Hyvää Suomesta -tuotteissa raaka-aineiden kotimaisuusaste pysynyt korkeana – kasvispainotteista kasvua uutuuksissa 

Tiedote

Viime vuodesta Hyvää Suomesta -merkittyjen tuotteiden määrän kasvua vauhdittivat mm. leipomo- ja kasvistuotteet sekä juomat. Tuotteiden raaka-aineiden kotimaisuusaste on pysynyt vuodesta toiseen korkeana. Kotimaisen raaka-aineen lisäksi merkki on tae siitä, että tuote on valmistettu Suomessa.

Hyvää Suomesta -merkki on käytössä yhteensä noin 12 500 eri elintarvikkeessa, kaikissa tuoteryhmissä. Merkkiä käyttää 340 yritystä isoista pieniin, etelästä pohjoiseen. Viime vuodesta Hyvää Suomesta -merkittyjen tuotteiden määrä on kasvanut noin 2 %.

  • Ruokatiedon jäsenkyselyn mukaan yli puolet organisaatioista katsoo, että valmistamisensa Hyvää Suomesta -tuotteiden määrä tulee kasvamaan seuraavan vuoden aikana, kertoo Hyvää Suomesta -merkkiä hallinnoivan Ruokatieto Yhdistyksen toiminnanjohtaja Anni-Mari Syväniemi.

Isoista tuoteryhmistä eniten kasvua on tullut leipomotuotteista, joissa makeat tuotteet lisääntyvät ja leipävalikoimakin monipuolistuu mm. pitan ja briossin voimalla. Valtaosa uusista Hyvää Suomesta- juomista kuplii matalalla alkoholipitoisuudella tai kokonaan ilman. Valmisruokavalikoima uusiutuu varsinkin sesonkien mukaan, ja kasviraaka-aineista valmistetuissa uutuuksissa maistuu mm. pellava, hamppu, vihreä linssi ja härkäpapu. Makeita uutuuksia ovat maustetut siirapit.

Ruokatiedon verkkosivuilla on nyt uusi tuote- ja yrityshaku, josta löydät kaikki taatusti kotimaista alkuperää olevat tuotteet valmistajineen. Vuoden aikana Hyvää Suomesta -rekisteriin lisättiin Suomen Mehiläishoitajain liiton jäsentarhaajia eli nyt löydät myös taatusti kotimaista alkuperää olevat hunajat tuotehaustamme.

Raaka-aineiden kotimaisuusaste korkea

Kotimaisuusaste pysyy Hyvää Suomessa-tuotteissa korkeana vuodesta toiseen. Esimerkiksi ruokaketjun kohtaamat haasteet satokausivaihteluissa eivät näy Hyvää Suomesta -merkittyjen tuotteiden kotimaisuusasteessa. Täyden 100 %:n kotimaisuusaste löytyy nyt 40 %:sta Hyvää Suomesta -merkityistä tuotteista. Kolmasosa tuotteista yltää 95–99 %:n kotimaisuusasteeseen ja neljännes tuotteista yltää 80-95 %:n kotimaisuusasteeseen.

Vain murto-osa, noin 4 %, on tuotteita, joiden kotimaisuusaste on minimirajassa 75 % tai lähellä sitä. Nämä ovat tuotteita, joissa on useaa raaka-ainetta, joista osa sellaisia, joita ei ole saatavana kotimaisena.

Taulukko: Hyvää Suomesta -tuotteiden raaka-aineen kotimaisuusasteet,  
rekisteri 1.11.2023, yhteensä 12 635.

Hyvää Suomesta -merkin kriteeri-info

  • Liha, kala, maito ja munat sekä kaikki yhden raaka-aineen elintarvikkeet ovat Hyvää Suomesta -merkin alla aina 100 % suomalaisia.
  • Hyvää Suomesta -merkin kotimaisuusaste lasketaan raaka-aineiden kiloista ja valmistus Suomessa on edellytys merkin käyttöön.
  • Hyvää Suomesta -merkittyjen elintarvikkeiden raaka-aineiden kotimaisuusaste vaihtelee 75 – 100 %:n välillä. Jo suola leivässä ja juustoissa laskee kotimaisuusasteen alle 100 %:n. Mausteet yms. pienet ainesosat ovat tyypillisesti ulkomailta. Lisäksi kasvit, jotka eivät meillä kasva tai satovaihtelu Suomessa on suurta, laskevat kotimaisuusastetta usean raaka-aineen tuotteissa. Lähellä kriteerien minimirajaa on lähinnä puolivalmisteita ja valmisruokia.

