Ruokavisa vie ruokakasvatusta yläkouluihin: voitto oivaltavalle Nöykkiön koulun joukkueelle

Tiedote

Ruokavisa on yläkouluille suunnattu ruokakasvatuksen opetuskokonaisuus, jossa opitaan ruoan reiteistä pellolta pöytään sekä fiksua kuluttamista. Loppukilpailun voiton vei Nöykkiön koulun seitsemäsluokkalaisten Ruokavisa-kerho, joka kokoontui opiskelemaan Ruokavisan oppimateriaaleja vapaa-ajallaan välitunneilla.

Valtakunnallisen alkukilpailun perusteella loppukilpailussa kisaili myös kaksi ryhmää Jyväskylän normaalikoulusta, joille myönnettiin kunniamaininnat erityisen ansiokkaasta paikallisen ruoantuotannon tuntemuksesta ja huomioimisesta työssään, sekä ansiokkaasta kestävän kehityksen huomioimisesta ruokavalinnoissa. Kilpailun alkukarsintaan osallistui lähes 2 200 yläkoululaista ympäri Suomen.

Paikallisuutta ja keittiökemiaa

Loppukilpailutehtävänä oli suunnitella ja valmistaa ryhmän yhteistyönä lounas ja välipala, joissa huomioitiin oman alueen ruoantuotanto ja ruokakulttuuri sekä kestävän kehityksen periaatteita, erityisesti hävikin vähentämistä. Lisäksi tehtävä kannusti harjoittamaan yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja.

Ryhmät esittelivät valintansa ja niiden perustelut videon muodossa. Tuomaristo iloitsi kaikkien ryhmien korkeatasoisista videoista, joissa näkyi oppilaiden perehtyminen teemaan sekä hyvät ruoanvalmistustaidot. Parhaimman kokonaisuuden toteutti Nöykkiön koulun ryhmä, jonka vahvuus oli kekseliäät, kestävät ja paikalliset ateriat, jotka sisälsivät mm. nokkostuorepastaa järvikalakastikkeella sekä pikapakastustekniikalla valmistettua marjajäätelöä ja kaura-omena-granolaa. Tuomariston mielestä työssä näkyi oppilaiden kiinnostus ja innostus aiheeseen sekä erilaisten ruoanvalmistustekniikoiden ja jopa keittiökemian hallitseminen. Oppilaiden omaa arkea lähellä olevat kestävät valinnat oli myös perusteltu hyvin.

Motivaatio näkyi lopputuloksessa

Vuosittain järjestettävään Ruokavisaan sisältyy oppimateriaali sekä visa, joka testaa opittuja asioita ja karsii kolme parasta joukkuetta loppukilpailuun. Ruokavisa tutustuttaa yläkoululaiset ruokaketjun vastuullisuuteen vuosittain vaihtuvien teemojen avulla. Tänä keväänä aiheena oli ruoan alkutuotanto.

Ryhmää luotsannut Nöykkiön koulun kotitalousopettaja Susanna Hakkarainen iloitsee motivoituneen ryhmänsä menestyksestä:

”Tämän vuotinen aihe oli lähellä sydäntäni. Lähituotanto, ruokahävikin vähentäminen ja kestävä kehitys ovat aiheita, jotka ovat jollakin tavalla läsnä lähes jokaisella oppitunnilla. Päätimme perustaa oppilaiden kanssa Ruokavisa-kerhon, joka kokoontui pitkillä välitunneilla kolme kertaa viikossa opiskelemaan materiaalia. Oppilaiden loppukilpailumenun ideat saivat vaikutteita heidän omasta arjestaan, ja täytyy sanoa, että olen ihaillen seurannut heidän tiivistä yhteistyötään ja osaamistaan.”

”Tuleeko ruoka omalta pihalta, lähimetsästä, lähijärvestä vai lähitilalta”

Voittoisan joukkueen oppilaat halusivat korostaa valinnoissaan kestävän kehityksen mukaisia vaihtoehtoja, joita olisi myös helppo toteuttaa omassa arjessa.

