somessa!      
Facebook.com/Ruokatieto.fi      
Twitter.com/Ruokatieto     
Instagram.com/Ruokatieto

Muut ajankohtaiset

Kaikki ajankohtaiset

17.4.2025 Uutinen

Kasvu löytyy rajojen ulkopuolelta-elintarvikeala investoi vientiin

Suuri osa elintarvikeyritysten kasvusta tulee Suomen rajojen ulkopuolelta. Suomalainen elintarvikesektori panostaa brändeihin.

11.4.2025 Tiedote

Kuulammen koulu tuunasi perinneruoat ja vei Ruokavisan voiton

Tyrnäväläisen Kuulammen koulun oppilaat kokkasivat itsensä tämän vuoden Ruokavisan voittoon. Kuulammen menun pääruoassa kaikille…

11.4.2025 Tiedote

Vuoden ruokakasvattajiksi valittiin Pirttimaan tila, Uusituvan tila sekä Maalaisjärki-kanavat

Vuoden ruokakasvattaja -huomionosoitus jaetaan tänä vuonna poikkeuksellisesti kolmelle toimijalle. Pirttimaan tila Torniossa, Uusituvan tila…

28.3.2025 Uutinen

Hintakeskustelusta huolimatta kolmannes kotiin ostetusta ruoasta kotimaisia Hyvää Suomesta -tuotteita

Vaikka ruoan hinta on ollut vilkkaan julkisen keskustelun kohteena, suomalaiset kuluttajat pysyvät uskollisina kotimaiselle…

14.3.2025 Uutinen

Ruokavisan finalistit Posion peruskoulusta sekä Kuivaniemen ja Kuulammen kouluista

Tämän vuoden Ruokavisa on päättynyt ja tiukan visan kolmen kärki on selvillä. Suuret kiitokset…

28.2.2025 Tiedote

Suomalainen ruokakulttuuri muuttuu ajassa – uutta kasvispainotteisuus, ruokasuositukset ja harmitukset

Kalevalan päivänä 28.2. juhlistetaan myös suomalaista ruokakulttuuria. Ruokatiedon teettämän tutkimuksen mukaan suomalaisille oma ruokakulttuuri…

10.2.2025 Uutinen

Ravintoloiden on jatkossakin ilmoitettava lihan alkuperämaa kirjallisesti – asetus voimassa vuoteen 2029 saakka

Vuonna 2019 voimaan tullut asetus (154/2019) velvoittaa, että tarjoilupaikat, kuten ravintolat, laitosruokalat, pikaruokaravintolat, kahvilat…

7.2.2025 Tiedote

Hankintailmoitus EU Oats -hankkeeseen

Ruokatieto Yhdistys toteuttaa kauran EU-menekinedistämishankkeen Aasian markkinoille yhdessä Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry:n…

6.2.2025 Tiedote

Valtionhallinnon uudistukset tukevat ruokaviennin nopeaa kasvua

Ruokatieto on tyytyväinen ulkoministeriön ilmoittamaan uudistukseen, joka koskee Business Finlandin ulkomaantoimintojen integrointia ulkoasianhallintoon. Tulevan…

28.1.2025 Tiedote

Timosen raportissa oikeita keinoja ruokaviennin kaksinkertaistamiseksi

Ruokatieto on tyytyväinen Maa- ja metsätalousministeriön asettaman selvityshenkilön, OTT, työelämäprofessori, Pekka Timosen elintarvikeviennin kasvurakenteita…

9.1.2025 Yleinen

Vuoden ruokakasvattajaa etsitään jälleen

Ruokatieto myöntää vuosittain Vuoden ruokakasvattaja -huomionosoituksen ruokakasvatuksen saralla ansioituneelle toimijalle, joka voi olla henkilö,…

20.12.2024 Tiedote

Joulukinkun ostoa suunnittelevien määrä kasvanut

Joulukinkku on suomalaisten joulupöytien kestosuosikki. Neljä viidestä kuluttajasta aikoo valita jouluherkuksi kinkkua. Suurimmalle osalle…

Siirry takaisin sivun alkuun