Hyvää Suomesta -merkki on jälleen Suomen kolmanneksi arvostetuin brändi

Uutinen

Suomalaisten rakastama Hyvää Suomesta -merkki sijoittui kolmanneksi lähes 700 brändin joukosta Taloustutkimuksen toteuttamassa Brändien arvostus -tutkimuksessa. Tuotteen alkuperästä, tuotantotavasta tai ravitsemuksellista laadusta kertovista merkeistä Hyvää Suomesta sijoittui ensimmäiseksi.

Hyvää Suomesta -merkki menestyi myös muilla mittareilla. Kuluttajat valitsivat Hyvää Suomesta -merkin toiseksi houkuttelevimmaksi brändiksi ja brändin herättämiä tunteita arvioidessa merkki sijoittui viidenneksi. Riippumattoman Brändien arvostus -tutkimuksen tulokset julkaistiin Alma Median ja Taloustutkimuksen Brand Talk -tilaisuudessa.

Helppo valinta

Ruoan kotimaisuus on kuluttajille tärkeätä, ja suomalaista ruokaa halutaan ostaa. Hyvää Suomesta -merkki kertoo nopeasti ja luotettavasti, että tuote on valmistettu Suomessa kotimaisista raaka-ainesta.

– Kuluttajat arvostavat kiireisessä arjessa helppoja valintoja. Kun kaupan merkkiviidakossa voi suunnistaa luotettavan alkuperämerkin avulla, löytyy tieto siitä mistä ruoka tulee helposti. Hyvää Suomesta -merkki on luotsannut suomalaisia kotimaisen ruoan pariin jo yli 30 vuoden ajan, toteaa Hyvää Suomesta -merkkiä hallinnoivan Ruokatieto Yhdistys ry:n toiminnanjohtaja Anni-Mari Syväniemi.

Arvostus rakentuu yhteistyössä

Hyvää Suomesta -merkki on käytössä noin 350 eri elintarvikevalmistajalla, yhteensä 13 000 eri tuotteessa. Hyvää Suomesta -merkin luotettavuuden ja arvostuksen perusta on systemaattinen työ, jota tehdään joka päivä maatiloilla ja yrityksissä läpi koko ruokaketjun.

– Hyvää Suomesta -merkki on ruokaketjun pitkäjänteisen yhteistyön tulos, ja olemme iloisia, että voimme tehdä työtä ikonisen merkin eteen yhdessä jäsenyritystemme kanssa.  Meillä on käytössämme yhdessä rakennettu alkuperämerkki, jonka suomalaiset tunnistavat, ja jota he arvostavat. Se on ainutlaatuista, ja tuo myös kilpailuetua merkin käyttäjille, Syväniemi iloitsee.

Merkin saamiseksi tuotteen täytyy täyttää tiukat kriteerit, ja säännölliset riippumattoman tahon tekemät tarkastukset yrityksiin vahvistavat yritysten dokumentoidun työn ja läpinäkyvyyden.

Lisätietoja: Anni-Mari Syväniemi, 050 511 8909, anni-mari.syvaniemi@ruokatieto.fi

Taloustutkimuksen toteuttamassa tutkimuksessa kuluttajat antavat tuntemilleen brändeille arvosanan siitä, kuinka paljon he kyseistä brändiä arvostavat. Tutkimuksessa oli mukana 699 brändiä. Vuoden 2025 Suomen arvostetuin brändi -tutkimuksessa viiden parhaan joukkoon sijoittuivat Hyvää Suomesta -merkin lisäksi ABLOY, Fiskars, LEGO ja Joutsenmerkki. 

Muut ajankohtaiset

Kaikki ajankohtaiset
Anni-Mari Syväniemi puhui maakuvatyöpajassa.

