Ruokakasvatusta yläkoululaisille – uudessa Ruokavisassa lähdetään retkelle kauppaan

Tiedote

Ruokavisa 2021 on S-ryhmän kanssa yhteistyössä laadittu oppimiskokonaisuus, jonka aiheena on Retki kauppaan. Retki ohjaa oppilaita suunnittelemaan ruoka-arkea ja tekemään kestäviä valintoja ruokakaupassa.

Ruokavisa on yläkouluille suunnattu ruokakasvatuksen opetuskokonaisuus, jonka uuden version suunnittelevat Ruokatieto ja S-ryhmä. Visan tavoitteena on tutustuttaa nuoret ruokaketjun vastuullisuuteen pellolta pöytään, lisätä arvostusta ruuantekijöitä kohtaan sekä vahvistaa nuorten osaamista vastuullisina kuluttajina. Tulevassa Ruokavisassa yhdistyvät kaksi Ruokatiedon suosituinta ruokakasvatuskonseptia: Ruokavisa ja Retki kauppaan.

Retki kauppaan -ruokakasvatusmalli laajenee nyt yläkouluille

Retki kauppaan on S-ryhmän ja Ruokatiedon yhdessä laatima opetuskokonaisuus, joka opettaa koululaisille arjen ruokataitoja ja fiksua kuluttamista uudella tavalla. Kaupparetkillä tutkitaan muun muassa, mistä tuotteet tulevat ruokakaupan hyllyihin, missä leivässä on eniten kuitua tai mistä merkistä tunnistaa kotimaisen ruoan.  Retki tukee opetussuunnitelman mukaista ”ulos luokasta oppimaan ” -ajattelua, jossa oppilaitoksia kannustetaan yhteistyöhön yritysten kanssa osana koulutyötä ja opiskelua. Oppimateriaali on Ruokatiedon ruokakasvatusasiantuntijoiden tuottamaa.

Ruokakasvatusmallia on toteutettu alakouluissa ympäri Suomen. Vuoden 2019 aikana järjestettiin yli 100 retkeä. Malli on saanut kiitosta oppilailta, opettajilta, vanhemmilta ja kaupan henkilökunnalta. Nyt pidetty ruokakasvatusmalli laajenee yläkoululaisille heille jo tutun Ruokavisan kautta.

Ruokavisan painopiste on tänä vuonna verkko-opiskelussa

Ruokavisa on yläkouluille tarkoitettu ruokakasvatuskonsepti, jota on toteutettu menestyksekkäästi jo kahdeksan vuoden ajan. Ruokavisa koostuu kolmen oppitunnin mittaisesta oppimateriaalista sekä visasta, jonka avulla oppilaat pääsevät testaamaan taitojaan. Oppimateriaali perustuu aina opetussuunnitelmaan ja kansallisiin ravitsemussuosituksiin.

Tänä vuonna oppilaat perehtyvät ruuan reittiin kaupan ja kuluttajan näkökulmista. Oppimateriaali antaa oppilaalle valmiuksia suunnitella kestävää ruoka-arkea ja toimia vastuullisena kuluttajana ruokakaupassa. Lisäksi oppimateriaali auttaa oppilasta tutustumaan ruokakaupan ja ruuan verkkokaupan toimintaan. Painopiste on tänä vuonna ruuan verkkokaupassa, sillä se mahdollistaa opetustyön toteutumisen myös etäopetustilanteessa.

Aiheen valinta ja suunnittelutyö on toteutettu yhteistyössä S-ryhmän kanssa, mutta visan sisällöstä ja pedagogisesta suunnittelusta vastaa Ruokatieto Yhdistys ry:n ruokakasvatusasiantuntijat. S-ryhmä toimii visan rahoittajana ja palkitsee voittajajoukkueen keväällä 2021.

Ruokavisa on koulujen keskuudessa vahva ruokakasvatusbrändi. Viimeisimpään Ruokavisaan ilmoittautui huikeat 94 opettajaa ja alkueriin osallistui n. 3000 oppilasta ympäri Suomen. Visaan valmistava oppimateriaali julkaistaan marras-joulukuussa 2020 ja visa käydään tammi-helmikuussa 2021.

 

 

 

LISÄTIEDOT JA HAASTATTELUPYYNNÖT

Noora Laukkanen
ruokakasvatuksen asiantuntija
Ruokatieto Yhdistys rynoora.laukkanen@ruokatieto.fi
p. 044 236 0039
 

Aino Sten
viestintäpäällikkö
SOK Marketkaupan ketjuohjaus
p. 010 768 0279

 

Seuraa Ruokavisaa somessa: #ruokavisa #ruokakasvatuswww.facebook.com/Ruokatieto.fi www.twitter.com/Ruokatietowww.ruokatieto.fi/ruokavisa 

Muut ajankohtaiset

Kaikki ajankohtaiset
Anni-Mari Syväniemi puhui maakuvatyöpajassa.

