Ruokavisan aiheena siipikarja-ala

Tiedote

Ruokavisa on yläkouluille suunnattu opetuskokonaisuus, jonka teemana on tänä vuonna siipikarja-ala. Oppimateriaalista ja osaamiskilpailusta koostuva Ruokavisa syventää oppilaiden osaamista siipikarjan ja kananmunien tuotannosta sekä niiden jalostamisesta kuluttajille. Oppimateriaali julkaistaan joulukuussa 2021 ja osaamiskilpailuna toimiva visa avataan helmikuussa 2022. 

Ruokavisa tutustuttaa nuoret ruokaketjun vastuullisuuteen pellolta pöytään, lisää arvostusta ruuantekijöitä kohtaan sekä vahvistaa nuorten osaamista vastuullisina kuluttajina. Opetuskokonaisuus koostuu oppimateriaalista ja osaamiskilpailusta, jonka oppilaat toteuttavat verkossa osoitteessa ruokavisa.fi. Kolme parhaiten visassa menestynyttä oppilasryhmää pääsevät kilpailemaan pääpalkinnosta. 

LÄHTÖKOHTANA ILMIÖT JA OPPILASLÄHTÖISYYS 

Ruokavisan fokus vaihtelee vuorovuosin eri ruokaketjun osa-alueiden välillä. Tuleva Ruokavisa painottuu elintarviketeollisuuteen herätellen nuoria pohtimaan, millä tavoin kuluttajat hyötyvät elintarviketeollisuuden tekemästä työstä. Mitä tekisimme, jos sitä ei olisi? 

Ruokaketju tulee visassa tutuksi suomalaisen siipikarjatuotannon kontekstissa. Aihetta lähestytään ilmiölähtöisesti tutkimalla kananmunien ja siipikarjanlihan kulutuksen kasvua Suomessa. Samalla nuoret pääsevät selvittämään itse, millä tavoin ruoan alkuperästä viestitään ruokapakkauksissa tai ruoan tarjoilupaikoissa. Oppimateriaali herättelee nuorta pohtimaan ruokaan liittyvä arvojaan ja tukee kasvua vastuulliseksi kuluttajaksi.  

PALKINTONA KEITTIÖVÄLINEITÄ KOULULLE JA RAVINTOLAKOKEMUS OPPILAILLE

 Ruokavisan alkukarsinnat käydään verkossa pelattavan visan avulla 7.2.2022 – 21.3.2022 välisenä aikana. Kolme parhaiten menestynyttä koulua pääsevät mukaan kevään 2022 loppukilpailuun. 

Loppukilpailutehtävässä nuoret tuovat esiin osaamisensa ruuan vastuullisuudesta. Tehtävässä he pääsevät osoittamaan myös yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoihin sekä tieto- ja viestintäteknologiaan kytkeytyvän osaamisensa.  

Voittajakoululle tarjotaan kattava keittiövälinesetti koulun kotitalousluokkaan. Lisäksi voittajaryhmä palkitaan yhteisellä ravintolakokemuksella. 

OPPIMATERIAALI YLÄKOULUJEN KÄYTTÖÖN 

Edellisenä lukuvuonna Ruokavisan alkueriin osallistui opettajiensa johdolla ennätykselliset 3 900 oppilasta lähes neljästäsadasta opetusryhmästä eri puolilta Suomea. 

Ruokavisan oppimateriaali ja osaamiskilpailu ovat avoimesti kaikkien Suomen yläkoulujen käytettävissä oppiaineeseen katsomatta. Uusi Ruokavisa 2022 –oppimateriaali julkaistaan joulukuussa 2021 Ruokavisan opeoppaassa. Osallistumisohjeet löytyvät Mikä Ruokavisa? -sivustolta. 

 

Lisätietoja

Noora Laukkanen 
ruokakasvatuksen asiantuntija 
kotitalouden ja terveystiedon opettaja, KM 
Ruokatieto Yhdistys ry noora.laukkanen@ruokatieto.fi 
p. +358 44 236 0039   

 

Mikä Ruokavisa? 

Ruokavisa on yläkouluille suunnattu ruokakasvatuksen opetuskokonaisuus, jonka takana ovat Ruokatieto, tuottajajärjestö MTK ja Kotitalousopettajien liitto. Visan tavoitteena on tutustuttaa nuoret ruokaketjun vastuullisuuteen pellolta pöytään, lisätä arvostusta ruuantekijöitä kohtaan sekä vahvistaa nuorten osaamista vastuullisina kuluttajina. Vuoden 2022 Ruokavisan yhteistyökumppanina toimii Suomen Siipikarjaliitto ry. 

