”Osalla ei ole aavistustakaan ruoan hinnasta” – yläkoulujen Ruokavisa kiinnosti etäaikana enemmän kuin koskaan

Tiedote

Ruokavisa on yläkouluille suunnattu ruokakasvatusohjelma, joka opettaa ruoan reittiä ja fiksua kuluttamista. Tänä vuonna ruokakasvatuksen osaamiskisassa tehtiin osallistujaennätys: mukana oli 3900 yläkoululaista ympäri Suomen. Kuluttajataitojen opettelulla on todellinen tarve, sanovat opettajat.

Osaamiskilpailun voitto meni Leppävaaran koululle Espooseen, joka ideoi tulevien Linnan juhlien menun uuteen uskoon. Kekseliäässä videossa oppilaiden suunnittelema ja valmistama, suomalaisiin ravitsemussuosituksiin ja kestävään kehitykseen perustuva päivän ruokalista tarjoiltiin presidenttiparille.  Valtakunnallisten alkuerien perusteella loppukilpailussa kisailivat myös Kolin koulu Lieksasta ja Armfeltin koulu Salosta. 

Osa nuorista tutustuu ruoan hintaan eka kertaa – myös hävikki ja kestävät valinnat kiinnostavat

Kolmen oppitunnin mittainen opetusmateriaali aktivoi oppilaita pohtimaan, mitä kestävyys tarkoittaa ruoka-arjessa ja ruokakaupassa asioidessa. Ruokavisan teemana oli Retki kauppaan, joka on Ruokatiedon ja S-ryhmän yhteistyönä syntynyt ja tykätty ruokakasvatuskonsepti ja joka vietiin nyt digimuotoon yläkouluille.

– Osalla yläkoululaisista ei ole aavistustakaan, mitä ruoka maksaa kaupassa. Oppilaat saattavat veikata, että 50 euroa riittäisi täysipainoiseen ruokaan kuukaudessa, osalla budjetti meni aivan överiksi. Ruoan hinnan käsittely on tärkeää kuluttajataitojen opettelua ja erityisesti ruokakuluista saimme aikaan hyviä keskusteluja oppimateriaalin perusteella, kertoo voittajaluokan kotitalousopettaja Leena Kaistinen Leppävaaran koulusta Espoosta.

– Arjen taitojen opettelulle on todellinen tarve. Kuluttajataitoja saatetaan opettaa omana irrallisena kokonaisuutena, mutta Retki kauppaan -malli nivoo opetettavia asioita yhteen. Ilmiöiden kautta lähestyminen innostaa havainnoimaan itse, tutkimaan ja kysymään ja ruokkii sitä kautta oppilaiden luontaista kiinnostusta. Tavoitteena on lisätä ymmärrystä, mutta myös lisätä myönteistä suhtautumista ruokaan, kertoo Anni-Mari Syväniemi Ruokatiedosta.

Loppukilpailun oppimistehtävässä yläkoululaiset kertoivat, mistä kestävä ruoka-arki koostuu. Oppilaat suunnittelivat ravitsemussuosituksiin ja kestävään kehitykseen perustuvan päivän ruokalistan. Valinnoissa korostuivat kotimaisuus, ruokahävikki, satokauden kasvikset ja marjat ja kotimainen kala sekä lähialueen tuotanto. Voittaja erottautui joukosta hyvin perustellulla, johdonmukaisella ja luovalla tehtäväkokonaisuudella, joka on hiottu muotoonsa saumattoman yhteistyön avulla.

Ruoan verkkokauppa osoittautui poikkeusvuonna osuvaksi teemaksi

Ruokavisan yhteistyökumppanina toimi tänä vuonna S-ryhmä ja painopiste opetusmateriaalissa oli ruoan verkkokaupassa. Oppilaat pääsivät tutustumaan vastuulliseen kuluttamiseen ja kestävään ruoka-arkeen.