Lue lisää kriteereistä

Lisätietoja: 

Anni-Mari Syväniemi, toiminnanjohtaja, p. 050 511 8909, anni-mari.syvaniemi@ruokatieto.fi  
Minna Asunmaa, kehityspäällikkö, p. 040 4105270, minna.asunmaa@ruokatieto.fi  

Muut ajankohtaiset

Kaikki ajankohtaiset

20.12.2024 Tiedote

Joulukinkun ostoa suunnittelevien määrä kasvanut

Joulukinkku on suomalaisten joulupöytien kestosuosikki. Neljä viidestä kuluttajasta aikoo valita jouluherkuksi kinkkua. Suurimmalle osalle…

19.12.2024 Uutinen

Ruokakasvatus esillä Educassa tammikuussa, tervetuloa osastollemme!

Tervetuloa Ruokatiedon, Maistuvan koulun ja Ruokatutkan yhteiselle osastolle 6t29 hakemaan vinkkejä, ideoita ja materiaaleja…

5.12.2024 Tiedote

Ruokatieto Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana jatkaa Elli Siltala

Ruokatieto Yhdistys ry:n vuosikokous 4.12. valitsi hallituksen puheenjohtajaksi johtaja Elli Siltalan Valio Oy:stä ja…

5.12.2024 Uutinen

Ruokavisa 2025 -oppimateriaali on julkaistu

Ruokavisassa tutustutaan tänä vuonna ruoan valintaan ja siihen vaikuttaviin tekijöihin niin yksilön kuin yhteiskunnan…

3.12.2024 Uutinen

Ruokaviennin kasvujohtajaksi Ruokatieto Yhdistykseen on valittu ETM Jukka Vainionpää

Ruokatieto Yhdistys ry on valinnut elintarviketieteiden maisteri Jukka Vainionpään ruokaviennin kasvujohtajaksi vahvistamaan elintarvikeviennin kasvua…

3.12.2024 Uutinen

Ruokatieto Yhdistys ruokaviennin yrityslähtöisen kasvualustan kehittäjäksi

Ruokaviraston päätöksen mukaan Ruokatieto Yhdistys ry ja Suomen elintarvikevientiyhdistys SUVI ry muodostavat yhdessä ruokaviennin…

1.11.2024 Yleinen

Hyvää Suomesta -merkittyjen elintarvikkeiden kotimaisuus yhä korkea

Reilulla kolmasosalla Hyvää Suomesta -merkityistä tuotteista raaka-aineiden kotimaisuusaste on 100 prosenttia. Lisäksi kolmannes tuotteista…

30.10.2024 Tiedote

Hävikki-battlen voittajat taituroivat hävikistä herkkuja

Hävikki-battlessa valmistettiin jälleen satoja upeita annoksia ja opittiin torjumaan hävikkiä. Tänä vuonna voittajat tulevat…

7.10.2024 Tiedote

Huoltovarmuus ja omavaraisuus tärkeimmät syyt valita suomalaista ruokaa

Ruokaan liittyvät yhteiskunnallisesti merkittävät syyt nousivat Ruokatieto Yhdistyksen teettämässä kuluttajakyselyssä tärkeimmiksi syiksi valita suomalaista…

4.10.2024 Tiedote

Hyvää Suomesta -merkki löytyy nyt myös kotimaisesta eläintenruoasta

Suomalaisesta raaka-aineesta ja työstä kertovaa Hyvää Suomesta -alkuperämerkkiä voi käyttää nyt myös eläintenruoissa. Merkin…

6.9.2024 Uutinen

Ruokatieto mukaan elintarvikeviennin kehittämiseen – tule johtamaan suomalaisen ruokaviennin kasvua

Suomen elintarvikeviennin kunnianhimoisena tavoitteena on kaksinkertaistaa viennin arvo eli saavuttaa neljän miljardin euron vuosittainen…

5.9.2024 Tiedote

Uusi Tietohaarukka on julkaistu

Millaiset sääolosuhteet olivat vuonna 2023 ja kuinka suuri sato saatiin? Millaiset on ruoka-alan työllisyysvaikutukset…

Siirry takaisin sivun alkuun