Ruokatieto Yhdistys ry edistää suomalaista ruokakulttuuria viestimällä ruuasta ja ruokaketjusta.   

 

Seuraa Ruokavisaa somessa! 

#ruokavisa #ruokakasvatus facebook.com/Ruokatietotwitter.com/Ruokatietoinstagram.com/Ruokatieto 

logot.jpg

Muut ajankohtaiset

Kaikki ajankohtaiset

17.11.2023 Tiedote

Hyvää Suomesta -tuotteissa raaka-aineiden kotimaisuusaste pysynyt korkeana – kasvispainotteista kasvua uutuuksissa 

Viime vuodesta Hyvää Suomesta -merkittyjen tuotteiden määrän kasvua vauhdittivat mm. leipomo- ja kasvistuotteet sekä…

9.10.2023 Tiedote

Hävikki-battle opettaa nuoria ruokahävikin vähentämiseen – kilpailun voittajat Helsingistä ja Maalahdesta

Hävikki-battlessa tehtiin tänäkin vuonna satoja upeita annoksia ja opittiin torjumaan hävikkiä. Lähes 7600 yläkoulun…

6.10.2023 Tiedote

Elli Siltala jatkaa Ruokatieto Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana

Ruokatieto Yhdistys ry:n vuosikokous 4.10. valitsi hallituksen puheenjohtajaksi johtaja Elli Siltalan Valio Oy:stä ja…

11.9.2023 Uutinen

Tietohaarukka 2023 on julkaistu

Kuinka suuri viljasato oli vuonna 2022? Paljonko suomalaiset kuluttavat lihatuotteita? Mihin suuntaan tuottajahinnat ovat…

1.9.2023 Tiedote

Hyvää Suomesta jälleen arvostetuin alkuperämerkki

Hyvää Suomesta –merkki on arvostetuin tuotteen alkuperästä kertova merkki ja Suomen viidenneksi arvostetuin brändi…

31.8.2023 Tiedote

4.9. koko Suomi juhlii kotimaista ruokaa

Suomalaisen ruoan päivää vietetään 4.9. viidettä kertaa. Päivä on omistettu suomalaisen ruoan tuottajille ja…

9.5.2023 Tiedote

Ruokavisa vie ruokakasvatusta yläkouluihin: voitto oivaltavalle Nöykkiön koulun joukkueelle

Ruokavisa on yläkouluille suunnattu ruokakasvatuksen opetuskokonaisuus, jossa opitaan ruoan reiteistä pellolta pöytään sekä fiksua…

30.3.2023 Tiedote

Rakentavaa ruokapuhetta edistäneet Sanna Talvia ja Juuso Joona palkittiin Vuoden ruokakasvattajina

Vuoden ruokakasvattaja 2023 -huomionosoituksen ovat saaneet yliopistonlehtori Sanna Talvia Itä-Suomen yliopistosta Joensuun kampukselta sekä…

25.3.2023 Tiedote

Ruokavisan finaaliin joukkueet Nöykkiön koulusta ja Jyväskylän normaalikoulusta

Ruokavisan alkukarsinnat on nyt käyty. Kiitos kaikille osallistuneille opettajille ja oppilaille! Kilpailuun osallistuneista oppilasryhmistä…

6.2.2023 Tiedote

Ruokavisa 2023 on käynnistynyt!

Ruokavisan valtakunnallinen osaamiskilpailu on nyt käynnissä! Osaamiskilpailuun voivat osallistua yläkoulun oppilaat opettajansa johdolla. Oppilaiden…

3.2.2023 Tiedote

Merkinnät elintarvikepakkauksissa eivät saa johtaa kuluttajia harhaan

Kuluttajat ovat tällä hetkellä erittäin kiinnostuneita ruoan alkuperästä. Siksi on tärkeätä, että pakkausten tarjoama…

25.1.2023 Tiedote

Ehdota Vuoden ruokakasvattajaa!

Ruokatieto myöntää Vuoden ruokakasvattaja –huomionosoituksen tänä keväänä ruokakasvatuksen saralla ansioituneelle toimijalle, joka on toiminnallaan…

Siirry takaisin sivun alkuun