Kouluruokailun kehittämiseen tarvitaan tuoreeseen tutkimukseen perustuvia toimintamalleja

Tiedote

Kouluruokailu on suomalaisen yhteiskunnan helmi ja yhdenvertaistava yhteiskunnallinen palvelu. Tämän aseman ylläpitäminen edellyttää jatkuvaa aktiivista kehitystyötä ja yhteistyötä palvelun käyttäjien kanssa. Ruokatieto on mukana kehittämässä kouluruokailua. Tavoitteena on lisätä kiinnostusta vastuullisen ruokapalvelun kehittämiseen sekä ruokakasvatuksen monipuolisten menetelmien käyttäminen osana kouluruokailua. Ateria-messuilla 2.11. Ruokatieto esittelee käytännön vinkkejä kouluruokailun ruokakasvatuksen edistämiseen.

Suomalainen kouluruokailu on pitkään onnistunut ravitsemuskasvatuksellisessa tehtävässään. Pelkästään ravitsemuskasvatukseen painottuvaa ruokakasvatusta ei kuitenkaan enää pidetä riittävänä. Sen tueksi tarvitaan kokonaisvaltaista ruokakasvatusta: lisää ymmärrystä ruoan alkuperästä ja tukea myönteisen ruokasuhteen kehittymiselle. 

Ruokakasvatus on sijoitus tulevaisuuteen. Kasvattajien – mukaan lukien kouluruokailun henkilöstön – tavat puhua ruoasta, syömisestä ja erilaisista ruokavalioista opettavat lapsille ja nuorille yleisesti hyväksyttyjä tapoja suhtautua ruokaan. Vastuullisen kasvattajan onkin tarpeen reflektoida omia asenteitaan ruokaa ja syömistä kohtaan. Koululaisen ruokasuhteen vahvistamiseksi kasvattajan tulee paitsi opastaa, myös näyttää esimerkkiä joustavasta, sallivasta ja myönteisestä suhtautumisesta ruokaa ja syömistä kohtaan. 

Kouluruoka-agentti tarjoaa tehtäviä kouluruokailun ruokakasvatukseen 

Oppilaat osallistuvat innokkaasti kouluruokailun kehittämiseen, mikäli heille tarjotaan selkeitä tehtävänantoja tämän toteuttamiseksi, näin havaittiin MAMK:in ja VTT:n kouluruokailun kehittämishankkeessa (2011). Ruokatieto kokosi konkreettisista kouluruokailun kehittämisideoista Kouluruoka-agentin käsikirjan, jonka koulut voivat helposti ottaa oman kouluruokailun kehitystyönsä tueksi. 

Kouluruoka-agentin käsikirja opastaa muodostamaan koulun sisäisen Agenttitiimin, jossa oppilaat, opettajat ja ruokapalvelutyöntekijät kehittävät kouluruokailua yhdessä. Käsikirja tarjoaa koulun arkeen sopivia tehtäviä, joiden avulla oppilaat pääsevät muuttamaan kouluruokailua entistä parempaan suuntaan. 

Tehtäväpankkiin on päivitetty ideoita, jotka tukevat oppilaiden ruokasuhteen kehittymistä. Tällaisia ovat esimerkiksi oman nälkätilanteen tunnistamiseen, erilaisten ruokavalioiden hyväksymiseen ja uusien raaka-aineiden maisteluun liittyvät tehtävät.  

Kouluruoka-agentin käsikirja on avoimesti käytettävissä Ruokatiedon verkkosivuilla

Ruokatieto mukana kehittämässä ruokapalvelujen vastuullisuutta 

Vastuulliset ruokapalvelut –hankkeessa (Varuke) kehitetään julkisten ammattikeittiöiden vastuullisuutta ja ideoidaan jatkuvasti parempia toimia yhdessä kohti kestävämpää tulevaisuutta. Ohjelmaan osallistuu kymmenen ruokapalvelutoimijaa, jotka saavat työpajoissa elintarvikealan asiantuntijoilta opastusta ja sparrausta vastuullisuustyöhönsä. Ruokatieto osallistuu hankkeeseen asiantuntijan roolissa.  

Ruokatiedon osaamisen ytimessä on ruokaketjun tuntemus, kotimaisuudesta viestiminen sekä yhteinen tekeminen erilaisten elintarvikeyritysten, sidosryhmien ja ruokapalveluiden kanssa. 

Varuke-hanke on herätellyt ruokapalvelutoimijoita ymmärtämään, että kuluttajat ovat kriittisen tärkeä osa ruokapalvelujen kehittämistä. Keväällä 2021 hankkeen ruokapalvelutoimijat ottivat kuluttajat mukaan kehitystyöhön. Kuluttajat osallistuivat palvelun kehittämiseen esimerkiksi makuraadein, asiakaskyselyin sekä reseptikilpailuin. 

Hankkeen tavoitteena on jakaa uusia oivalluksia ja parhaita käytäntöjä myös muiden ammattikeittiöiden käyttöön. Hanke jatkuu vuoteen 2023 saakka, jonka jälkeen parhaat käytänteet raportoidaan ja jaetaan kaikkien käyttöön. 

