Antibioottien käyttö kotimaisessa kananmunatuotannossa on vähäistä ja hyvin harvinaista. Antibiootteja käytetään vain eläinlääkärin määräyksestä tehdyn diagnoosin pohjalta silloin, kun se on linnun terveyden ja hyvinvoinnin kannalta välttämätöntä. Rokottaminen on sen sijaan tehokas tapa ehkäistä siipikarjatauteja. Suomalaisilla tiloilla noudatetaankin kansallisia rokotussuosituksia.

Eläinten hyvinvointi huomioidaan myös tuotanto-olosuhteissa. Perinteiset häkkikanalat ovat poistuneet käytöstä EU:ssa vuonna 2012, ja tällä hetkellä lattiakanala on yleisin kananmunien tuotantomuoto Suomessa. Lattiakanaloissa kanat saavat liikkua vapaasti lattialla, nokkia, kuopia ja kylpeä pehkussa sekä munia pesiin ja oleskella orsilla. Virikehäkeissä kanat elävät ryhmissä, ja niillä on oltava tarjolla pesä, kuopsutuspaikka sekä orsia.

Ulkokanalassa kanat pääsevät halutessaan ulos myös talvella, ja sisätiloissa niitä voidaan pitää enintään 16 viikkoa vuodessa. Kanoille on ulkona tarjolla säänsuoja, laidunalue sekä virikkeinä esimerkiksi heinää. Sisätiloiltaan ulkokanala on tavallinen kerrosritiläkanala tai lattiakanala. Ulkokanaloissa tapahtuvaa kananmunantuotantoa kutsutaan myös free range -tuotannoksi.

Luomukanalassa on ikkunat, orret, pesät ja ulkotarha, jossa kanat pääsevät normaalioloissa sään salliessa ulkoilemaan. Lattiapinta-alasta vähintään kolmannes on pehkualuetta. Luomutuotannossa kanat ruokitaan pääosin luomurehulla ja lisäksi kanoille syötetään myös karkearehua, esimerkiksi heinää, ruohoa tai juureksia.

Lähteet

Siirry takaisin sivun alkuun