Ruokaketju on valmis sitoutumaan ruoka-alan kasvuohjelmaan yhdessä – valtiolta odotetaan pitkäjänteistä sitoutumista

Tiedote

Ruokatieto Yhdistys ry ja Suomen elintarvikevientiyhdistys SUVI ry toteavat hallitusohjelman tavoitteen ruokaviennin kaksinkertaistamiseksi nykyisestä 2 miljardista 4 miljardiin vuoteen 2031 mennessä olevan hyvin linjassa jäsenyritystensä tavoitteiden kanssa. Kaksinkertaistaminen on tavoitteena kunnianhimoinen ja sen saavuttaminen edellyttää toteutuakseen pitkäaikaista sitoutumista sekä yrityksiltä että valtiolta. Ruokaketju on valmis yhteistyössä sitoutumaan Ruokatiedon johdolla ruoka-alan kasvuohjelmaan ja toivoo valtion tukea järjestäytymisen vauhdittamiseksi ja täysimittaisen vientityön aloittamiseksi.

  • Ruokatieto Yhdistys ry tulee toimimaan koko ruokaketjun kattavana edustajana ruokaviennin strategisissa prosesseissa, strategisten puitteiden suunnittelussa ja toteutuksessa sekä kasvuohjelman tavoitteiden seurannassa. Tällä toiminnalla varmistamme yritysten ja valtion jatkuvan vuoropuhelun kasvuohjelman toteuttamiseksi. Ruokatieto tahollaan tulee vahvistamaan organisaatiotaan erillisresurssein, kertoo Ruokatieto Yhdistyksen toiminnanjohtaja Anni-Mari Syväniemi.

Suomen elintarvikevientiyhdistys SUVI ry:n keskeinen rooli on jäsenyritystensä yhteisten operatiivisten vientitoimien toteuttamisessa.

  • SUVI ry parantaa yritysten kaupallista onnistumista kansainvälisillä markkinoilla ja ratkaisee yritysten mm. kokoluokasta, resursseista tai osaamistarpeista johtuvia haasteita. SUVI ry:n toiminnan merkitys korostuu, koska alalla on hyvin paljon pieniä kasvua hakevia vientiyrityksiä, kertoo SUVI ry:n hallituksen jäsen Jarmo Talasrinne. Ja jatkaa, että yhteisiä vientitoimia tulevat varmasti toteuttamaan myös muut yritysryhmät.

Ruokaketjussa pidetään tärkeänä, että alan sitoutumisen lisäksi myös valtio sitoutuu pitkäaikaisesti ruoka-alan kasvuohjelmaan, sekä rahoittajana että pysyvillä rakenteilla. Vienninedistämispalveluita tuottava Osuuskunta Viexpo muodostaa ruokaviennin palveluorganisaation ja ottaa vastuuta yritysten saattamisesta markkinoille päättyneen Food from Finland –ohjelman tilalla. Ruoka-alalla odotetaan, että Maa- ja metsätalousministeriö varmistaa, että Viexpon omistuspohja sekä edellä kuvattujen viennin avaintoimintojen rahoitusmalli mahdollistavat toiminnan ja rahoituksen yli hallituskausien.

  • Ruoka-alalla odotamme kovasti, että ulkoministeriöön siirtyvä Business Finlandin ulkomaanverkosto palvelee ruokavientiä. Tavoite on, että ruokavienti huomioidaan ulkoministeriön valmistelussa niin, että se saa ulkomaanverkostosta riittävät resurssit ja että ulkomaanverkosto tuottaa jatkossa kaupallistamisen tukipalveluja myös elintarvikeyrityksille, sanoo Anni-Mari Syväniemi.

Yritysten hyvä yhteistyö ja järjestäytyminen on edellytyksenä sille, että kansallisella tasolla pystytään määrittelemään ruokaviennin kehitystarpeet mm. koulutuksen, tutkimuksen tai kohdennettujen kehityshankkeiden osalta ja vientitavoitteet saavutetaan. Kun yrityslähtöisesti on selvitetty, mitä tarpeita kehitystoimille kasvutavoitteen saavuttamiseksi on, voi valtio tehokkaasti ohjata hankkeita ja resursseja ja kehitystoiminta tukee aidosti ja kokonaisvaltaisesti yritystoimintaa.

