RUOKAVISAN VOITTAJA PALKITAAN HUHTIKUUSSA

Tiedote

Suomessa vallitsevan koronavirustilanteen vuoksi Ruokavisan loppukilpailua ei tänä vuonna järjestetä, vaan voittaja valitaan alkuerien pisteiden sekä loppukilpailun ennakkotehtävien perusteella.

VOITOSTA KISAAVAT KOULUT POHJANMAALTA, SAVOSTA JA VARSINAIS-SUOMESTA

Ruokavisan alkueristä  jatkoon ovat selvinneet Kuulammen koulu Pohjois-Pohjanmaalta, Sulkavan yhteinäiskoulu Etelä-Savosta sekä Kotimäen koulu Varsinais-Suomesta. 

Ruokavisan 10. juhlavuotena keskitytään kestävään kouluruokailuun.

Ennakkotehtävänä oppilaat suunnittelevat viikon kouluruokalistan vuodelle 2030. Ruokalistan tulee huomioida kouluruokailua koskevat säädökset ja suositukset. Lisäksi ennakkotehtävässä tulee perustella, miten annetut ohjeistukset näkyvät ruokalistassa. Nyt kun varsinaista loppukilpailua ei käydä, arvioinnissa painotetaan ennakkotehtävän perusteluita ja niissä näkyvää vastuullisuuden huomiointia.

VOITTAJA PALKITAAN YHTEISTYÖSSÄ MTK:N KANSSA

Arvovaltainen ammattilaisraati arvioi ennakkotehtävät huhtikuun alussa. Tuomaristo koostuu moniammatillisesta huippujoukosta: mukana ovat opetusneuvos Marjaana Manninen Opetushallituksesta, toiminnanjohtaja Tarkko Nuutinen Kotitalousopettajaliitosta, kokkimaajoukkueen joukkueenjohtaja Kristian Vuojärvi sekä toiminnajohtaja Anni-Mari Syväniemi Ruokatiedosta. Ruokatieto palkitsee voittajan yhteistyössä MTK ry:n kanssa.

TEEMANA KESTÄVÄ KOULURUOKAILU

Ruokavisan tämän vuoden teema, kestävä kouluruokailu, on saanut paljon kiitosta opettajilta. Oppilasryhmät opettajineen ovat perehtyneet kestävään kouluruokailuun: mitä sillä tarkoitetaan, miten siihen voi vaikutaa ja mikä on jokaisen oma rooli kouluruokailussa. Alkueriin osallistui kilpailuaikana noin 3 000 yläkoululaista ympäri Suomen.

Alkuerien verkkopelissä oppilaat miettivät mitä kaikkea kuuluu kestävään kouluruokailuun, miten sitä voisi kehittää ja millainen on jokaisen oppilaan rooli hyvässä kouluruokailussa. 

Opettajille suunnattu opetusmateriaali ja taustamateriaali löytyvät osoitteesta www.ruokatieto.fi/ruokavisa.

Tämän vuoden visa on vapautettu kaikkien käyttöön, eikä sen tekemistä varten tarvitse enää rekisteröityä. Vuoden 2020 Ruokavisa löytyy osoitteesta www.ruokavisa.fi. 

RUOKAVISAN MAAKUNTIEN PARHAAT

Vuodesta 2012 Ruokavisaan on rekisteröitynyt jo yli 500 opettajaa. Tänä vuonna visaan osallistui kouluja 14 maakunnasta. Parhaiten pärjänneet ryhmät maakunnallisella tasolla tulivat seuraavista kouluista:

Uusimaa: Sipoonlahden koulu, opettaja Sallaroosa Häme, 87,50 pistettä 

Etelä-Karjala: Kosken koulu, opettaja Marjut Nuotio, 75,6 pistettä

Etelä-Pohjanmaa: Kauhavan yläkoulu, opettaja Jaana Kontkanen, 82,30 pistettä

Etelä-Savo: Sulkavan yläkoulu, opettaja Marttiina Sihvola, 94,10 pistettä

Itä-Uusimaa: Riihenmäen koulu, opettaja Riikka Hankonen, 85,80 pistettä

Kanta-Häme: Parolan yhteiskoulu, opettaja Elisa Knuutila, 79,10 pistettä

Keski-Suomi: Viitaniemen koulu, opettaja Jutta Pirhonen, 81,20 pistettä

Lappi: Napapiirin yläaste, opettaja Katri Sarpola, 85,10 pistettä

Pohjois-Karjala: Joensuun normaalikoulu, opettaja Essi Linnavirta, 74,20 pistettä

Pohjois-Pohjanmaa: Kuulammen koulu, opettaja Marja-Kaisa Varonen, 88,60 pistettä

Pohjois-Savo: Pyörön koulu, opettaja Eija Niiranen, 88,10 pistettä

Päijät-Häme: Tiirismaan peruskoulu, opettaja Sirkku Niiranen, 83,00 pistettä

Satakunta: Jämijärven keskuskoulu, opettaja Riitta Myllyaho, 87,50 pistettä

Varsinais-Suomi: Kotimäen koulu, opettaja Aila Arell, 89,3 pistettä

Onnea maakunnallisille voittajille!