Lisätietoja 

Minna Lehdonvirta 
jäsenpalvelukoordinaattori, asiantuntija, ETM 
Ruokatieto Yhdistys ry 
minna.lehdonvirta(at)ruokatieto.fi 
p. +358 40 595 4671 

 
Noora Laukkanen 
ruokakasvatuksen asiantuntija, KM 
Ruokatieto Yhdistys ry   
noora.laukkanen(at)ruokatieto.fi   
p. +358 44 236 0039    

Ruokatieto Yhdistys ry edistää suomalaista ruokakulttuuria viestimällä ruuasta ja ruokaketjusta.    

Seuraa Ruokatietoa somessa!
Facebook.com/Ruokatieto.fi    
Twitter.com/Ruokatieto  
Instagram.com/Ruokatieto 

Muut ajankohtaiset

Kaikki ajankohtaiset

3.9.2026 Tiedote, Uutinen

Kuluttajat pitävät ruoan kotimaisuusmerkintöjä sekavina – valtaosa on erehtynyt elintarvikkeen kotimaisuudesta

Kotimaisuus on suomalaisille ruokakaupassa tärkeä valintakriteeri, mutta pakkauksissa olevat kotimaisuutta viestivät merkinnät ja mielikuvat…

27.8.2026 Yleinen

Hyvää Suomesta jälleen Suomen arvostetuin alkuperämerkki ja kolmanneksi arvostetuin brändi

Kuluttajat ovat valinneet jälleen Hyvää Suomesta -merkin Suomen arvostetuimmaksi alkuperämerkiksi ja koko maan kolmanneksi…

20.8.2026 Ruokavienti, Tiedote

Vientipäivä 9.9.2026: Kilpailukyky kirkkaaksi, ruokavienti kasvuun

Miten suomalaisen ruoan vientipotentiaali muutetaan kansainväliseksi menestykseksi? Tule mukaan Vientipäivään kuulemaan ajankohtaisia näkemyksiä ruoka-alan…

20.8.2026 Yleinen

Suomalaisen ruoan päivä 4.9. kutsuu mukaan koko Suomen

Suomalaisen ruoan päivää vietetään perjantaina 4. syyskuuta suomalaisen ruoan ja sen tekijöiden kunniaksi. Päivän…

14.8.2026 Ruokavienti, Uutinen

Ruokamaakuvatyön yhteistyökumppaniksi luova toimisto SEK

Kilpailutuksen Suomen ruokamaakuvan päivitystyöstä on voittanut luova toimisto SEK. Ruokatieto Yhdistys on mukana ruokamaakuvatyössä,…

18.6.2026 Yleinen

SuomiAreenassa keskustellaan ruoasta – Ruokatieto mukana Ruokapäivässä 24.6.

Ruokatieto on mukana kumppanina SuomiAreenan Ruokapäivässä Porissa keskiviikkona 24.6. klo 10–14. Päivän aikana Satakunta-lavalla…

15.6.2026 Yleinen

Kuinka tunnistaa suomalainen ruoka? Asiantuntijan vinkit juhannuspöytään

Tuore tutkimus* osoittaa, että kotimaisuus on suomalaisille tärkeä arvo erityisesti ruokavalinnoissa: kolme neljästä valitsee…

8.6.2026 Tiedote

Vuoden ruokakasvattaja 2026 on Hanna‑Riikka Lappi, Aila Naalisvaaralle kunniakirja elämäntyöstä

Ruokatieto Yhdistys ry on valinnut Vuoden ruokakasvattajaksi 2026 Hanna Riikka Lapin Joroisista. Lisäksi tuomaristo…

25.5.2026 Ruokavienti, Tiedote

Ruokatiedon kasvujohtajaksi Marjukka Mattio

Ruokatieto Yhdistys ry:n kasvujohtajana ja Ruokaviennin yrityslähtöisen kasvualustan vetäjänä aloittaa 1.6.2026 MMM, agronomi Marjukka…

pullakahvit

11.5.2026 Ruokavienti, Uutinen

Suomen ruokamaakuvatyön kilpailutus käynnissä

Suomen ruokamaakuvan konseptoinnista ja toteutuksesta on käynnistetty kilpailutus. Ruokatieto on mukana ruokamaakuvan päivitystyössä, jonka…

6.5.2026 Yleinen

Kolmannes kotien ruokakassin arvosta Hyvää Suomesta -merkittyä

Suomalaisten kotiin ostetun ruoan ostoskorin arvosta 31 % oli Hyvää Suomesta -merkittyä. Erityisen korkea…

28.4.2026 Yleinen

Ruokaviennin yrityslähtöisen kasvualustan johdossa muutoksia – Jyrki Karlsson siirtyy Osuuskunta Maitokolmion toimitusjohtajaksi

Ruokatieto Yhdistyksen kasvujohtaja Jyrki Karlsson aloittaa Osuuskunta Maitokolmion toimitusjohtajana 1.6.2026. Hän jatkaa Ruokaviennin yrityslähtöisen…

Siirry takaisin sivun alkuun