– Ruoan ostaminen on ollut kuluneena vuonna myllerryksessä. Ruokavisan painopiste ruoan verkkokaupassa oli tänä poikkeuksellisena vuonna ajankohtaisempi kuin yhteistyön alussa osasimme aavistaakaan. Retki kauppaan -malli on tärkeää yhteistyötä fiksujen kuluttajataitojen opettamiseksi. Palaute nuorilta, kouluilta ja vanhemmilta on ollut innostunutta ja ruokakasvatusmalli varsin tervetullut, kertoo päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho S-ryhmästä.

S-ryhmä palkitsee Ruokavisan voittajajoukkueen julkaisemalla heidän kehittelemänsä ruokalistan miljoonia suomalaisia tavoittavassa Yhteishyvä-lehdessä. Lisäksi S-ryhmä tarjoaa voittajajoukkueelle lahjakortin kotimaisen ruoan ostamiseen S-ryhmän ruokakaupoissa. Myös MTK ry:n paikallisyhdistykset muistavat loppukilpailijoita tuotepalkinnoin.

Katso voittajaluokan video!

 

Ruokavisa 2021 –osaamiskilpailun voittajajoukkueen valitsi ammattilaisraati. Tuomaristoon kuuluvat:
– opetusneuvos Marjaana Manninen Opetushallituksesta
– toiminnanjohtaja Tarkko Nuutinen Kotitalousopettajien liitosta
– tutkijatohtori Kristiina Janhonen Helsingin yliopistosta
– ruokamarkkina-asiantuntija Heidi Siivonen MTK ry:stä
– Yhteishyvän sisältöpäällikkö Sanna Autio S-ryhmästä
– ravitsemusterapeutti Soile Käkönen HKScanilta
– toiminnanjohtaja Anni-Mari Syväniemi Ruokatiedosta

 

Ruokavisa on yläkouluille suunnattu ruokakasvatuksen opetuskokonaisuus – materiaalit vapaasti käytettävissäVisan tavoitteena on tutustuttaa nuoret ruokaketjun vastuullisuuteen pellolta pöytään, lisätä arvostusta ruuantekijöitä kohtaan sekä vahvistaa nuorten osaamista vastuullisina kuluttajina. Visaan voivat osallistua kaikki Suomen yläkoulun opettajat opetusryhmiensä kanssa oppiaineeseen katsomatta. Ruokavisa on vakiinnuttanut asemaansa osana koulujen ruokakasvatusta, ja se käytiin tänä lukuvuonna jo 11. kertaa. Kaikkiaan Ruokavisa on tavoittanut yli 20 000 oppilasta kautta maan. Ruokavisan lähtökohtana on YK:n Kestävän kehityksen toimintaohjelma Agenda 2030 ja erityisesti sen vastuullisen kuluttamisen tavoite.

Ruokavisan opetusmateriaalit ja visa ovat kaikkien vapaasti käytettävissä myös visa-ajan jälkeen. Opetuskokonaisuuteen kuuluvat diasarjat tehtävineen ja videoineen löytyvät Ruokavisan opeoppaasta nimellä Retki kauppaan –opettajalle ja visan pääsee täyttämään Ruokavisan uudistuneella visasivulla.

 

Lisätietoja 
Leena Kaistinen
kotitalousopettaja
Leppävaaran koulu, Espoo
leena.kaistinen(at)espoo.fi

Noora Laukkanen
ruokakasvatuksen asiantuntija
Ruokatieto Yhdistys ry
noora.laukkanen(at)ruokatieto.fi
p. +358 44 236 0039 

Hanna Leppäniemi
viestintäpäällikkö
S-ryhmä
hanna.leppaniemi(at)sok.fi
p. +358 10 768 0534

Ruokatieto Yhdistys ry edistää suomalaista ruokakulttuuria viestimällä ruuasta ja ruokaketjusta. 

