Ruokaturva kaiken perustana

Miksi valita suomalaista

Suomi sijoittui vuoden 2022 Global Food Security Index -ruokaturvavertailussa sijalle yksi. Ruokaturvamme on siis maailman paras!

Ruokaa myös poikkeusoloissa

Ruokaturva tarkoittaa, että ruokaa on riittävästi kaikille kaikissa tilanteissa, myös poikkeusoloissa. Huoltovarmuus taas kertoo siitä, millainen kyky valtiolla on varmistaa yhteiskunnan välttämättömät toiminnot vakavissa häiriöissä sekä poikkeusoloissa.

Suomessa maitoa, munia, lihaa ja viljaa tuotetaan kutakuinkin kulutusta vastaavasti, näiden tuotteiden osalta olemme siis omavaraisia. Elintarviketeollisuuden käyttämistä raaka-aineista suurin osa on kotimaisia, joten suomalaisen maatalouden kriisikestävyys on koko ruokaturvan perusta. Kriiseihin varaudutaan myös varmuusvarastoilla, joita ylläpidetään osana päivittäisiä rutiineja. Maatilojen, kaupan, elintarviketeollisuuden ja valtion varastoilla ruokaa riittää koko kansalle arviolta puoleksi vuodeksi kriisin sattuessa.

Koska maatalouden rooli kriisitilanteissa on keskeinen, on osa Suomen maanviljelijöistä saanut erikoiskoulutuksen ruokahuollon turvaamiseen poikkeusoloissa. Heille ohjataan energia-, kone- ja rehuresursseja, joiden turvin he huolehtivat toiminnan jatkumisesta vastuulleen määrätyllä alueella.

Suomalainen ruoka on puhdasta ja turvallista

Kansainvälisissä vertailuissa suomalaisen ruoan puhtaus ja turvallisuus ovat erittäin korkealla tasolla. Ruoan puhtaus on meillä tietoinen valinta, jonka eteen tehdään paljon tinkimätöntä työtä. Lähtökohtana ovat maamme puhdas vesi, ilma ja maaperä. Turvallisen ruoan avain on kuitenkin ruokaketjussamme toimivien ammattilaisten osaaminen.

Puhdas vesi ja arktiset olosuhteet mahdollistavat hygieeniset toimintatavat, joiden ansiosta ruokaketjussamme salmonella on saatu kitkettyä lähes olemattomiin. Suomi on myös vähiten antibiootteja käyttävien maiden joukossa, eikä eläimiä lääkitä varmuuden vuoksi tai kasvun edistämiseksi. Tuottajien ja elintarviketeollisuuden vastuulliset toimintatavat takaavat, että antibioottijäämiä ei päädy kotimaisia tuotteita valitsevien kuluttajien lautasille.

Elintarvike- ja rehualan toimijat pystyvät jäljittämään raaka-aineet ja tuotteet jokaisessa tuotanto-, valmistus- ja jakeluvaiheessa. Siksi yllättävissä tilanteissa pystytään paikantamaan virhe ja tekemään tarvittavat korjaustoimenpiteet. Pitkään Hyvää Suomesta -merkkiä käyttäneet yritykset ovat jäljitettävyyden pioneereja, koska heillä on jo yli 30 vuoden kokemus kotimaisen raaka-aineen alkuperän dokumentoimisesta.

Yksinkertaisesti parasta

Suosimalla suomalaista ruokaa panostetaan ravitsevaan, turvalliseen ruokaan ja omaan terveyteen. Pohjoismaisista raaka-aineista koostetulla, pääosin täysjyväviljavalmisteita, kasviksia, marjoja, hedelmiä ja kalaa sekä kohtuullisesti lihaa sisältävällä ruokavaliolla on todistetusti myönteisiä terveysvaikutuksia. Elintarviketeollisuuden ja viranomaisten yhteistyö näkyy esimerkiksi kansallisten ravitsemussuositusten huomioimisena tuotekehityksessä. Tällä yhteistyöllä on iso merkitys kansanterveydelle.

