1 pellillinen 

Täyte: 

2 rkl voita 

700-800 g sipulia puolirenkaiksi leikattuna 

550 g punaleima juustoraastetta 

4 kananmunaa 

3 dl maitoa 

1/2 tl suolaa 

muutaman timjaminoksan lehdet 
 

Taikina: 

2 dl perunahiutaleita (esim. Mummon Mielihyvä) 

4 dl vehnäjauhoja 

2 tl leivinjauhetta 

1 1/2 dl vettä 
 

1 1/2 dl sulatettua voita 

Kuullota sipuleita voin kanssa isolla paistinpannulla tai kahdella, kunnes ne ovat pehmenneet kunnolla ja saaneet kullanruskeaa väriä pintaan. Lisää kuullotuksen loppupuolella timjami ja pari rouhausta suolaa. Ripottele sipulien päälle pari kourallista juustoraasteesta ja anna sulaa hieman. Jätä sipulit sivuun jäähtymään. 

Sekoita taikinan ainekset keskenään kulhossa. Levitä korkeareunaiselle uunipellille. 

Sekoita munat ja maito kulhossa. Kun sipulit ovat jäähtyneet, lisää munamaito sipuliseoksen joukkoon. Kaada taikinan päälle pellille. Ripottele päälle loppu juustooraste ja paista 175 asteisessa uunissa n. 30-35 min tai kunnes piirakka on paistunut kypsäksi ja on pinnalta hieman kullanruskea. Anna vetäytyä huoneenlämmössä vähintään 10-15 minuuttia. Viimeistele tuoreella timjamilla ja nauti vielä vähän lämpimänä. 

Siirry takaisin sivun alkuun