Maisemat vaihtuvat, maut jäävät mieleen 

Tiedote

Kesäloma on parhaimmillaan, kun se maistuu hyvältä! Matkustaessa ei kannata jäädä tuttuun ja turvalliseen, vaan suunnata kohti uusia maisemia ja makuja. Pysähdy matkalla paikkoihin, joissa ruoka tehdään kotimaisista ja paikallisista raaka-aineista. Satokauden suomalaiset vihannekset, marjat ja uudet perunat ovat sesongin huipulla. Saattaa nimittäin olla, että reissun paras muisto ei ole maisema, vaan maku.

Suomen matkailuorganisaatioiden yhdistys Suoma ry:n teettämän kyselytutkimuksen  mukaan 69 prosenttia suomalaisista aikoo lomailla kesällä 2025 Suomessa. Lomakohteen valintaan vaikuttavat helppouden lisäksi myös turvallisuus, edullisuus, kiinnostavat kohteet ja ilmastosyyt. Hyvä syy kotimaan matkailuun on myös herkullinen ruoka.

Kulttuurielämys lautasella

Paikallisten ruoantuottajien ja ravintoloiden suosiminen tarjoaa mahdollisuuden maistaa alueellista ruokakulttuuria. Jokaisella Suomen kolkalla on omat perinteiset raaka-aineensa ja ruokaperinteensä. Autenttisen makuelämyksen alueen omasta ruokakulttuurista saa kokeilemalla paikallisia erikoisuuksia – esimerkiksi savumuikkuja Saimaalla, poronkäristystä Lapissa, särää Lemillä tai varrassiikaa Kukkolankoskella.

Kysy alkuperää

Ravintoloilla on velvollisuus ilmoittaa kirjallisesti aterian raaka-aineena käytetyn lihan alkuperämaa esimerkiksi ruokalistassa, esitteessä, taulussa tai sähköisesti. Lihan alkuperän voi ilmoittaa myös Hyvää Suomesta -merkillä. Myös muiden raaka-aineiden alkuperästä kannattaa olla kiinnostunut. Usein paikallista ruokaa tarjoilevat ravintolat ja kahvilat tuntevat ja kertovat mielellään käyttämiensä raaka-aineiden alkuperästä esimerkiksi ruokalistalla tai kysyttäessä. Lähitiloilta, metsistä ja vesistä saadut raaka-aineet ovatkin usein tarkasti tiedossa.

  • Suomalaisia raaka-aineita käyttävän ravintolan valitseminen tukee myös maanviljelijöitä, kalastajia ja muita tuottajia eri puolilta Suomea. Se ylläpitää paikallisia elinkeinoja ja maaseudun elinvoimaisuutta. Siksi kotimaisuudesta kannattaa olla kiinnostunut, toteaa Hyvää Suomesta -merkkiä hallinnoivan Ruokatieto Yhdistyksen toiminnanjohtaja Anni-Mari Syväniemi.

Kotimainen ruoka on ylivoimainen suosikki 

  • Suomalaisissa raaka-aineissa yhdistyvät herkullinen maku, huippuluokan laatu ja turvallisuus. Eikä pidä unohtaa, että ruoantuotanto on myös tärkeä osa huoltovarmuuttamme, sanoo MTK:n ruokamarkkina-asiantuntija Heidi Siivonen

Ei siis ihme, että kotimainen ruoka on suomalaisten kestosuosikki. Se on valinta, joka maistuu ja tuntuu oikealta.

Miten tunnistaa paikallisia raaka-aineita suosiva ravintola tai kahvila?

  • Tutustu ravintolan verkkosivuihin ja ruokalistaan: mainitaanko tuottajien nimiä tai kotimaisia raaka-aineita?
  • Ravintolalla on velvollisuus ilmoittaa lihan alkuperä esimerkiksi ruokalistassa. Kysy henkilökunnalta, mistä, kala, vihannekset ja muut raaka-aineet tulevat.
  • Etsi Hyvää Suomesta -merkkiä.

Vinkkejä lähiruokaa tarjoavista ravintoloista, kahviloista ja puodeista löytyy täältä:

Lisätietoja:
Anni-Mari Syväniemi, toiminnanjohtaja, Ruokatieto Yhdistys ry, 050 511 8909
Heidi Siivonen, ruokamarkkina-asiantuntija, Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK, 040 568 8802

Muut ajankohtaiset

Kaikki ajankohtaiset
Anni-Mari Syväniemi puhui maakuvatyöpajassa.

