Ruokavisa 2023 – Aiheena alkutuotanto

Tiedote

Ruokavisa on yläkouluille suunnattu opetuskokonaisuus, jossa tällä kertaa tutustutaan alkutuotantoon. Ruoantuotanto on ajankohtainen aihe, joka herättää paljon keskustelua. Ruokavisassa tutustutaan alkutuotantoon erilaisista näkökulmista ja haastetaan mm. oppilaita pohtimaan omaa rooliaan ruokajärjestelmässä. Oppimateriaali julkaistaan joulukuussa 2022 ja osaamiskilpailuna toimiva visa avataan helmikuussa 2023. 

Ruokavisa tutustuttaa nuoret ruokaketjun vastuullisuuteen pellolta pöytään, lisää arvostusta ruoantekijöitä kohtaan sekä vahvistaa nuorten osaamista vastuullisina kuluttajina. Opetuskokonaisuus koostuu oppimateriaalista ja osaamiskilpailusta, jonka oppilaat toteuttavat verkossa osoitteessa ruokavisa.fi. Kolme parhaiten visassa menestynyttä oppilasryhmää pääsevät kilpailemaan pääpalkinnosta. 

Ruokavisa vie ruoan alkulähteille

Ruokavisan fokus vaihtelee vuorovuosin eri ruokaketjun osa-alueiden välillä. Tuleva Ruokavisa painottuu alkutuotantoon herätellen nuoria pohtimaan, millaista työtä maatiloilla tehdään, millaista ruokaa Suomessa tuotetaan nyt ja tulevaisuudessa sekä millaisilla toimilla pyritään entistä vastuullisempaan ruoantuotantoon. Lisäksi oppimateriaali ohjaa tarkastelemaan oppilaiden omia kulutusvalintoja ja -taitoja.

Ruokavisan alkukarsinnat käydään verkossa pelattavan visan avulla 6.2.2023 – 20.3.2023 välisenä aikana. Kolme parhaiten menestynyttä koulua pääsevät mukaan kevään 2023 loppukilpailuun. 

Loppukilpailutehtävässä nuoret tuovat esiin osaamisensa vastuullisina kuluttajina. Tehtävässä oppilaat pääsevät osoittamaan myös yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja.

Edellisenä lukuvuonna Ruokavisan alkueriin osallistui opettajiensa johdolla 3 900 oppilasta lähes neljästäsadasta opetusryhmästä eri puolilta Suomea. 

Ruokavisan oppimateriaali ja osaamiskilpailu ovat avoimesti kaikkien Suomen yläkoulujen käytettävissä oppiaineeseen katsomatta. Uusi Ruokavisa 2023 –oppimateriaali julkaistaan joulukuussa 2022 Ruokavisan opeoppaassa. Osallistumisohjeet löytyvät Ruokavisan sivustolta

Lisätietoja

Hanna Larjavaara
viestinnän ja ruokakasvatuksen asiantuntija
Ruokatieto Yhdistys ryhanna.larjavaara@ruokatieto.fi 
p. +358 505020531

Mikä Ruokavisa? 

Ruokavisa on yläkouluille suunnattu ruokakasvatuksen opetuskokonaisuus, jonka takana ovat Ruokatieto, tuottajajärjestö MTK ja Kotitalousopettajien liitto. Visan tavoitteena on tutustuttaa nuoret ruokaketjun vastuullisuuteen pellolta pöytään, lisätä arvostusta ruuantekijöitä kohtaan sekä vahvistaa nuorten osaamista vastuullisina kuluttajina. Tänä vuonna Ruokavisan yhteistyökumppanina on MTK ry.

Ruokatieto Yhdistys ry edistää suomalaista ruokakulttuuria viestimällä ruuasta ja ruokaketjusta.   

Seuraa Ruokavisaa somessa! 

