Merkinnät elintarvikepakkauksissa eivät saa johtaa kuluttajia harhaan

Tiedote

Kuluttajat ovat tällä hetkellä erittäin kiinnostuneita ruoan alkuperästä. Siksi on tärkeätä, että pakkausten tarjoama alkuperätieto ei johda kuluttajia harhaan. Elintarvikkeiden alkuperän ilmoittamista säädellään tarkasti laissa, mutta sen tulkinta on haastavaa. Lainsäädäntöä ja ohjeistusta tulisikin selkiyttää ja yhdenmukaistaa, jotta alkuperän merkitseminen olisi mahdollisimman yksiselitteistä.

Valmistajan tai tuotteen suomalainen nimi tai kotoisat maisemat pakkauksessa eivät takaa sitä, että ruokatuote on raaka-aineeltaan edes pääosin suomalainen. Lisäksi pakkauksista voi löytyä erilaisia merkkejä ja merkintöjä, joiden taustalla ei aina ole kriteeristöä ja niiden toteutumisen valvontaa.

Hyvää Suomesta -merkki kertoo raaka-aineen ja työn kotimaisuudesta

Kotimaisesta alkuperästä kertova Hyvää Suomesta -merkki on pakattujen suomalaisten elintarvikkeiden alkuperämerkki. Se kertoo, että tuote on valmistettu Suomessa suomalaisista raaka-aineista. Merkin käyttöoikeuden myöntää Ruokatieto Yhdistys ry, joka myös valvoo merkin käytön oikeellisuutta säännöllisin tarkastuksin.

– Merkin käyttäjät auditoidaan säännöllisesti reseptiikan, hankinnan, raaka-aineiden varastoinnin, tuotannon ja pakkaamisen osalta. Hyvää Suomesta -merkki täyttää tänä vuonna 30 vuotta, eli merkki on koko ruokaketjun pitkällisen yhteistyön tulos, toteaa Ruokatiedon toiminnanjohtaja Anni-Mari Syväniemi.

Hyvää Suomesta -merkkiä käyttävien yritysten kirjo kattaa suomalaisen ruokatuotannon laidasta laitaan. Merkkiä käyttäviä yrityksiä on noin 350. Pienimmät valmistajat ovat mikroyrityksiä, joissa valmistetaan ruokaa käsityönä oman tilan raaka-aineista. Suurimmat merkkiä käyttävät yritykset ovat elintarviketeollisuuden ja -kaupan yrityksiä, joilla tuotteita riittää kaikkiin Suomen kauppoihin ja vientiin. Osa yrityksistä valmistaa vain Hyvää Suomesta -merkittyjä tuotteita, kun taas osalla merkittyjen tuotteiden osuus tuotannosta vaihtelee suuresti.

 

Lisätietoja:

Anni-Mari Syväniemi, Toiminnanjohtaja, Ruokatieto Yhdistys ry, 050 5118909, anni-mari.syvaniemi@ruokatieto.fi

 

 

 

 

Muut ajankohtaiset

Kaikki ajankohtaiset

29.10.2025 Yleinen

Hyvää Suomesta -merkittyjen elintarvikkeiden kotimaisuus pysynyt korkeana

Hyvää Suomesta -merkittyyn ruokaan käytetään suuri osa suomalaisten ruoantuottajien tuottamista raaka-aineista ja vuosittaiset muutokset…

5.9.2025 Tiedote

Tilastotietoa ruoka-alasta 60 vuoden ajan – Tietohaarukka lunastaa paikkansa riippumattoman tiedon lähteenä 

Vuodesta 1965 lähtien julkaistu Tietohaarukka on monipuolinen tilastopaketti, joka kokoaa yksiin kansiin ruokaketjua koskevan…

4.9.2025 Yleinen

Tutkimus paljastaa kuka ostaa kotimaista ruokaa – nuoret miehet yllättävät ostoaikeillaan

Suomalaisen ruoan päivänä 4.9. juhlistetaan kotimaista ruokaa ja sen tekijöitä. Tuoreen tutkimuksen* mukaan suomalaisten…

28.8.2025 Uutinen

Hyvää Suomesta -merkki on jälleen Suomen kolmanneksi arvostetuin brändi

Suomalaisten rakastama Hyvää Suomesta -merkki sijoittui kolmanneksi lähes 700 brändin joukosta Taloustutkimuksen toteuttamassa Brändien…

22.8.2025 Yleinen

Suomalaisen ruoan päivänä 4.9. katetaan pöytään kotimaista

Suomalaisen ruoan päivä 4.9. ja siihen liittyvä kampanja muistuttaa kaikkia suomalaisia kattamaan pöytään kotimaista.…

13.8.2025 Tiedote, Yleinen

Tervetuloa webinaariin: Muuttuva ruoka, muuttuva maailma – mikä on suomalaisen ruoan rooli?

Pellervon taloustutkimus PTT ja Ruokatieto Yhdistys ry järjestävät 4.9. Suomalaisen ruoan päivänä webinaarin, jossa…

11.6.2025 Tiedote

Maisemat vaihtuvat, maut jäävät mieleen 

Kesäloma on parhaimmillaan, kun se maistuu hyvältä! Matkustaessa ei kannata jäädä tuttuun ja turvalliseen,…

10.6.2025 Uutinen

Hyvää Suomesta -merkki kertoo lihan suomalaisen alkuperän

Kuluttaja saa jatkossa tietää elintarvikkeessa käytetyn lihan alkuperän entistä helpommin. Ensi vuoden kesäkuusta alkaen…

17.4.2025 Uutinen

Kasvu löytyy rajojen ulkopuolelta-elintarvikeala investoi vientiin

Suuri osa elintarvikeyritysten kasvusta tulee Suomen rajojen ulkopuolelta. Suomalainen elintarvikesektori panostaa brändeihin.

11.4.2025 Tiedote

Kuulammen koulu tuunasi perinneruoat ja vei Ruokavisan voiton

Tyrnäväläisen Kuulammen koulun oppilaat kokkasivat itsensä tämän vuoden Ruokavisan voittoon. Kuulammen menun pääruoassa kaikille…

11.4.2025 Tiedote

Vuoden ruokakasvattajiksi valittiin Pirttimaan tila, Uusituvan tila sekä Maalaisjärki-kanavat

Vuoden ruokakasvattaja -huomionosoitus jaetaan tänä vuonna poikkeuksellisesti kolmelle toimijalle. Pirttimaan tila Torniossa, Uusituvan tila…

28.3.2025 Uutinen

Hintakeskustelusta huolimatta kolmannes kotiin ostetusta ruoasta kotimaisia Hyvää Suomesta -tuotteita

Vaikka ruoan hinta on ollut vilkkaan julkisen keskustelun kohteena, suomalaiset kuluttajat pysyvät uskollisina kotimaiselle…

Siirry takaisin sivun alkuun