15.4.2026 Ruokavienti, Uutinen

Mielikuvilla on merkitystä ─ Suomen ruokamaakuvaan uutta nostetta

Suomen ruokamaakuvaa päivitetään yhdessä sidosryhmien ja yritysten kanssa. Tavoitteena on kirkastaa Suomen ruokamaakuvaa erottuvaksi…

Ilkka Lääveri, Anni-Mari Syväniemi ja Sari Helin

18.3.2026 Yleinen

Suomalainen raaka-aine on ravintolalle kilpailuetu

Keittiöissä tehdään päivittäin päätöksiä, jotka näkyvät lautasella mutta myös sen ulkopuolella. Jokainen raaka-ainevalinta vaikuttaa…

17.3.2026 Yleinen

Kansallisylpeyden tulevaisuus huolestutti kansanedustajia: Minne menet kouluruoka?

Maksuton julkinen kouluruoka on ollut yksi suomalaisen hyvinvointivaltion kulmakivistä luoden pohjaa yhdenvertaisuudelle. Nyt perustat…

kauraa kasvamassa

16.3.2026 Ruokavienti, Tiedote

Rakennetaan yhdessä eurooppalaisen kauran kansainvälinen menestystarina

Ruokatieto Yhdistys käynnistää EU:n osarahoittaman menekinedistämishankkeen palveluntuottajan kilpailutuksen. Haemme kokenutta ja strategisesti vahvaa kumppania…

2.3.2026 Ruokavienti, Yleinen

Vertaisoppiminen siivittää ruokavientiä kasvuun

Ruokavientiin haetaan uutta vauhtia vertaisoppimisesta. 26.–27.2. käynnistyi ruokaviennin vertaisyhteisöpilotti, jonka tavoitteena on kiihdyttää suomalaisten…

30.1.2026 Yleinen

Kenestä Vuoden ruokakasvattaja?

Vuonna 2026 Vuoden ruokakasvattaja -tunnustuksella halutaan kiinnittää huomiota erityisesti varhaiskasvatuksessa tehtyyn ansiokkaaseen ruokakasvatustyöhön. Suhde…

27.1.2026 Ruokavienti, Yleinen

Ruokaviennin yrityslähtöinen kasvualusta auttaa kaksinkertaistamaan ruokaviennin

Ruokaviennin yrityslähtöinen kasvualusta rakentaa suomalaisten elintarvikealan yritysten kasvua ja kansainvälistymistä.

12.1.2026 Yleinen

Ruokavisa käynnistyy

Ruokavisassa 2026 perehdytään kasvisten käyttöön, kasvatukseen, sesonkeihin, ravitsemuksellisiin hyötyihin sekä opitaan tunnistamaan erilaisia hedelmiä…

18.12.2025 Ruokavienti, Tiedote

Ruokaviennin yrityslähtöistä kasvualustaa vahvistetaan: Ruokatieto Yhdistyksen uudeksi kasvujohtajaksi Jyrki Karlsson 

Ruokaviennin kasvujohtajan tehtävässä aloittaa kevään 2026 aikana Jyrki Karlsson, joka ryhtyy luotsaamaan Ruokaviennin yrityslähtöisen…

11.12.2025 Uutinen

Ruokavisa 2026 -oppimateriaali on julkaistu: pääosassa kasvikset

Ruokavisassa tutustutaan tänä vuonna kasviksiin. Oppimateriaalissa perehdytään kasvisten käyttöön, kasvatukseen, sesonkeihin, ravitsemuksellisiin hyötyihin sekä…

11.12.2025 Ruokavienti, Tiedote

Suomeen jälleen kansainvälisesti kilpailtua EU-rahoitusta – Ruokatieto ja Pro Luomu menestyivät menekinedistämishauissa

Suomalainen ruoka-ala saa merkittävää vahvistusta menekinedistämiseen, kun Pro Luomu ja Ruokatieto Yhdistys ovat jälleen…

5.12.2025 Ruokavienti, Yleinen

Suomalaiset ruokainnovaatiot ja raaka-aineet esittäytyivät Pariisissa

Vuosittain järjestettävät Food Ingredients Europe messut (FIE) järjestettiin Pariisissa 30. kerran. Food from Finland…

Siirry takaisin sivun alkuun