#ruokavisa #ruokakasvatus facebook.com/Ruokatietotwitter.com/Ruokatietoinstagram.com/Ruokatieto 

Muut ajankohtaiset

Kaikki ajankohtaiset

17.4.2025 Uutinen

Kasvu löytyy rajojen ulkopuolelta-elintarvikeala investoi vientiin

Suuri osa elintarvikeyritysten kasvusta tulee Suomen rajojen ulkopuolelta. Suomalainen elintarvikesektori panostaa brändeihin.

11.4.2025 Tiedote

Kuulammen koulu tuunasi perinneruoat ja vei Ruokavisan voiton

Tyrnäväläisen Kuulammen koulun oppilaat kokkasivat itsensä tämän vuoden Ruokavisan voittoon. Kuulammen menun pääruoassa kaikille…

11.4.2025 Tiedote

Vuoden ruokakasvattajiksi valittiin Pirttimaan tila, Uusituvan tila sekä Maalaisjärki-kanavat

Vuoden ruokakasvattaja -huomionosoitus jaetaan tänä vuonna poikkeuksellisesti kolmelle toimijalle. Pirttimaan tila Torniossa, Uusituvan tila…

28.3.2025 Uutinen

Hintakeskustelusta huolimatta kolmannes kotiin ostetusta ruoasta kotimaisia Hyvää Suomesta -tuotteita

Vaikka ruoan hinta on ollut vilkkaan julkisen keskustelun kohteena, suomalaiset kuluttajat pysyvät uskollisina kotimaiselle…

14.3.2025 Uutinen

Ruokavisan finalistit Posion peruskoulusta sekä Kuivaniemen ja Kuulammen kouluista

Tämän vuoden Ruokavisa on päättynyt ja tiukan visan kolmen kärki on selvillä. Suuret kiitokset…

28.2.2025 Tiedote

Suomalainen ruokakulttuuri muuttuu ajassa – uutta kasvispainotteisuus, ruokasuositukset ja harmitukset

Kalevalan päivänä 28.2. juhlistetaan myös suomalaista ruokakulttuuria. Ruokatiedon teettämän tutkimuksen mukaan suomalaisille oma ruokakulttuuri…

10.2.2025 Uutinen

Ravintoloiden on jatkossakin ilmoitettava lihan alkuperämaa kirjallisesti – asetus voimassa vuoteen 2029 saakka

Vuonna 2019 voimaan tullut asetus (154/2019) velvoittaa, että tarjoilupaikat, kuten ravintolat, laitosruokalat, pikaruokaravintolat, kahvilat…

7.2.2025 Tiedote

Hankintailmoitus EU Oats -hankkeeseen

Ruokatieto Yhdistys toteuttaa kauran EU-menekinedistämishankkeen Aasian markkinoille yhdessä Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry:n…

6.2.2025 Tiedote

Valtionhallinnon uudistukset tukevat ruokaviennin nopeaa kasvua

Ruokatieto on tyytyväinen ulkoministeriön ilmoittamaan uudistukseen, joka koskee Business Finlandin ulkomaantoimintojen integrointia ulkoasianhallintoon. Tulevan…

28.1.2025 Tiedote

Timosen raportissa oikeita keinoja ruokaviennin kaksinkertaistamiseksi

Ruokatieto on tyytyväinen Maa- ja metsätalousministeriön asettaman selvityshenkilön, OTT, työelämäprofessori, Pekka Timosen elintarvikeviennin kasvurakenteita…

9.1.2025 Yleinen

Vuoden ruokakasvattajaa etsitään jälleen

Ruokatieto myöntää vuosittain Vuoden ruokakasvattaja -huomionosoituksen ruokakasvatuksen saralla ansioituneelle toimijalle, joka voi olla henkilö,…

20.12.2024 Tiedote

Joulukinkun ostoa suunnittelevien määrä kasvanut

Joulukinkku on suomalaisten joulupöytien kestosuosikki. Neljä viidestä kuluttajasta aikoo valita jouluherkuksi kinkkua. Suurimmalle osalle…

Siirry takaisin sivun alkuun