Lisätietoja:

Ruokatieto Yhdistys ry:n toiminnanjohtaja Anni-Mari Syväniemi; gsm. 050 511 8909; anni-mari.syvaniemi@ruokatieto.fi

Muut ajankohtaiset

Kaikki ajankohtaiset

20.12.2024 Tiedote

Joulukinkun ostoa suunnittelevien määrä kasvanut

Joulukinkku on suomalaisten joulupöytien kestosuosikki. Neljä viidestä kuluttajasta aikoo valita jouluherkuksi kinkkua. Suurimmalle osalle…

19.12.2024 Uutinen

Ruokakasvatus esillä Educassa tammikuussa, tervetuloa osastollemme!

Tervetuloa Ruokatiedon, Maistuvan koulun ja Ruokatutkan yhteiselle osastolle 6t29 hakemaan vinkkejä, ideoita ja materiaaleja…

5.12.2024 Tiedote

Ruokatieto Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana jatkaa Elli Siltala

Ruokatieto Yhdistys ry:n vuosikokous 4.12. valitsi hallituksen puheenjohtajaksi johtaja Elli Siltalan Valio Oy:stä ja…

5.12.2024 Uutinen

Ruokavisa 2025 -oppimateriaali on julkaistu

Ruokavisassa tutustutaan tänä vuonna ruoan valintaan ja siihen vaikuttaviin tekijöihin niin yksilön kuin yhteiskunnan…

3.12.2024 Uutinen

Ruokaviennin kasvujohtajaksi Ruokatieto Yhdistykseen on valittu ETM Jukka Vainionpää

Ruokatieto Yhdistys ry on valinnut elintarviketieteiden maisteri Jukka Vainionpään ruokaviennin kasvujohtajaksi vahvistamaan elintarvikeviennin kasvua…

3.12.2024 Uutinen

Ruokatieto Yhdistys ruokaviennin yrityslähtöisen kasvualustan kehittäjäksi

Ruokaviraston päätöksen mukaan Ruokatieto Yhdistys ry ja Suomen elintarvikevientiyhdistys SUVI ry muodostavat yhdessä ruokaviennin…

1.11.2024 Yleinen

Hyvää Suomesta -merkittyjen elintarvikkeiden kotimaisuus yhä korkea

Reilulla kolmasosalla Hyvää Suomesta -merkityistä tuotteista raaka-aineiden kotimaisuusaste on 100 prosenttia. Lisäksi kolmannes tuotteista…

30.10.2024 Tiedote

Hävikki-battlen voittajat taituroivat hävikistä herkkuja

Hävikki-battlessa valmistettiin jälleen satoja upeita annoksia ja opittiin torjumaan hävikkiä. Tänä vuonna voittajat tulevat…

7.10.2024 Tiedote

Huoltovarmuus ja omavaraisuus tärkeimmät syyt valita suomalaista ruokaa

Ruokaan liittyvät yhteiskunnallisesti merkittävät syyt nousivat Ruokatieto Yhdistyksen teettämässä kuluttajakyselyssä tärkeimmiksi syiksi valita suomalaista…

4.10.2024 Tiedote

Hyvää Suomesta -merkki löytyy nyt myös kotimaisesta eläintenruoasta

Suomalaisesta raaka-aineesta ja työstä kertovaa Hyvää Suomesta -alkuperämerkkiä voi käyttää nyt myös eläintenruoissa. Merkin…

6.9.2024 Uutinen

Ruokatieto mukaan elintarvikeviennin kehittämiseen – tule johtamaan suomalaisen ruokaviennin kasvua

Suomen elintarvikeviennin kunnianhimoisena tavoitteena on kaksinkertaistaa viennin arvo eli saavuttaa neljän miljardin euron vuosittainen…

5.9.2024 Tiedote

Uusi Tietohaarukka on julkaistu

Millaiset sääolosuhteet olivat vuonna 2023 ja kuinka suuri sato saatiin? Millaiset on ruoka-alan työllisyysvaikutukset…

Siirry takaisin sivun alkuun