Suomessa ruokaturva on tutkitusti maailman parasta ja siitä kannattaa pitää kiinni myös tulevaisuudessa. Syömällä suomalaista ruokaa tulee samalla varmistaaneeksi, että ruokaa on jatkossakin kaikissa tilanteissa ja se on riittävää ja terveellistä. Nauti hyvällä mielellä!

Muut artikkelit

Kaikki artikkelit

27.11.2024 Ruokakasvatus

Ravitsemussuositukset tuuppaavat kohti terveyttä edistäviä valintoja

Uudet ravitsemussuositukset julkaistiin 27.11.2024. Niiden tavoite on säilynyt samana: ohjata suomalaisia kohti terveellisiä valintoja.…

7.10.2024 Miksi valita suomalaista

10 syytä valita suomalaista ruokaa

Talouden muutokset ja hintojen nousut aiheuttavat monille päänvaivaa ja pakottavat pohtimaan ostopäätöksiä entistä tarkemmin.…

27.8.2024 Ruokaketjun vastuullisuus

Rypsiöljyn puristuksen sivuvirrasta elintarvikkeeksi

Tarve syödä kasviperäisesti kasvaa. Samalla kasvaa myös tarve erilaisille kasvipohjaisille tuotteille. Kasviproteiinien käytön todellinen…

20.8.2024 Ruokakulttuuri

Suomalainen maatalous nojaa sukupolvien pitkään ketjuun – tilaa on myös uusille toimijoille

On tavallista, että suomalaisilla maatiloilla on pitkät perinteet, ja että tilat ja maatalouteen liittyvä…

7.8.2024 Ruokakasvatus

Nuusku-koira johdattaa lapset päiväkodista pelloille

Ruokatieto Yhdistyksen julkaisema uusi varhaiskasvatuksen opetukseen tarkoitettu Pellon elämää -oppimateriaali vahvistaa alle kouluikäisten lasten…

3.7.2024 Miksi valita suomalaista

Ruokaturva kaiken perustana

Suomi sijoittui vuoden 2022 Global Food Security Index -ruokaturvavertailussa sijalle yksi. Ruokaturvamme on siis…

3.7.2024 Miksi valita suomalaista

Ruokaa joka lähtöön

Suomalaisista raaka-aineista syntyy osaavissa käsissä ruokaa kaikille mauille, ruokavalioille ja kukkaroille.

3.7.2024 Miksi valita suomalaista

Työtä, joka kehittää osaamista ja tuo hyvinvointia

Kotimainen maatalous, elintarviketeollisuus, elintarvikkeiden tukku- ja vähittäiskauppa sekä ravitsemispalvelut työllistävät, luovat arvonlisää ja tuovat…

13.6.2024 Puheenvuoro

Ruokaa omasta maasta – kovalla työllä

Ruoka ei synny napin painalluksella, vaikka kuinka eletään digiaikaa. Kun itse koettaa saada pieneltä…

5.6.2024 Ruokakasvatus

Ruokakasvatuksessa tuloksia syntyy yhteistyöllä

Lempäälän ruokapalvelut haluaa kehittää ruokakasvatusta kunnassa tukeakseen lasten ja nuorten hyvinvointia. Tulokset näkyvät muun…

Kiva kuva SRP osion etusivulla

17.5.2024 Miksi valita suomalaista

Maailman puhtainta ruokaa tuotetaan yhteistyössä luonnon kanssa

Suomessa ollaan ruoantuotannon saralla poikkeuksellisen paljon luonnon armoilla, olemmehan yksi maailman pohjoisimmista ruoantuottajamaista. Pohjoisella…

19.3.2024 Puheenvuoro

Kestävyysmuutokseen tarvitaan ruoan tajua

Ruoka on sana, josta ensiksi saattaa tulla mieleen syöminen, ravitsemus, ruoan laitto ja erilaisia…

Siirry takaisin sivun alkuun