Seuraa Ruokavisaa somessa! 
#ruokavisa 
#ruokakasvatusFacebook.com/Ruokatieto.fi Twitter.com/Ruokatieto 

Muut ajankohtaiset

Kaikki ajankohtaiset

3.9.2026 Tiedote, Uutinen

Kuluttajat pitävät ruoan kotimaisuusmerkintöjä sekavina – valtaosa on erehtynyt elintarvikkeen kotimaisuudesta

Kotimaisuus on suomalaisille ruokakaupassa tärkeä valintakriteeri, mutta pakkauksissa olevat kotimaisuutta viestivät merkinnät ja mielikuvat…

27.8.2026 Yleinen

Hyvää Suomesta jälleen Suomen arvostetuin alkuperämerkki ja kolmanneksi arvostetuin brändi

Kuluttajat ovat valinneet jälleen Hyvää Suomesta -merkin Suomen arvostetuimmaksi alkuperämerkiksi ja koko maan kolmanneksi…

20.8.2026 Ruokavienti, Tiedote

Vientipäivä 9.9.2026: Kilpailukyky kirkkaaksi, ruokavienti kasvuun

Miten suomalaisen ruoan vientipotentiaali muutetaan kansainväliseksi menestykseksi? Tule mukaan Vientipäivään kuulemaan ajankohtaisia näkemyksiä ruoka-alan…

20.8.2026 Yleinen

Suomalaisen ruoan päivä 4.9. kutsuu mukaan koko Suomen

Suomalaisen ruoan päivää vietetään perjantaina 4. syyskuuta suomalaisen ruoan ja sen tekijöiden kunniaksi. Päivän…

14.8.2026 Ruokavienti, Uutinen

Ruokamaakuvatyön yhteistyökumppaniksi luova toimisto SEK

Kilpailutuksen Suomen ruokamaakuvan päivitystyöstä on voittanut luova toimisto SEK. Ruokatieto Yhdistys on mukana ruokamaakuvatyössä,…

18.6.2026 Yleinen

SuomiAreenassa keskustellaan ruoasta – Ruokatieto mukana Ruokapäivässä 24.6.

Ruokatieto on mukana kumppanina SuomiAreenan Ruokapäivässä Porissa keskiviikkona 24.6. klo 10–14. Päivän aikana Satakunta-lavalla…

15.6.2026 Yleinen

Kuinka tunnistaa suomalainen ruoka? Asiantuntijan vinkit juhannuspöytään

Tuore tutkimus* osoittaa, että kotimaisuus on suomalaisille tärkeä arvo erityisesti ruokavalinnoissa: kolme neljästä valitsee…

8.6.2026 Tiedote

Vuoden ruokakasvattaja 2026 on Hanna‑Riikka Lappi, Aila Naalisvaaralle kunniakirja elämäntyöstä

Ruokatieto Yhdistys ry on valinnut Vuoden ruokakasvattajaksi 2026 Hanna Riikka Lapin Joroisista. Lisäksi tuomaristo…

25.5.2026 Ruokavienti, Tiedote

Ruokatiedon kasvujohtajaksi Marjukka Mattio

Ruokatieto Yhdistys ry:n kasvujohtajana ja Ruokaviennin yrityslähtöisen kasvualustan vetäjänä aloittaa 1.6.2026 MMM, agronomi Marjukka…

pullakahvit

11.5.2026 Ruokavienti, Uutinen

Suomen ruokamaakuvatyön kilpailutus käynnissä

Suomen ruokamaakuvan konseptoinnista ja toteutuksesta on käynnistetty kilpailutus. Ruokatieto on mukana ruokamaakuvan päivitystyössä, jonka…

6.5.2026 Yleinen

Kolmannes kotien ruokakassin arvosta Hyvää Suomesta -merkittyä

Suomalaisten kotiin ostetun ruoan ostoskorin arvosta 31 % oli Hyvää Suomesta -merkittyä. Erityisen korkea…

28.4.2026 Yleinen

Ruokaviennin yrityslähtöisen kasvualustan johdossa muutoksia – Jyrki Karlsson siirtyy Osuuskunta Maitokolmion toimitusjohtajaksi

Ruokatieto Yhdistyksen kasvujohtaja Jyrki Karlsson aloittaa Osuuskunta Maitokolmion toimitusjohtajana 1.6.2026. Hän jatkaa Ruokaviennin yrityslähtöisen…

Siirry takaisin sivun alkuun