15.4.2026 Ruokavienti, Uutinen

Mielikuvilla on merkitystä ─ Suomen ruokamaakuvaan uutta nostetta

Suomen ruokamaakuvaa päivitetään yhdessä sidosryhmien ja yritysten kanssa. Tavoitteena on kirkastaa Suomen ruokamaakuvaa erottuvaksi…

Ilkka Lääveri, Anni-Mari Syväniemi ja Sari Helin

18.3.2026 Yleinen

Suomalainen raaka-aine on ravintolalle kilpailuetu

Keittiöissä tehdään päivittäin päätöksiä, jotka näkyvät lautasella mutta myös sen ulkopuolella. Jokainen raaka-ainevalinta vaikuttaa…

17.3.2026 Yleinen

Kansallisylpeyden tulevaisuus huolestutti kansanedustajia: Minne menet kouluruoka?

Maksuton julkinen kouluruoka on ollut yksi suomalaisen hyvinvointivaltion kulmakivistä luoden pohjaa yhdenvertaisuudelle. Nyt perustat…

kauraa kasvamassa

16.3.2026 Ruokavienti, Tiedote

Rakennetaan yhdessä eurooppalaisen kauran kansainvälinen menestystarina

Ruokatieto Yhdistys käynnistää EU:n osarahoittaman menekinedistämishankkeen palveluntuottajan kilpailutuksen. Haemme kokenutta ja strategisesti vahvaa kumppania…

2.3.2026 Ruokavienti, Yleinen

Vertaisoppiminen siivittää ruokavientiä kasvuun

Ruokavientiin haetaan uutta vauhtia vertaisoppimisesta. 26.–27.2. käynnistyi ruokaviennin vertaisyhteisöpilotti, jonka tavoitteena on kiihdyttää suomalaisten…

30.1.2026 Yleinen

Kenestä Vuoden ruokakasvattaja?

Vuonna 2026 Vuoden ruokakasvattaja -tunnustuksella halutaan kiinnittää huomiota erityisesti varhaiskasvatuksessa tehtyyn ansiokkaaseen ruokakasvatustyöhön. Suhde…

27.1.2026 Ruokavienti, Yleinen

Ruokaviennin yrityslähtöinen kasvualusta auttaa kaksinkertaistamaan ruokaviennin

Ruokaviennin yrityslähtöinen kasvualusta rakentaa suomalaisten elintarvikealan yritysten kasvua ja kansainvälistymistä.

12.1.2026 Yleinen

Ruokavisa käynnistyy

Ruokavisassa 2026 perehdytään kasvisten käyttöön, kasvatukseen, sesonkeihin, ravitsemuksellisiin hyötyihin sekä opitaan tunnistamaan erilaisia hedelmiä…

18.12.2025 Ruokavienti, Tiedote

Ruokaviennin yrityslähtöistä kasvualustaa vahvistetaan: Ruokatieto Yhdistyksen uudeksi kasvujohtajaksi Jyrki Karlsson 

Ruokaviennin kasvujohtajan tehtävässä aloittaa kevään 2026 aikana Jyrki Karlsson, joka ryhtyy luotsaamaan Ruokaviennin yrityslähtöisen…

11.12.2025 Uutinen

Ruokavisa 2026 -oppimateriaali on julkaistu: pääosassa kasvikset

Ruokavisassa tutustutaan tänä vuonna kasviksiin. Oppimateriaalissa perehdytään kasvisten käyttöön, kasvatukseen, sesonkeihin, ravitsemuksellisiin hyötyihin sekä…

11.12.2025 Ruokavienti, Tiedote

Suomeen jälleen kansainvälisesti kilpailtua EU-rahoitusta – Ruokatieto ja Pro Luomu menestyivät menekinedistämishauissa

Suomalainen ruoka-ala saa merkittävää vahvistusta menekinedistämiseen, kun Pro Luomu ja Ruokatieto Yhdistys ovat jälleen…

5.12.2025 Ruokavienti, Yleinen

Suomalaiset ruokainnovaatiot ja raaka-aineet esittäytyivät Pariisissa

Vuosittain järjestettävät Food Ingredients Europe messut (FIE) järjestettiin Pariisissa 30. kerran. Food from Finland…

Siirry takaisin sivun alkuun