Ihmisen kädenjälki muovaa tulevaisuuden ruoantuotantoa – eikä tee siitä keinotekoisempaa kuin ennenkään

Aikaa ei ole paljon, mutta tehtävää on. On siis tehokkaasti parannettava nykyisiä ruoantuotantoprosesseja, mutta samalla etsiä rohkeasti uusia innovaatioita, joilla kestävyyshaasteet saadaan taklattua ja maailmanlaajuinen ruoantuotannon tarve tyydytettyä. Ei riitä, että muutetaan yhtä osaa järjestelmässä, vaan kaikkien osasten on tehtävä työnsä alkutuotannosta ruokateollisuuden ja kaupan kautta meihin kuluttajiin asti.

Maatalouden koneistuminen ja lannoitteiden mullistivat aikanaan ruoantuotantoa erityisesti 1800-luvulla ja 1900 luvun alkupuolella. Opittiin jalostamaan kasveja ja eläimiä ihmisravinnon maksimoimiseksi. Ruoantuotannossa alkoi näkyä enemmän ja enemmän ihmisen kädenjälki ja teknologiset innovaatiot. Ruoan tuotantomäärien lisääntyminen mahdollisti väestönkasvun ja jopa sen, että ruokaraaka-aineita tuotettiin ja käytettiin osin tuhlaillen. Samoin kuin monilla muilla toimialoilla, ei ymmärretty, tai haluttu ymmärtää pitkäaikaisia vaikutuksia ympäristölle.

Nyt on seuraavan mullistuksen aika. On tarve tuottaa maapallon kasvavalle väestölle ruokaa rajallisista luonnonvaroista ja ympäristöämme yhtään enempää vahingoittamatta. Tehdäänkö se täysin ilman peltoja tuottamalla ruokaa kerrostalon korkuisissa kasvihuoneviljelmissä ja panimojen kaltaisissa fermentoritankeissa? Tuotetaanko tulevaisuuden ruoka-ainesosia suoraan jätteistä muuntamalla päästöt, kuten hiilidioksidi ja metaani tai viljojen ja juuresten kuoret mikrobien tai eläinsoluviljelmien avulla eläinperäisiksi tai muiksi ruoka-ainesosiksi ? Ovatko tuotantoeläimet ja karjatalous historiaa ja pelloilla kasvaa tulevaisuudessa eläinrehun sijasta kasveja suoraan ruoaksi ja esimerkiksi tekstiiliteollisuuden käyttöön? Syövätkö mikrobit lehmien sijaan tulevaisuudessa nurmirehua ja tuottavat siitä maitoproteiinia tai muita ainesosia? Viljelevätkö suomalaiset maataloustuottajat kauraa, joka vaahtoaa kuin kananmunan valkuainen ja hamppua, jossa on silkkiproteiinia materiaalisovelluksiin? Viljelläänkö Afrikassa maissia ja lehmänpapua, jotka kestävät äärimmäistä kuivuutta ja lämpötilaa?

Monet näistä visioista ovat jo toteutumassa. Vertikaaliviljelmissä tuotetaan valtavia määriä salaatteja ja yrttejä. Suomeen ja maailmalle rakennetaan valtavia solutehtaita, jotka perustuvat ruoan tuottamiseen bioteknisesti erilaisia soluviljelmiä hyödyntäen, tarkoituksena tarjota vaihtoehtoja erityisesti eläintuotannolle. Osa näistä perustuu hiilidioksidin hyödyntämiseen ruokamikrobien rehuna – olisitteko uskoneet 10 vuotta sitten! Kasvinjalostus pyrkii parantamaan tuotantokasvien ominaisuuksia, erityisesti ääriolosuhteiden kestokykyä, mutta myös ravitsemuksellisia ja käyttöominaisuuksia.

Maanviljelyssä kehitetään aktiivisesti regeneratiivista hiiliviljelyä ja viljelykiertoa, eli ratkaisuja parempaan hiilensidontaan ja ravinteikkaan maaperän ylläpitämiseen. Lisäksi ruoantuotantoa pyritään hajauttamaan ja siten takaamaan paikallinen ruokaturva nykyisen globaalisti vahvasti keskittyneen ja haavoittuvan ruokajärjestelmän sijaan.

Miten nykyinen ruokajärjestelmä ottaa uudet innovaatiot vastaan? Näköpiirissä on monenlaisia yhteistyömalleja ja kumppanuuksia, siis uusia mahdollisuuksia. Tarvitaan uusia osaajia, infrastruktuuria ja tapoja toimia – sekä rohkeutta tehdä asioita toisin. Vastakkainasettelu ei auta – tarvitaan uusia keinoja ja ihmisen kädenjälkeä, oli se sitten mielissämme man made, keinotekoista tai ei. On vaikea uskoa, että uudet ruoantuotantotavat korvaisivat täysin nykyiset menetelmät, vaan kestävä ruokajärjestelmä rakentuu nykyisten ja uusien tuotantomenetelmien yhteispelillä. Toisaalta, harva taisi uskoa autojenkaan korvaavan hevosia 1800-luvun loppupuolella.

Emilia Nordlund

Tutkimuspäällikkö, VTT

Kirjoittaja toimii VTT:llä Teollisen biotekniikan ja ruokatutkimusalueen tutkimuspäällikkönä, ja odottaa innolla uusia ruokainnovaatioita kaupanhyllyille sekä myös päiväkotien ja koulujen ruokalistoille.