Viskaalin tila on ruoantuotannon kiertotalouden edelläkävijä

Hyvän tekijät

Viskaalin tilan kiertotaloudessa kaikki ruuantuotannon materiaali kiertää. Tuloksena syntyy ilmastoystävällisempää punaista lihaa, lannoitteita ja polttoainetta liikenteeseen. Tämä on ruuantuotannon tulevaisuutta, jossa Viskaalin on edelläkävijä.

Viskaalin tilalla lihantuotannon lisäksi ravinteet kiertävät ja biokaasulaitos tuottaa polttoainetta.

Muhoksella, vain 20 kilometriä Oulusta sijaitsevaan Viskaalin kiertotalouskokonaisuuteen kuuluu maatila, pienteurastamo ja lihanjalostamo sekä biokaasulaitos. Maatilalla kasvatetaan Limousin-lihakarjaa sekä kasvatusvasikoita.

Lihatuotteita pientuotantona

– Teurastamme omassa teurastamossamme kaksi kertaa viikossa ja jalostamme lihan tuoretuotteiksi, makkaroiksi ja palvituotteiksi. Pientuotantona ja käsityönä, isäntä Heikki Räinä kertoo.

Viskaalin tilan tuotteita myydään Pohjois-Suomen kaupoissa ja Keski-Pohjanmaalla. Osa on suoramyyntiä omasta tilakaupasta sekä kiertävästä myyntiautosta. Suosituin tuote on jauheliha, naudan paistipaloista omassa liemessään hitaasti kypsynyt, lämmitysvalmis Nyhtöliha sekä leikkeleet ja Kyrsä-grillimakkara.

Viskaalin tila on perheyritys ja työllistää isäntäparin Heikki Räinän ja Tuula Kukkola-Räinän lisäksi yhteensä 20 työntekijää.

– Meillä on mahtava porukkaa, joista viisi maatilalla, 10 teurastamossa ja lihanjalostamossa ja loput myynnissä ja hallinnossa, Tuula Kukkola-Räinä kertoo.

Polttoainetta lannasta ja lähialueen biojätteistä

Tila on siirtynyt viimeisen vuoden aikana vasta valmistuneen biokaasulaitoksen myötä täyteen kiertotalouteen. Nautojen lanta sekä lähialueiden kotitalouksien, kauppojen ja teollisuuden puhtaat biojätteet käsitellään tilan omassa biokaasulaitoksessa. Kaasua laitoksesta syntyy lähes 20 GWh vuodessa ja kaasu jalostetaan ja myydään liikennepolttoaineeksi alueen raskasliikenteen käyttöön.

– Näin nautojen tuottamasta metaanista, jonka vuoksi nauta on ilmastopahis, saadaan kaikki lannan metaani jalostettua biokaasuksi. Tämä tekee meidän tuottamasta punaisesta lihasta ilmastoystävällisemmän, Tuula Kukkola-Räinä sanoo.

Biokaasulaitoksen lopputuloksena syntyy myös luomukelpoisia lannoitteita oman tilan ja lähialueen tilojen käyttöön.

Tilalle valmistuneen biokaasulaitoksen myötä tila voi siirtyä täyteen kiertotalouteen.

– Tämä on iso asia, sillä yksi syy viime vuosien ruuan kallistumiseen on ollut ravinteiden raaka-aineen saannin loppuminen Venäjältä. Ollaan oltu liian riippuvaisia tuonnista.

Biokaasulaitoksen avulla saadaan tuotettua lannoitteet itse ja ruuantuotannon ravinteet kiertoon, Heikki Räinä sanoo.

Eläimet ykkösenä

Nautoja Viskaalin tilan kolmessa pihattonavetassa on yhteensä noin tuhat.

”Eläinten kohtelu on meillä ykkösasia. Ne asuvat omissa pienissä ryhmissään ja pääsevät ulos halutessaan lähes läpi vuoden. Kesäisin osa karjasta on myös laitumella”, Viskaalin tilan isäntä Heikki Räinä kertoo.

Eläimiä ruokitaan omilla pelloilla kasvavalla nurmella, jota säilötään aumaan talvella. Nurmi sitoo hiiltä ja pellot uusitaan noin viiden vuoden välein. Täydennyskylvöillä kylvetään myös hernettä ja muuta hiiltä sitovaa kasvia, joista eläimet saavat myös tarpeellista valkuaista.

”Meidän pelloilla näillä leveyspiireillä ruohosta saa aina varman sadon ja vettä riittää. Siksi tämä alue sopii erinomaisesti juuri nautojen kasvatukseen. Turvepeltoa meillä ei juurikaan ole”, Heikki Räinä sanoo.  