15.4.2026 Ruokavienti, Uutinen

Mielikuvilla on merkitystä ─ Suomen ruokamaakuvaan uutta nostetta

Suomen ruokamaakuvaa päivitetään yhdessä sidosryhmien ja yritysten kanssa. Tavoitteena on kirkastaa Suomen ruokamaakuvaa erottuvaksi…

Ilkka Lääveri, Anni-Mari Syväniemi ja Sari Helin

18.3.2026 Yleinen

Suomalainen raaka-aine on ravintolalle kilpailuetu

Keittiöissä tehdään päivittäin päätöksiä, jotka näkyvät lautasella mutta myös sen ulkopuolella. Jokainen raaka-ainevalinta vaikuttaa…

17.3.2026 Yleinen

Kansallisylpeyden tulevaisuus huolestutti kansanedustajia: Minne menet kouluruoka?

Maksuton julkinen kouluruoka on ollut yksi suomalaisen hyvinvointivaltion kulmakivistä luoden pohjaa yhdenvertaisuudelle. Nyt perustat…

kauraa kasvamassa

16.3.2026 Ruokavienti, Tiedote

Rakennetaan yhdessä eurooppalaisen kauran kansainvälinen menestystarina

Ruokatieto Yhdistys käynnistää EU:n osarahoittaman menekinedistämishankkeen palveluntuottajan kilpailutuksen. Haemme kokenutta ja strategisesti vahvaa kumppania…

2.3.2026 Ruokavienti, Yleinen

Vertaisoppiminen siivittää ruokavientiä kasvuun

Ruokavientiin haetaan uutta vauhtia vertaisoppimisesta. 26.–27.2. käynnistyi ruokaviennin vertaisyhteisöpilotti, jonka tavoitteena on kiihdyttää suomalaisten…

30.1.2026 Yleinen

Kenestä Vuoden ruokakasvattaja?

Vuonna 2026 Vuoden ruokakasvattaja -tunnustuksella halutaan kiinnittää huomiota erityisesti varhaiskasvatuksessa tehtyyn ansiokkaaseen ruokakasvatustyöhön. Suhde…

27.1.2026 Ruokavienti, Yleinen

Ruokaviennin yrityslähtöinen kasvualusta auttaa kaksinkertaistamaan ruokaviennin

Ruokaviennin yrityslähtöinen kasvualusta rakentaa suomalaisten elintarvikealan yritysten kasvua ja kansainvälistymistä.

12.1.2026 Yleinen

Ruokavisa käynnistyy

Ruokavisassa 2026 perehdytään kasvisten käyttöön, kasvatukseen, sesonkeihin, ravitsemuksellisiin hyötyihin sekä opitaan tunnistamaan erilaisia hedelmiä…

18.12.2025 Ruokavienti, Tiedote

Ruokaviennin yrityslähtöistä kasvualustaa vahvistetaan: Ruokatieto Yhdistyksen uudeksi kasvujohtajaksi Jyrki Karlsson 

Ruokaviennin kasvujohtajan tehtävässä aloittaa kevään 2026 aikana Jyrki Karlsson, joka ryhtyy luotsaamaan Ruokaviennin yrityslähtöisen…

11.12.2025 Uutinen

Ruokavisa 2026 -oppimateriaali on julkaistu: pääosassa kasvikset

Ruokavisassa tutustutaan tänä vuonna kasviksiin. Oppimateriaalissa perehdytään kasvisten käyttöön, kasvatukseen, sesonkeihin, ravitsemuksellisiin hyötyihin sekä…

11.12.2025 Ruokavienti, Tiedote

Suomeen jälleen kansainvälisesti kilpailtua EU-rahoitusta – Ruokatieto ja Pro Luomu menestyivät menekinedistämishauissa

Suomalainen ruoka-ala saa merkittävää vahvistusta menekinedistämiseen, kun Pro Luomu ja Ruokatieto Yhdistys ovat jälleen…

5.12.2025 Ruokavienti, Yleinen

Suomalaiset ruokainnovaatiot ja raaka-aineet esittäytyivät Pariisissa

Vuosittain järjestettävät Food Ingredients Europe messut (FIE) järjestettiin Pariisissa 30. kerran. Food from Finland…

Siirry takaisin sivun alkuun