Tutkitusti parasta pellolta pakkaseen

Ruokaketjun vastuullisuus

Apetit-tuotteet lienevät kaikille tuttuja kauppojen pakastealtaista. Räpin koetilalla 70 vuotta jatkunut pitkäjänteinen tutkimus- ja koeviljelytoiminta on vahvasti tukenut sitä, että pakasteherneet, kasvissekoitukset ja lukuisat muut arkea helpottavat ruokatuotteet ovat saatavillamme.

Suomalainen ruokaketju tähtää yhä kestävämpään ja vastuullisempaan ruoantuotantoon, johon meillä on hyvät mahdollisuudet ja olosuhteet. Tämä vaatii kuitenkin jatkuvaa tutkimus- ja kehitystyötä, jota tällä hetkellä kirittävät erityisesti ilmastonmuutos, tavoitteet luontokadon pysäyttämiseksi sekä kuluttajien muuttuvat ruokavalinnat ja kulutustottumukset. Tutkimusta ja tuotekehitystä tehdään tutkimuslaitoksissa ja yliopistoissa mutta myös elintarvikealan yrityksissä. 

Apetitilla tutkimus- ja koetoiminta liittyy oleellisesti avomaankasvisten tuotantoon pellolta pakkaseen.  Apetitin Räpin koetilalla Säkylän Köyliössä on panostettu tutkimus- ja kehitystyöhön jo vuodesta 1954, jolloin Länsi-Suomen Sokeritehdas Oy aloitti tilalla koetoiminnan. Työ on jatkunut keskeytyksettä aina tähän päivään saakka Lännen Tehtaiden ja sittemmin Apetitin toimesta.

  • Koetoiminta alkoi sokerijuurikkaan lajike- ja viljelymenetelmäkokeilla, mutta laajeni kattamaan muitakin avomaankasveja, kun Säkylän tehtaan läheisyydessä ryhdyttiin viljelyttämään ja valmistamaan laajaa valikoimaa pakastekasviksia. Koetoimintamme myötä olemme löytäneet parhaat, suomalaiseen avomaanviljelytykseen soveltuvat, maukkaat lajikkeet, joilla on pakastetuotantoon sopivat ominaisuudet, toteaa viljelypäällikkö Gunta Cirule.
Viljelypäällikkö Gunta Cirule ja tutkimusagronomi Tuukka Huhdanmäki etsivät Räpinkoetilalla parhaita ratkaisuja Apetitin avomaankasvituotantoon.

Tutkimusta kestävämmän tulevaisuuden eteen

Koetilalla tehtävä tutkimus- ja kehitystyö tähtää myös kestävien viljelymenetelmien kehittämiseen, luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseen sekä maan kasvukunnon ja hiilensidonnan parantamiseen. Koetilalla testataan uusia lajikkeita, jotka kestäisivät paremmin ilmastonmuutoksen tuomia haasteita kuten sään ääri-ilmiöitä ja lisääntyvää tuholaispainetta. Myös uusien kasviproteiinien kuten härkäpavun ja kikherneen viljelyä tutkitaan parhaillaan, sillä Apetitin tavoitteena on lisätä kotimaisten kasviproteiinien käyttöä.

  • Räpin tutkimustoiminta ennakoi avomaankasvisten viljelyn tulevaisuutta. Kaikki Apetitin sopimusviljelytykseen valitsemat lajikkeet ja viljelymenetelmät kokeillaan ennen käyttöönottoa Räpillä. Koetilalla tehdään lajike-, lannoitus- sekä viljelymenetelmäkokeita. Kun olemme koetoiminnan tuloksena saaneet riittävän varmoja tietoja ja viljelykeinoja, voimme viedä kasveja myös sopimusviljelijöiden pelloille, kertoo Räpin tilalla työskentelevä tutkimusagronomi Tuukka Huhdanmäki.

Vastuuviljely-menetelmä sopimusviljelijöiden työn tukena

Räpillä tehtyjen tutkimusten tulosten perusteella kehitetään tuotteiden lisäksi Apetit Vastuuviljely-menetelmää, jota kaikki Apetitin sopimusviljelijät ovat sitoutuneet noudattamaan. Vastuuviljely-menetelmän avulla pidetään huolta muun muassa kasvikohtaisista viljelyohjeista, laadusta ja tuoteturvallisuudesta. Esimerkiksi kasvinsuojelutoimenpiteitä tehdään ainoastaan harkitusti tarpeen mukaan.

  • Viljelijäyhteistyö ja kotimainen alkutuotanto ovat Apetitin liiketoiminnan kulmakiviä. Noin 140 sopimusviljelijäämme viljelee meille vuosittain yli 30 miljoonaa kiloa kotimaisia kasviksia Säkylän pakastetehtaalle. Apetit on Suomen suurin avomaankasvisten viljelyttäjä, Gunta Cirule huomauttaa.

Tänä vuonna sopimusviljelijöillä oli tuotannossa hernettä, lanttua, palsternakkaa, perunaa, pinaattia, oranssia ja keltaista porkkanaa, punajuurta, selleriä ja purjoa.