Lisää huoltovarmuutta ja tilojen omavaraisuutta

Ruuantuotannon kiertotalousratkaisulla ratkaistaan monta haastetta: tuotetaan ilmastoystävällisempää punaista lihaa ja lihatuotteita, luomukelpoisia lannoitteita sekä fossiilista polttoainetta korvaavaa biokaasua raskasliikenteen käyttöön.

Ratkaisu tekee tilasta myös omavaraisen ja toisaalta hajauttaa energiantuotantoa.

– Tämä on myös huoltovarmuusasia, Heikki Räinä sanoo ja jatkaa:

– Me olemme ylpeitä edelläkävijöitä. Tähän varmasti muutkin maito- ja lihatilat ovat menossa!

Hyvän tekijät -artikkelisarjassa kurkistetaan ruoantuotannon kulissien taakse. Mitä kaikkea ruokaketjussa tapahtuukaan ennen kuin ruoka on lautasillamme? Artikkelisarjassa ruoan tekijät kertovat osaamisesta, ammattitaidosta sekä vastuullisista toimintatavoista, joiden ansioista saamme nauttia ruokaa omasta maasta joka päivä.

Muut artikkelit

Kaikki artikkelit

2.5.2025 Hyvän tekijät

Viskaalin tila on ruoantuotannon kiertotalouden edelläkävijä

Viskaalin tilan kiertotaloudessa kaikki ruuantuotannon materiaali kiertää. Tuloksena syntyy ilmastoystävällisempää punaista lihaa, lannoitteita ja…

15.4.2025 Miksi valita suomalaista

Kotimainen ruoka luo työtä ja turvaa – mitä jos kasvattaisimme sen osuutta ostoskoreissamme?

Ruokavaikuttajat Iman Gharagozlu ja Leena Ahokas inspiroivat suosimaan kotimaista ruokaa ja kasvattamaan sen osuutta…

11.4.2025 Ruokakasvatus

Maatilavierailuja virtuaalisesti ja livenä – Vuoden ruokakasvattajat avaavat tilojensa ovet lapsille ja nuorille

Ruokatieto Yhdistys palkitsi kolme maatilaa ja ruoan tuottajaa Vuoden ruokakasvattaja -tittelillä. Yleisön jättämistä ehdotuksista…

7.3.2025 Hyvän tekijät

Kinnarin tila tuo kaurakansan lautasille uusia tuulia

Suomalaiset ovat perinteisesti tottuneet syömään kauransa puurona ja leipänä. Kinnarin tilalla kaurasta on nyt…

5.2.2025 Hyvän tekijät

Täysjyvä – avain parempaan hyvinvointiin ja kestävämpään ruokailuun

Täysjyvä on yksi ravitsemuksen kulmakivistä, mutta sen terveys- ja ympäristöhyödyt jäävät monelle vielä tuntemattomiksi.…

27.11.2024 Ruokakasvatus

Ravitsemussuositukset tuuppaavat kohti terveyttä edistäviä valintoja

Uudet ravitsemussuositukset julkaistiin 27.11.2024. Niiden tavoite on säilynyt samana: ohjata suomalaisia kohti terveellisiä valintoja.…

7.10.2024 Miksi valita suomalaista

10 syytä valita suomalaista ruokaa

Talouden muutokset ja hintojen nousut aiheuttavat monille päänvaivaa ja pakottavat pohtimaan ostopäätöksiä entistä tarkemmin.…

27.8.2024 Ruokaketjun vastuullisuus

Rypsiöljyn puristuksen sivuvirrasta elintarvikkeeksi

Tarve syödä kasviperäisesti kasvaa. Samalla kasvaa myös tarve erilaisille kasvipohjaisille tuotteille. Kasviproteiinien käytön todellinen…

20.8.2024 Ruokakulttuuri

Suomalainen maatalous nojaa sukupolvien pitkään ketjuun – tilaa on myös uusille toimijoille

On tavallista, että suomalaisilla maatiloilla on pitkät perinteet, ja että tilat ja maatalouteen liittyvä…

7.8.2024 Ruokakasvatus

Nuusku-koira johdattaa lapset päiväkodista pelloille

Ruokatieto Yhdistyksen julkaisema uusi varhaiskasvatuksen opetukseen tarkoitettu Pellon elämää -oppimateriaali vahvistaa alle kouluikäisten lasten…

3.7.2024 Miksi valita suomalaista

Ruokaturva kaiken perustana

Suomi sijoittui vuoden 2022 Global Food Security Index -ruokaturvavertailussa sijalle yksi. Ruokaturvamme on siis…

3.7.2024 Miksi valita suomalaista

Ruokaa joka lähtöön

Suomalaisista raaka-aineista syntyy osaavissa käsissä ruokaa kaikille mauille, ruokavalioille ja kukkaroille.

Siirry takaisin sivun alkuun