”Oli hauskaa opiskella Ruokavisaa ja ideoida loppukilpailun ruokia, soveltaa ohjeita ja toteuttaa omaa suunnitelmaa. Pastan tekeminen itse alusta asti oli hyvällä tavalla haastavaa ja uutta ja kokonaisuuden suunnittelussa sai miettiä, tuleeko ruoka omalta pihalta, lähimetsästä, lähijärvestä vai lähitilalta. Lahnan kokeilu oli mielenkiintoista ja yllätyttiin, kuinka hyvää se oli. Olisi kiva, jos muutkin ihmiset löytäisivät sen, koska maku kastikkeessa oli tosi lähellä lohta. Eli ei kannata olla ennakkoluuloinen”, voittajat toteavat.

Voittajajoukkue palkitaan sekä ryhmä- että koulutasolla: voittajakoulun kotitalousluokka saa 500 euron arvoisen lahjakortin keittiövälineiden hankkimiseen, jonka lisäksi voittajaryhmä palkitaan yhteisellä ravintolakokemuksella. Palkinnot mahdollistaa Ruokatieto Yhdistys ry. Lisäksi MTK ry tarjoaa voittajille henkilökohtaiset muistamiset. 

Ruokavisan logot ja voittajien video ladattavissa täältä

Voittajajoukkueeseen kuuluivat kuvassa olevat Kia Kallio, Liisa Lehmusto, Viliina Järvinen, Hertta Konkari, Sumu Särkkä, Petra Pellikka sekä kuvasta puuttuva Linnea Niemenpää.

Ruokavisa 2022 –osaamiskilpailun voittajajoukkueen valitsi ammattilaisraati. Tuomaristoon kuuluvat:
– opetusneuvos Marjaana Manninen Opetushallituksesta
– toiminnanjohtaja Tarkko Nuutinen Kotitalousopettajien liitosta
– ruokamarkkina-asiantuntija Heidi Siivonen MTK ry:stä
– tutkija Pia Smeds Luonnonvarakeskuksesta
– ruokakasvatuksen asiantuntija Hanna Larjavaara Ruokatiedosta

Ruokavisa on yläkouluille suunnattu ruokakasvatuksen opetuskokonaisuus – materiaalit vapaasti käytettävissä
Visan tavoitteena on tutustuttaa nuoret ruokaketjun vastuullisuuteen pellolta pöytään, lisätä arvostusta ruuantekijöitä kohtaan sekä vahvistaa nuorten osaamista vastuullisina kuluttajina. Visaan voivat osallistua kaikki Suomen yläkoulun opettajat opetusryhmiensä kanssa oppiaineeseen katsomatta. Ruokavisa on vakiinnuttanut asemaansa osana koulujen ruokakasvatusta, ja se käytiin tänä lukuvuonna jo 13. kertaa. Kaikkiaan Ruokavisan lähtökohtana on YK:n Kestävän kehityksen toimintaohjelma Agenda 2030 ja erityisesti sen vastuullisen kuluttamisen tavoite.

Ruokavisan opetusmateriaalit ja visat ovat kaikkien vapaasti käytettävissä myös visa-ajan jälkeen. Opetuskokonaisuuteen kuuluvat diasarjat tehtävineen löytyvät Ruokavisan sivuilta ja visoja pääsee pelaamaan Ruokavisan sivustolla.

Lisätietoja

Susanna Hakkarainen
Kotitalousopettaja
Nöykkiön koulu
susanna.s.hakkarainen@opetus.espoo.fi

Emmi Kalaniemi
Kotitalousopettaja
Jyväskylän normaalikoulu, Jyväskylä
emmi.p.kalaniemi@jyu.fi

Hanna Larjavaara
ruokakasvatuksen asiantuntija
Ruokatieto Yhdistys ry
hanna.larjavaara@ruokatieto.fi
p. +358 50 502 0531

Ruokatieto Yhdistys ry:n missio on ”rakkaudesta oman maan ruokaan”. Tehtävänämme on edistää suomalaisen ruokaketjun menestystä ja ruokakulttuuria tekemällä tunnetuksi osaamista ja työtä pellolta pöytään. Ytimessä on suomalaisen ruoan arvostetuin alkuperämerkki Hyvää Suomesta. Yli 350 jäsentä ja merkinhaltijaa edustavat alan toimijoita monipuolisesti. 