LISÄTIETOJA

Minttu Virkki
ruokakasvatuksen asiantuntija
p. 050 326 1231minttu.virkki@ruokatieto.fi

Ruokatieto Yhdistys ry edistää suomalaista ruokakulttuuria viestimällä ruuasta ja ruokaketjusta.

Seuraa Ruokavisaa somessa!
Seuraa Ruokavisaa somessa: #ruokavisa #ruokakasvatus
facebook.com/Ruokatieto

Mikä Ruokavisa?
Ruokavisa on yläkouluille suunnattu ruokakasvatuksen opetuskokonaisuus. Visan tavoitteena on tutustuttaa nuoret ruokaketjun vastuullisuuteen pellolta pöytään, lisätä arvostusta ruuantekijöitä kohtaan sekä vahvistaa nuorten osaamista vastuullisina kuluttajina.

Visaan voivat osallistua kaikki Suomen yläkoulun opettajat opetusryhmiensä kanssa oppiaineeseen katsomatta. Ruokavisa on vakiinnuttanut asemaansa osana koulujen ruokakasvatusta, ja se käydään tänä lukuvuonna jo 10. kertaa. Kaikkiaan Ruokavisa on tavoittanut yli 17 000 oppilasta kautta maan.

Muut ajankohtaiset

Kaikki ajankohtaiset

17.4.2025 Uutinen

Kasvu löytyy rajojen ulkopuolelta-elintarvikeala investoi vientiin

Suuri osa elintarvikeyritysten kasvusta tulee Suomen rajojen ulkopuolelta. Suomalainen elintarvikesektori panostaa brändeihin.

11.4.2025 Tiedote

Kuulammen koulu tuunasi perinneruoat ja vei Ruokavisan voiton

Tyrnäväläisen Kuulammen koulun oppilaat kokkasivat itsensä tämän vuoden Ruokavisan voittoon. Kuulammen menun pääruoassa kaikille…

11.4.2025 Tiedote

Vuoden ruokakasvattajiksi valittiin Pirttimaan tila, Uusituvan tila sekä Maalaisjärki-kanavat

Vuoden ruokakasvattaja -huomionosoitus jaetaan tänä vuonna poikkeuksellisesti kolmelle toimijalle. Pirttimaan tila Torniossa, Uusituvan tila…

28.3.2025 Uutinen

Hintakeskustelusta huolimatta kolmannes kotiin ostetusta ruoasta kotimaisia Hyvää Suomesta -tuotteita

Vaikka ruoan hinta on ollut vilkkaan julkisen keskustelun kohteena, suomalaiset kuluttajat pysyvät uskollisina kotimaiselle…

14.3.2025 Uutinen

Ruokavisan finalistit Posion peruskoulusta sekä Kuivaniemen ja Kuulammen kouluista

Tämän vuoden Ruokavisa on päättynyt ja tiukan visan kolmen kärki on selvillä. Suuret kiitokset…

28.2.2025 Tiedote

Suomalainen ruokakulttuuri muuttuu ajassa – uutta kasvispainotteisuus, ruokasuositukset ja harmitukset

Kalevalan päivänä 28.2. juhlistetaan myös suomalaista ruokakulttuuria. Ruokatiedon teettämän tutkimuksen mukaan suomalaisille oma ruokakulttuuri…

10.2.2025 Uutinen

Ravintoloiden on jatkossakin ilmoitettava lihan alkuperämaa kirjallisesti – asetus voimassa vuoteen 2029 saakka

Vuonna 2019 voimaan tullut asetus (154/2019) velvoittaa, että tarjoilupaikat, kuten ravintolat, laitosruokalat, pikaruokaravintolat, kahvilat…

7.2.2025 Tiedote

Hankintailmoitus EU Oats -hankkeeseen

Ruokatieto Yhdistys toteuttaa kauran EU-menekinedistämishankkeen Aasian markkinoille yhdessä Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry:n…

6.2.2025 Tiedote

Valtionhallinnon uudistukset tukevat ruokaviennin nopeaa kasvua

Ruokatieto on tyytyväinen ulkoministeriön ilmoittamaan uudistukseen, joka koskee Business Finlandin ulkomaantoimintojen integrointia ulkoasianhallintoon. Tulevan…

28.1.2025 Tiedote

Timosen raportissa oikeita keinoja ruokaviennin kaksinkertaistamiseksi

Ruokatieto on tyytyväinen Maa- ja metsätalousministeriön asettaman selvityshenkilön, OTT, työelämäprofessori, Pekka Timosen elintarvikeviennin kasvurakenteita…

9.1.2025 Yleinen

Vuoden ruokakasvattajaa etsitään jälleen

Ruokatieto myöntää vuosittain Vuoden ruokakasvattaja -huomionosoituksen ruokakasvatuksen saralla ansioituneelle toimijalle, joka voi olla henkilö,…

20.12.2024 Tiedote

Joulukinkun ostoa suunnittelevien määrä kasvanut

Joulukinkku on suomalaisten joulupöytien kestosuosikki. Neljä viidestä kuluttajasta aikoo valita jouluherkuksi kinkkua. Suurimmalle osalle…

Siirry takaisin sivun alkuun