Kestävyysmuutokseen tarvitaan ruoan tajua

Ruoan taju tarkoittaa ruoka-aineiden ekosysteemisen alkuperän ymmärtämistä. Tässä mielessä ruokailu on arjen sakramentti, jossa päivittäin – mielellään kolmesti tai neljästi päivässä – muodostuu konkreettinen yhteys niihin ekosysteemeihin, peltoihin ja puutarhoihin, joissa eliöstö on ruoka-aineet muodostanut. Osa meistä kaupunkilaistuneista kansalaisista ei välttämättä tule edes ajatelleeksi, että ruoan biologinen alkuperä on viljelykasvien auringonvalon yhteyttämisen prosessissa. Toisinaan satokasvit korjataan suoraan ruoaksi tai ruoan valmistukseen, toisinaan rehuksi kotieläintuotantoon, mutta alkuperä on aina kasvien fotosynteesissä.

Ekosysteeminen alkuperä tarkoittaa, että ruoan tuotantoon vaaditaan enemmän kuin viljelykasvi, kotieläin ja maataloustuottaja. Maa- ja puutarhatalouden kymmentuhatvuotisessa historiassa ihminen on tullut oman ruokansa tuotantoekosysteemien toimintaa yhä vahvemmin ohjaavaksi ”avainlajiksi”. Maanviljelijöiden ja puutarhurien työn tunnistaminen on osa ruoan tajua. Samanaikaisesti kiitos ruoasta kohdistuu myös muille viljelyekosysteemien lajeille.

Pellon ja puutarhan tuotannolle välttämättömiä lajeja ovat erityisesti maaperän mikrobistoon kuuluvat bakteerit, sienet ja sädesienet, jotka hajottavat satotähteet ja eloperäiset lannoitteet takaisin kasvien ravinteiksi ja ylläpitävät maan multavuutta, rakennetta, vesitaloutta ja viljavuutta. Kiitos siis ruoastani teille, rakkaat mikrobit! Useimmille viljelykasvilajeille välttämättömiä ovat myös pölyttävät hyönteiset, joista tuttuja ovat etenkin mehiläiset ja kimalaiset, mutta joiden lajikirjoon kuuluu useita muita lajiryhmiä. Edelleen välttämättömiä ovat peltoekosysteemeissä luontaisesti esiintyvät kasvitauteja hillitsevät mikrobit ja tuhohyönteisiä kurissa pitävät peto- ja loishyönteiset. Myös näiden lajikirjo on pysähdyttävän suuri.

Tutkija Galina Kallio on edistänyt ruoan tajua tehdessään näkyväksi ei vain maaviljelijän tai puutarhurin, vaan kaikkien ruoan tuotantoon osallistuvien eliöiden työtä. Ruoassakin toteutuu ylilajinen keskinäisriippuvuus ja riippuvuus eheistä, terveistä ja terveyttä tuottavista ekosysteemeistä.

Viimeaikaiset huolet ympäristömuutosten vaikutuksista ruoan tuotannon mahdollisuuksiin ja suoranaiset kriisit, kuten koronaepidemia ja sota, ovat muistuttaneet ruokaturvan haavoittuvuuksista. Näiden kokemusten hopeareunus on kasvanut havahtuminen ruoan tajuun. Uskallan sanoa ja toivon, että kotimaisen maatalouden ja suomalaisten maataloustuottajien arvostus on tässä havahtumisessa lisääntynyt. Koska tuotanto tapahtuu viljelijöiden ja elintarvikeketjun työntekijöiden myötävaikutuksella, ruoan tajuun liittyy kunnioitus ja kiitollisuus heitä kohtaan.

Ruoan taju muodostaa perustan alkuperän ja paikallisuuden arvostamiselle, ruokakansalaisuudelle ja vastuullisuudelle. Ruoan taju on edellytys kestävyysmuutokselle ruokajärjestelmässä.

Kuva: Marjaana Toivonen

Juha Helenius

Kirjoittaja työskentelee agroekologian professorina Helsingin yliopistossa. Lisäksi hän toimii ohjelmajohtajana Suomen akatemian FOOD-ohjelmassa.