Ruokaa joka lähtöön

Miksi valita suomalaista

Suomalaisista raaka-aineista syntyy osaavissa käsissä ruokaa kaikille mauille, ruokavalioille ja kukkaroille.

Jokaiseen makuun

Suomalaista ruokakulttuuria kuvastavat muutos ja kansainvälisyys, mutta myös perinteet ja paikallisuus. Kotimaiset raaka-aineet taipuvat moneksi osaavissa käsissä niin kotikeittiöissä kuin elintarviketeollisuudessa, sopien erilaisiin makumieltymyksiin. Niitä onkin yhtä paljon, kun on ruokailijoita, mikä näkyy elävässä ruokakulttuurissamme. Suomalainen ruoka-ala pitää huolta siitä, että ruokaa löytyy uutuuksista nauttivalle ja perinteiden kunnioittajalle, ja tietenkin kaikille siltä väliltä.

Hyvää Suomesta -merkittyjä tuotteita on tarjolla noin 12 000. Laajasta valikoimasta löytyy ruokaa kaikille mauille, ruokavalioille ja kukkaroille. Kasvanut kiinnostus ruokaa kohtaan haastaa elintarvikkeiden valmistajat Suomessa pysymään ajanhermoilla, joten suomalaisia uutuuksia tulee jatkuvasti, asiakkaita kuunnellen.

Kaikille ruokavalioille

Ruokavalintojamme ohjaavat niin arvot, normit kuin moraalikin ja näitä muokaa tällä hetkellä ilmastonmuutos ja muut kestävän kehityksen haasteet. Suomalaisista puhtaista ja turvallisista raaka-aineista valmistuu ruokaa niin, että voit aina valita kotimaista – riippumatta siitä, millaista ruokavaliota noudatat. Valinnoissa saattaa joutua huomioimaan myös sairauksien aiheuttamia rajoitteita. Suomalaisuudesta ei kuitenkaan tällöinkään tarvitse tinkiä. Mainittakoon esimerkiksi gluteenittomat viljatuotteet, joita löytyy Hyvää Suomesta -tuotteista toista sataa, laktoosittomista maitotuotteista puhumattakan.

Elintarviketeollisuus huomioi tuotekehityksessä paitsi erilaiset ruokavaliot myös viralliset ravitsemussuositukset. Esimerkiksi suolan ja sokerin määrää on viime vuosina vähennetty monista tuotteista. Vastauksia kuluttajien toiveisiin ja tarpeisiin nähdään myös mm. valmisruokahyllyillä, reippaammalla maustamisella, kasvana kasviproteiinituotteina ja uusilla pakkauksilla.

Suomalaisuus on monille tärkeä ruokavalintoja ohjaava arvo ja tällöin valintoja helpottaa Hyvää Suomesta -merkki.

Joka kukkarolle

Talouden muutokset ja hintojen nousut aiheuttavat monille päänvaivaa ja pakottavat pohtimaan ostopäätöksiä entistä tarkemmin. Onneksi ei tarvitse miettiä, voiko ostoskorin edelleen täyttää kotimaisilla tuotteilla. Edullisista raaka-aineista valmistuvat arjen keitot, laatikot ja kastikkeet. Erityisiä hetkiä voi höystää herkuilla, joita löytyy koko valtakunnan kattavista valikoimista paikallisiin artesaanituotteisiin.

Kun valitsee kaupassa suomalaista varmistaa samalla, että ruokaan käytetyt rahat jäävät kiertämään kotimaahan ja verotulojen kautta luovat jälleen hyvinvointia meille kaikille.

Muut artikkelit

Kaikki artikkelit

27.11.2024 Ruokakasvatus

Ravitsemussuositukset tuuppaavat kohti terveyttä edistäviä valintoja

Uudet ravitsemussuositukset julkaistiin 27.11.2024. Niiden tavoite on säilynyt samana: ohjata suomalaisia kohti terveellisiä valintoja.…

7.10.2024 Miksi valita suomalaista

10 syytä valita suomalaista ruokaa

Talouden muutokset ja hintojen nousut aiheuttavat monille päänvaivaa ja pakottavat pohtimaan ostopäätöksiä entistä tarkemmin.…

27.8.2024 Ruokaketjun vastuullisuus

Rypsiöljyn puristuksen sivuvirrasta elintarvikkeeksi

Tarve syödä kasviperäisesti kasvaa. Samalla kasvaa myös tarve erilaisille kasvipohjaisille tuotteille. Kasviproteiinien käytön todellinen…

20.8.2024 Ruokakulttuuri

Suomalainen maatalous nojaa sukupolvien pitkään ketjuun – tilaa on myös uusille toimijoille

On tavallista, että suomalaisilla maatiloilla on pitkät perinteet, ja että tilat ja maatalouteen liittyvä…

7.8.2024 Ruokakasvatus

Nuusku-koira johdattaa lapset päiväkodista pelloille

Ruokatieto Yhdistyksen julkaisema uusi varhaiskasvatuksen opetukseen tarkoitettu Pellon elämää -oppimateriaali vahvistaa alle kouluikäisten lasten…

3.7.2024 Miksi valita suomalaista

Ruokaturva kaiken perustana

Suomi sijoittui vuoden 2022 Global Food Security Index -ruokaturvavertailussa sijalle yksi. Ruokaturvamme on siis…

3.7.2024 Miksi valita suomalaista

Ruokaa joka lähtöön

Suomalaisista raaka-aineista syntyy osaavissa käsissä ruokaa kaikille mauille, ruokavalioille ja kukkaroille.

3.7.2024 Miksi valita suomalaista

Työtä, joka kehittää osaamista ja tuo hyvinvointia

Kotimainen maatalous, elintarviketeollisuus, elintarvikkeiden tukku- ja vähittäiskauppa sekä ravitsemispalvelut työllistävät, luovat arvonlisää ja tuovat…

13.6.2024 Puheenvuoro

Ruokaa omasta maasta – kovalla työllä

Ruoka ei synny napin painalluksella, vaikka kuinka eletään digiaikaa. Kun itse koettaa saada pieneltä…

5.6.2024 Ruokakasvatus

Ruokakasvatuksessa tuloksia syntyy yhteistyöllä

Lempäälän ruokapalvelut haluaa kehittää ruokakasvatusta kunnassa tukeakseen lasten ja nuorten hyvinvointia. Tulokset näkyvät muun…

Kiva kuva SRP osion etusivulla

17.5.2024 Miksi valita suomalaista

Maailman puhtainta ruokaa tuotetaan yhteistyössä luonnon kanssa

Suomessa ollaan ruoantuotannon saralla poikkeuksellisen paljon luonnon armoilla, olemmehan yksi maailman pohjoisimmista ruoantuottajamaista. Pohjoisella…

19.3.2024 Puheenvuoro

Kestävyysmuutokseen tarvitaan ruoan tajua

Ruoka on sana, josta ensiksi saattaa tulla mieleen syöminen, ravitsemus, ruoan laitto ja erilaisia…

Siirry takaisin sivun alkuun