Nosta sinäkin kuntavaaleissa huomio ruokapalveluiden kotimaisuuden mahdollistamiseen

Tiedote

Julkisten palveluiden ravitsemus- ja ruokakasvatustehtävä on moninainen. Siksi kotimaisuudella onkin syytä olla sijaa hankinnoissa! Kotimaisten raaka-aineiden käytön mahdollisuuksia tukemalla ja kotimaisen ruoan syömisen arvostuksen lisäämisellä voi olla monia positiivisia vaikutuksia niin ravitsemuksen kuin myös ilmaston kannalta.

Kotimaisen ruokaketjun toimet tiedetään pellolta pöytään – tämän esiin tuominen esimerkiksi koulujen ruokakasvatuksessa on yksi keino nostaa ruoan arvostusta ja antaa lapsille ja nuorille hyvä tiedostavan ja vastuullisen kuluttajuuden malli. Samalla ruoan arvostuksen nousu voi toimia keinona vähentää ruokahävikkiä. Ruoan arvostus kasvaa, kun päiväkodeissa ja kouluissa ruokailijat tietävät, mistä ruoka tulee. Muun muassa Ruokakunta-hankkeessa todetaan: ”Kunnan tärkein pöytä on lasten ruokapöytä”.

Ruokapalvelutoimijoita on koulujen ja päiväkotien lisäksi monia muitakin. Kunnat käyttävät vuosittain jopa 20 miljardia euroa julkisiin hankintoihin. Osa tästä suuntautuu vuositasolla yli 400 miljoonan ruokapalveluissa tuotetun ruoka-annoksen raaka-ainehankintoihin. Mikäli näillä lautasilla on kotimaista ruokaa, se tuo hyvinvointia koko kotimaiseen ruokaketjuun, joka työllistää yli 340 000 ihmistä!

Suomalaiset haluavatkin antaa rahan kiertää hyvää kehää, jossa hyvinvointi ja tuotot pysyvät lähellä: Suomen Elintarviketyöläisten Liiton Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan suomalaisista 93 % haluaa, että kunnan elintarvikehankinnoissa suositaan kotimaista ruokaa, vaikka se nostaisi hankintahintaa.

Nostetaan kuntien hankintaosaaminen kunniaan ja mahdollistetaan riittävillä resursseilla koko osaamisen käyttöpotentiaali. Kannustetaan ruokapalvelutoimijoita käyttämään raaka-aineiden kotimaisuutta yhtenä keinona ruoan menekin lisäämisessä. Annetaan kotimaisuusviestin kantautua ruokapalveluiden asiakkaille saakka – ruoan raaka-aineiden alkuperän ilmoittaminen voi olla keittiöiden ylpeydenaihe.

 

Lisätietoja:

Anni-Mari Syväniemi
Toiminnanjohtaja

Puhelin +358 50 5118909
anni-mari.syvaniemi(at)ruokatieto.fi

Muut ajankohtaiset

Kaikki ajankohtaiset

9.5.2023 Tiedote

Ruokavisa vie ruokakasvatusta yläkouluihin: voitto oivaltavalle Nöykkiön koulun joukkueelle

Ruokavisa on yläkouluille suunnattu ruokakasvatuksen opetuskokonaisuus, jossa opitaan ruoan reiteistä pellolta pöytään sekä fiksua…

30.3.2023 Tiedote

Rakentavaa ruokapuhetta edistäneet Sanna Talvia ja Juuso Joona palkittiin Vuoden ruokakasvattajina

Vuoden ruokakasvattaja 2023 -huomionosoituksen ovat saaneet yliopistonlehtori Sanna Talvia Itä-Suomen yliopistosta Joensuun kampukselta sekä…

25.3.2023 Tiedote

Ruokavisan finaaliin joukkueet Nöykkiön koulusta ja Jyväskylän normaalikoulusta

Ruokavisan alkukarsinnat on nyt käyty. Kiitos kaikille osallistuneille opettajille ja oppilaille! Kilpailuun osallistuneista oppilasryhmistä…

6.2.2023 Tiedote

Ruokavisa 2023 on käynnistynyt!

Ruokavisan valtakunnallinen osaamiskilpailu on nyt käynnissä! Osaamiskilpailuun voivat osallistua yläkoulun oppilaat opettajansa johdolla. Oppilaiden…

3.2.2023 Tiedote

Merkinnät elintarvikepakkauksissa eivät saa johtaa kuluttajia harhaan

Kuluttajat ovat tällä hetkellä erittäin kiinnostuneita ruoan alkuperästä. Siksi on tärkeätä, että pakkausten tarjoama…

25.1.2023 Tiedote

Ehdota Vuoden ruokakasvattajaa!

Ruokatieto myöntää Vuoden ruokakasvattaja –huomionosoituksen tänä keväänä ruokakasvatuksen saralla ansioituneelle toimijalle, joka on toiminnallaan…

19.12.2022 Tiedote

Ruokavisa 2023 -oppimateriaali on julkaistu – teemana alkutuotanto

Ruokavisan teemana on tällä kertaa alkutuotanto, eli toiminta kotimaisessa ruoantuotannossa. Oppimateriaali on nyt julkaistu…

30.11.2022 Tiedote

Ruokavisa 2023 – Aiheena alkutuotanto

Ruokavisa on yläkouluille suunnattu opetuskokonaisuus, jossa tällä kertaa tutustutaan alkutuotantoon. Ruoantuotanto on ajankohtainen aihe,…

24.11.2022 Tiedote

Ruokatiedon hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Elli Siltala

Ruokatieto Yhdistys ry:n vuosikokouksessa 23.11. valittiin hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi johtaja Elli Siltala Valio Oy:stä…

7.11.2022 Tiedote

Uusi Ravitsemuskatsaus tarjoaa näkymiä ravitsemustieteen ajankohtaiseen tutkimukseen

Vuoden 2022 Ravitsemuskatsaus esittelee ravitsemustieteessä tehtävää tutkimusta monesta näkökulmasta. Ruokavalinnoillamme on merkitystä terveyden ja…

2.11.2022 Tiedote

Hyvää Suomesta -merkittyjen elintarvikkeiden kotimaisuusaste pysynyt korkeana

Ruokaketjun kohtaamat haasteet eivät näy Hyvää Suomesta -merkittyjen tuotteiden raaka-aineiden kotimaisuusasteessa. Hyvää Suomesta -tuotteiden raaka-aineiden kotimaisuusaste on…

14.10.2022 Tiedote

Hävikki-battlessa hienoja oivalluksia hävikin hyödyntämisestä – kuvakilpailun voittajat Oulusta ja Kuopiosta

Tämän vuoden Hävikki-battlessa nähtiin jälleen upeita oivalluksia ruokahävikin hyötykäytöstä. Yli 8500 yläkoulun valinnaisen kotitalouden…

Siirry takaisin sivun alkuun