Viljelijöille sopimusviljely tarkoittaa, että heillä on vuosittain sovitut sopimusehdot ja -määrät tuotettavista avomaan kasveista. Apetitin Vastuuviljely -menetelmän mukana viljelijät saavat tarkat kasvikohtaiset viljelyohjeet sekä neuvontaa Apetitin viljelytiimiltä. Yhteydenpito viljelijöiden kanssa on tiivistä. Myös Apetitin sopimusviljelijöiden pelloilta saatavia tuloksia ja kokemuksia hyödynnetään aktiivisesti Vastuuviljely-menetelmän kehittämiseksi.

Suomalainen ruokavalinta on vastuullinen teko

Apetit hankkii Säkylässä käsiteltävät kasviksensa pääosin sopimusviljelijöiltään ja muilta kotimaisilta tuottajilta. Myös konsernin muut tuotantolaitokset sijaitsevat Suomessa: Kirkkonummella ja Pudasjärvellä.

  • Olemme sitoutuneet vahvasti kotimaiseen alkutuotantoon sen turvallisuuden, puhtauden ja laadun vuoksi. Suomalainen ruokavalinta on vastuullinen teko ruoan laadun, työllisyyden, eettisyyden ja ruokakulttuurin näkökulmasta. Apetitille tuotteiden ja raaka-aineiden kotimaisuus on tärkeä asia. Käytämmekin ylpeydellä Hyvää Suomesta -merkkiä kaikissa tuotteissa, joissa sen kriteerit täyttyvät. Kuluttajien hyvin tunnistama Hyvää Suomesta -merkki on erinomainen tapa kertoa tuotteen alkuperästä ja edistää kotimaista ruoantuotantoa, Cirule ja Huhdanmäki arvioivat.

Gunta Cirule ja Tuukka Huhdanmäki

Gunta Cirule työskentelee Apetitilla viljelypäällikkönä ja Tuukka Huhdanmäki Räpin tilan tutkimusagronomina.

Muut artikkelit

Kaikki artikkelit

27.11.2024 Ruokakasvatus

Ravitsemussuositukset tuuppaavat kohti terveyttä edistäviä valintoja

Uudet ravitsemussuositukset julkaistiin 27.11.2024. Niiden tavoite on säilynyt samana: ohjata suomalaisia kohti terveellisiä valintoja.…

7.10.2024 Miksi valita suomalaista

10 syytä valita suomalaista ruokaa

Talouden muutokset ja hintojen nousut aiheuttavat monille päänvaivaa ja pakottavat pohtimaan ostopäätöksiä entistä tarkemmin.…

27.8.2024 Ruokaketjun vastuullisuus

Rypsiöljyn puristuksen sivuvirrasta elintarvikkeeksi

Tarve syödä kasviperäisesti kasvaa. Samalla kasvaa myös tarve erilaisille kasvipohjaisille tuotteille. Kasviproteiinien käytön todellinen…

20.8.2024 Ruokakulttuuri

Suomalainen maatalous nojaa sukupolvien pitkään ketjuun – tilaa on myös uusille toimijoille

On tavallista, että suomalaisilla maatiloilla on pitkät perinteet, ja että tilat ja maatalouteen liittyvä…

7.8.2024 Ruokakasvatus

Nuusku-koira johdattaa lapset päiväkodista pelloille

Ruokatieto Yhdistyksen julkaisema uusi varhaiskasvatuksen opetukseen tarkoitettu Pellon elämää -oppimateriaali vahvistaa alle kouluikäisten lasten…

3.7.2024 Miksi valita suomalaista

Ruokaturva kaiken perustana

Suomi sijoittui vuoden 2022 Global Food Security Index -ruokaturvavertailussa sijalle yksi. Ruokaturvamme on siis…

3.7.2024 Miksi valita suomalaista

Ruokaa joka lähtöön

Suomalaisista raaka-aineista syntyy osaavissa käsissä ruokaa kaikille mauille, ruokavalioille ja kukkaroille.

3.7.2024 Miksi valita suomalaista

Työtä, joka kehittää osaamista ja tuo hyvinvointia

Kotimainen maatalous, elintarviketeollisuus, elintarvikkeiden tukku- ja vähittäiskauppa sekä ravitsemispalvelut työllistävät, luovat arvonlisää ja tuovat…

13.6.2024 Puheenvuoro

Ruokaa omasta maasta – kovalla työllä

Ruoka ei synny napin painalluksella, vaikka kuinka eletään digiaikaa. Kun itse koettaa saada pieneltä…

5.6.2024 Ruokakasvatus

Ruokakasvatuksessa tuloksia syntyy yhteistyöllä

Lempäälän ruokapalvelut haluaa kehittää ruokakasvatusta kunnassa tukeakseen lasten ja nuorten hyvinvointia. Tulokset näkyvät muun…

Kiva kuva SRP osion etusivulla

17.5.2024 Miksi valita suomalaista

Maailman puhtainta ruokaa tuotetaan yhteistyössä luonnon kanssa

Suomessa ollaan ruoantuotannon saralla poikkeuksellisen paljon luonnon armoilla, olemmehan yksi maailman pohjoisimmista ruoantuottajamaista. Pohjoisella…

19.3.2024 Puheenvuoro

Kestävyysmuutokseen tarvitaan ruoan tajua

Ruoka on sana, josta ensiksi saattaa tulla mieleen syöminen, ravitsemus, ruoan laitto ja erilaisia…

Siirry takaisin sivun alkuun