Muut ajankohtaiset

Kaikki ajankohtaiset

17.4.2025 Uutinen

Kasvu löytyy rajojen ulkopuolelta-elintarvikeala investoi vientiin

Suuri osa elintarvikeyritysten kasvusta tulee Suomen rajojen ulkopuolelta. Suomalainen elintarvikesektori panostaa brändeihin.

11.4.2025 Tiedote

Kuulammen koulu tuunasi perinneruoat ja vei Ruokavisan voiton

Tyrnäväläisen Kuulammen koulun oppilaat kokkasivat itsensä tämän vuoden Ruokavisan voittoon. Kuulammen menun pääruoassa kaikille…

11.4.2025 Tiedote

Vuoden ruokakasvattajiksi valittiin Pirttimaan tila, Uusituvan tila sekä Maalaisjärki-kanavat

Vuoden ruokakasvattaja -huomionosoitus jaetaan tänä vuonna poikkeuksellisesti kolmelle toimijalle. Pirttimaan tila Torniossa, Uusituvan tila…

28.3.2025 Uutinen

Hintakeskustelusta huolimatta kolmannes kotiin ostetusta ruoasta kotimaisia Hyvää Suomesta -tuotteita

Vaikka ruoan hinta on ollut vilkkaan julkisen keskustelun kohteena, suomalaiset kuluttajat pysyvät uskollisina kotimaiselle…

14.3.2025 Uutinen

Ruokavisan finalistit Posion peruskoulusta sekä Kuivaniemen ja Kuulammen kouluista

Tämän vuoden Ruokavisa on päättynyt ja tiukan visan kolmen kärki on selvillä. Suuret kiitokset…

28.2.2025 Tiedote

Suomalainen ruokakulttuuri muuttuu ajassa – uutta kasvispainotteisuus, ruokasuositukset ja harmitukset

Kalevalan päivänä 28.2. juhlistetaan myös suomalaista ruokakulttuuria. Ruokatiedon teettämän tutkimuksen mukaan suomalaisille oma ruokakulttuuri…

10.2.2025 Uutinen

Ravintoloiden on jatkossakin ilmoitettava lihan alkuperämaa kirjallisesti – asetus voimassa vuoteen 2029 saakka

Vuonna 2019 voimaan tullut asetus (154/2019) velvoittaa, että tarjoilupaikat, kuten ravintolat, laitosruokalat, pikaruokaravintolat, kahvilat…

7.2.2025 Tiedote

Hankintailmoitus EU Oats -hankkeeseen

Ruokatieto Yhdistys toteuttaa kauran EU-menekinedistämishankkeen Aasian markkinoille yhdessä Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry:n…

6.2.2025 Tiedote

Valtionhallinnon uudistukset tukevat ruokaviennin nopeaa kasvua

Ruokatieto on tyytyväinen ulkoministeriön ilmoittamaan uudistukseen, joka koskee Business Finlandin ulkomaantoimintojen integrointia ulkoasianhallintoon. Tulevan…

28.1.2025 Tiedote

Timosen raportissa oikeita keinoja ruokaviennin kaksinkertaistamiseksi

Ruokatieto on tyytyväinen Maa- ja metsätalousministeriön asettaman selvityshenkilön, OTT, työelämäprofessori, Pekka Timosen elintarvikeviennin kasvurakenteita…

9.1.2025 Yleinen

Vuoden ruokakasvattajaa etsitään jälleen

Ruokatieto myöntää vuosittain Vuoden ruokakasvattaja -huomionosoituksen ruokakasvatuksen saralla ansioituneelle toimijalle, joka voi olla henkilö,…

20.12.2024 Tiedote

Joulukinkun ostoa suunnittelevien määrä kasvanut

Joulukinkku on suomalaisten joulupöytien kestosuosikki. Neljä viidestä kuluttajasta aikoo valita jouluherkuksi kinkkua. Suurimmalle osalle…

Siirry takaisin sivun alkuun