Ruokaviennin kasvujohtajaksi Ruokatieto Yhdistykseen on valittu ETM Jukka Vainionpää

Uutinen

Ruokatieto Yhdistys ry on valinnut elintarviketieteiden maisteri Jukka Vainionpään ruokaviennin kasvujohtajaksi vahvistamaan elintarvikeviennin kasvua yhteistyössä koko vientiekosysteemin kanssa. Uusi kasvujohtaja näkee suomalaisilla elintarvikkeilla paljon vientipotentiaalia, jonka hyödyntäminen vaatii uudenlaisia toimia.

ETM Jukka Vainionpää aloittaa Ruokatiedon ruokaviennin kasvujohtajan tehtävässä vuoden 2025 alusta. Kasvujohtajan tehtävänä on kehittää ruokaviennin strategiaprosessia, yhdistää yritysten tarpeita viennin kasvattamiseksi sekä erityisesti edustaa ruokasektoria ja yritysten näkemystä valtion resurssien ohjauksessa, tutkimus- ja koulutustarpeissa sekä ruokamaakuvan muodostamisessa. Tavoitteena on saada aikaan pysyvä toimintamalli elintarvikesektorin näkemysten kokoamiseksi ja viennin kasvun mahdollistamiseksi jatkuvassa vuoropuhelussa valtion ja verkostojen kanssa.

Jukka Vainionpää on elintarvikealan ja viennin ammattilainen, jolla on vahva kokemus elintarvikeviennistä, kykyä toimia strategisena johtajana sekä näyttöjä onnistuneesta projektijohtamisesta. Hänellä on vankkaa kokemusta kansainvälisestä B2B-myynnistä ja asiakkuuksien hallinnasta sekä laajat verkostot sektorilla.

– Jukka Vainionpää tuo Ruokatietoon vahvaa ruokaviennin kokemusta ja strategista osaamista, joka auttaa elintarvikeviennin strategian toteuttamista, ja vahvistaa Suomen asemaa kansainvälisillä ruokamarkkinoilla, toteaa Ruokatiedon hallituksen puheenjohtaja Elli Siltala

Ruokaviennin kaksinkertaistaminen on tavoitteena kunnianhimoinen ja sen saavuttaminen edellyttää toteutuakseen pitkäaikaista sitoutumista sekä yrityksiltä että valtiolta. Elintarvikeviennin kasvua tullaan toteuttamaan yhteistyössä koko vientiekosysteemin kanssa, johon kuuluvat valtion toiminnot ja palvelut, elintarvikealan yritykset ja yritysryhmät, viennin edistämiseen liittyvät palveluntarjoajat sekä muut alan toimijat.

Vainionpää on innoissaan uudesta tehtävästään ja näkee paljon mahdollisuuksia viennin kehittämisessä.

– Suomessa on perinteisesti investoitu vähemmän ruokavientiin kuin verrokkimaissa niin yritysten kuin valtionkin toimesta. Ruokavientiä koskevat toimenpiteet ovat olleet hajallaan eri toimijoiden kesken ja niitä on vaivannut lyhytjänteisyys. Suomalaisilla elintarvikkeilla, niin ruoka- kuin juomatuotteilla sekä korkean jalostusasteen raaka-aineilla, on kuitenkin erinomainen mahdollisuus pärjätä kansainvälisessä kilpailussa. Puhdas ilma, maailman paras vesi, puhtaan luonnon tarjoamat kasvuolosuhteet yhdessä turvallisen, vakaan korkean teknologian yhteiskunnan kanssa muodostavat pohjan, jonka päälle on hyvä investoida ja rakentaa Suomen ruokaviennin kasvua, toteaa Vainionpää.

Lisätietoja tehtävästä antaa Ruokatieto Yhdistys ry:n hallituksen puheenjohtaja Elli Siltala gsm. +358 50 384 2532/toiminnanjohtaja Anni-Mari Syväniemi gsm. +358 50 511 8909.

Muut ajankohtaiset

Kaikki ajankohtaiset

29.10.2025 Yleinen

Hyvää Suomesta -merkittyjen elintarvikkeiden kotimaisuus pysynyt korkeana

Hyvää Suomesta -merkittyyn ruokaan käytetään suuri osa suomalaisten ruoantuottajien tuottamista raaka-aineista ja vuosittaiset muutokset…

5.9.2025 Tiedote

Tilastotietoa ruoka-alasta 60 vuoden ajan – Tietohaarukka lunastaa paikkansa riippumattoman tiedon lähteenä 

Vuodesta 1965 lähtien julkaistu Tietohaarukka on monipuolinen tilastopaketti, joka kokoaa yksiin kansiin ruokaketjua koskevan…

4.9.2025 Yleinen

Tutkimus paljastaa kuka ostaa kotimaista ruokaa – nuoret miehet yllättävät ostoaikeillaan

Suomalaisen ruoan päivänä 4.9. juhlistetaan kotimaista ruokaa ja sen tekijöitä. Tuoreen tutkimuksen* mukaan suomalaisten…

28.8.2025 Uutinen

Hyvää Suomesta -merkki on jälleen Suomen kolmanneksi arvostetuin brändi

Suomalaisten rakastama Hyvää Suomesta -merkki sijoittui kolmanneksi lähes 700 brändin joukosta Taloustutkimuksen toteuttamassa Brändien…

22.8.2025 Yleinen

Suomalaisen ruoan päivänä 4.9. katetaan pöytään kotimaista

Suomalaisen ruoan päivä 4.9. ja siihen liittyvä kampanja muistuttaa kaikkia suomalaisia kattamaan pöytään kotimaista.…

13.8.2025 Tiedote, Yleinen

Tervetuloa webinaariin: Muuttuva ruoka, muuttuva maailma – mikä on suomalaisen ruoan rooli?

Pellervon taloustutkimus PTT ja Ruokatieto Yhdistys ry järjestävät 4.9. Suomalaisen ruoan päivänä webinaarin, jossa…

11.6.2025 Tiedote

Maisemat vaihtuvat, maut jäävät mieleen 

Kesäloma on parhaimmillaan, kun se maistuu hyvältä! Matkustaessa ei kannata jäädä tuttuun ja turvalliseen,…

10.6.2025 Uutinen

Hyvää Suomesta -merkki kertoo lihan suomalaisen alkuperän

Kuluttaja saa jatkossa tietää elintarvikkeessa käytetyn lihan alkuperän entistä helpommin. Ensi vuoden kesäkuusta alkaen…

17.4.2025 Uutinen

Kasvu löytyy rajojen ulkopuolelta-elintarvikeala investoi vientiin

Suuri osa elintarvikeyritysten kasvusta tulee Suomen rajojen ulkopuolelta. Suomalainen elintarvikesektori panostaa brändeihin.

11.4.2025 Tiedote

Kuulammen koulu tuunasi perinneruoat ja vei Ruokavisan voiton

Tyrnäväläisen Kuulammen koulun oppilaat kokkasivat itsensä tämän vuoden Ruokavisan voittoon. Kuulammen menun pääruoassa kaikille…

11.4.2025 Tiedote

Vuoden ruokakasvattajiksi valittiin Pirttimaan tila, Uusituvan tila sekä Maalaisjärki-kanavat

Vuoden ruokakasvattaja -huomionosoitus jaetaan tänä vuonna poikkeuksellisesti kolmelle toimijalle. Pirttimaan tila Torniossa, Uusituvan tila…

28.3.2025 Uutinen

Hintakeskustelusta huolimatta kolmannes kotiin ostetusta ruoasta kotimaisia Hyvää Suomesta -tuotteita

Vaikka ruoan hinta on ollut vilkkaan julkisen keskustelun kohteena, suomalaiset kuluttajat pysyvät uskollisina kotimaiselle…

Siirry takaisin sivun alkuun