Kohti Suomalaisen ruoan päivää: Kotitaloudet aikovat lisätä kotimaisen ruoan käyttöä

Tiedote

Noin 36 prosenttia suomalaisista on ilmoittanut lisänneensä suomalaisen ruoan ostamista tämän vuoden aikana, kertoo tuore Kantar TNS Agrin kyselytutkimus. Lisäksi kaikkiaan 63 prosenttia tutkimukseen vastanneista ilmoittaa lisäävänsä kotimaisen ruoan ostamista lähitulevaisuudessa.

Vastaava tutkimus tehtiin vuosi sitten, jolloin moni vielä muisti esimerkiksi koronapandemian alun elintarvikehamstraukset.

─ Suomalaiset ovat voineet luottaa, että kotimainen elintarviketuotanto pystyy toimimaan myös kriisioloissa. Muun muassa tätä sekä kotimaisen ruoan tuottajia ja tekijöitä juhlistetaan 4.9. Suomalaisen ruoan päivänä, toiminnanjohtaja Anni-Mari Syväniemi Ruokatieto Yhdistyksestä toteaa.

Monta hyvää syytä viettää Suomalaisen ruoan päivää

Tutkimuksen mukaan suomalaista ruokaa halutaan ostaa enemmän, sillä halutaan suosia suomalaista. Lisäksi kotimaisen ruoan ostamisen koetaan olevan suomalaisen työn sekä suomalaisen maatalouden etu.

Myös IRO Researchin tuore tutkimus Suomalaisen ruoan päivän vietosta vahvistaa saman: Suomalaisen ruoan päivää kannattaa suomalaisten mielestä viettää, koska suomalainen ruoka on lähellä tuotettua ja puhdasta. Vastaajat haluavat myös osoittaa kunnioitusta suomalaiselle maaseudulle ja ruoan tuottajille.

─ Me haluamme juhlistaa läpinäkyvää ja turvallista ruokaketjua pellolta pöytään. Myös kansalaiset tuntuvat pitävän Suomalaisen ruoan päivää tärkeänä, sillä 67 prosenttia tuntee päivän vähintäänkin nimeltä, Syväniemi kertoo.

Suomalaisen ruoan päivää vietetään jo kolmatta kertaa Hyvää Suomesta -merkin kutsumana. Hyvää Suomesta -merkki on ainut ruoan alkuperämerkki, joka takaa, että raaka-aineet ja työ tulevat Suomesta.

#suomalaisenruoanpäivä #hyvääsuomesta

 

Lisätietoja:

toiminnanjohtaja Anni-Mari Syväniemi, Ruokatieto Yhdistys ry, puh. +358 505118909

Suomalaisen ruoan päivän tunnuksen ja kuvituskuvia löydät sivulta www.hyvaasuomesta.fi/medialle

 

Suomalaisen ruoan päivää vietetään 4.9. jo kolmatta kertaa. Kutsumme jokaisen viettämään päivää nauttimalla kotimaista ruokaa mieluisassa seurassa. Kuuntele myös Ruokakutsut-podcastsarja osoitteessa hyvaasuomesta.fi/ruokakutsut. Suomalaisen ruoan päivän näkyvyyden vuonna 2021 mahdollistavat Apetit, Atria, Elovena, HKScan, K-ryhmä, Lidl, S-ryhmä, Valio, tuottajajärjestöt MTK ja SLC.

Ruokatieto Yhdistys ry:n missio on rakkaudesta oman maan ruokaan. Tehtävänämme on edistää suomalaisen ruokaketjun menestystä ja ruokakulttuuria tekemällä tunnetuksi osaamista ja työtä pellolta pöytään. Ytimessä on suomalaisen ruoan arvostetuin alkuperämerkki Hyvää Suomesta. Yli 350 jäsentä ja merkinhaltijaa edustavat alan toimijoita monipuolisesti.

Muut ajankohtaiset

Kaikki ajankohtaiset
Anni-Mari Syväniemi puhui maakuvatyöpajassa.

15.4.2026 Ruokavienti, Uutinen

Mielikuvilla on merkitystä ─ Suomen ruokamaakuvaan uutta nostetta

Suomen ruokamaakuvaa päivitetään yhdessä sidosryhmien ja yritysten kanssa. Tavoitteena on kirkastaa Suomen ruokamaakuvaa erottuvaksi…

Ilkka Lääveri, Anni-Mari Syväniemi ja Sari Helin

18.3.2026 Yleinen

Suomalainen raaka-aine on ravintolalle kilpailuetu

Keittiöissä tehdään päivittäin päätöksiä, jotka näkyvät lautasella mutta myös sen ulkopuolella. Jokainen raaka-ainevalinta vaikuttaa…

17.3.2026 Yleinen

Kansallisylpeyden tulevaisuus huolestutti kansanedustajia: Minne menet kouluruoka?

Maksuton julkinen kouluruoka on ollut yksi suomalaisen hyvinvointivaltion kulmakivistä luoden pohjaa yhdenvertaisuudelle. Nyt perustat…

kauraa kasvamassa

16.3.2026 Ruokavienti, Tiedote

Rakennetaan yhdessä eurooppalaisen kauran kansainvälinen menestystarina

Ruokatieto Yhdistys käynnistää EU:n osarahoittaman menekinedistämishankkeen palveluntuottajan kilpailutuksen. Haemme kokenutta ja strategisesti vahvaa kumppania…

2.3.2026 Ruokavienti, Yleinen

Vertaisoppiminen siivittää ruokavientiä kasvuun

Ruokavientiin haetaan uutta vauhtia vertaisoppimisesta. 26.–27.2. käynnistyi ruokaviennin vertaisyhteisöpilotti, jonka tavoitteena on kiihdyttää suomalaisten…

30.1.2026 Yleinen

Kenestä Vuoden ruokakasvattaja?

Vuonna 2026 Vuoden ruokakasvattaja -tunnustuksella halutaan kiinnittää huomiota erityisesti varhaiskasvatuksessa tehtyyn ansiokkaaseen ruokakasvatustyöhön. Suhde…

27.1.2026 Ruokavienti, Yleinen

Ruokaviennin yrityslähtöinen kasvualusta auttaa kaksinkertaistamaan ruokaviennin

Ruokaviennin yrityslähtöinen kasvualusta rakentaa suomalaisten elintarvikealan yritysten kasvua ja kansainvälistymistä.

12.1.2026 Yleinen

Ruokavisa käynnistyy

Ruokavisassa 2026 perehdytään kasvisten käyttöön, kasvatukseen, sesonkeihin, ravitsemuksellisiin hyötyihin sekä opitaan tunnistamaan erilaisia hedelmiä…

18.12.2025 Ruokavienti, Tiedote

Ruokaviennin yrityslähtöistä kasvualustaa vahvistetaan: Ruokatieto Yhdistyksen uudeksi kasvujohtajaksi Jyrki Karlsson 

Ruokaviennin kasvujohtajan tehtävässä aloittaa kevään 2026 aikana Jyrki Karlsson, joka ryhtyy luotsaamaan Ruokaviennin yrityslähtöisen…

11.12.2025 Uutinen

Ruokavisa 2026 -oppimateriaali on julkaistu: pääosassa kasvikset

Ruokavisassa tutustutaan tänä vuonna kasviksiin. Oppimateriaalissa perehdytään kasvisten käyttöön, kasvatukseen, sesonkeihin, ravitsemuksellisiin hyötyihin sekä…

11.12.2025 Ruokavienti, Tiedote

Suomeen jälleen kansainvälisesti kilpailtua EU-rahoitusta – Ruokatieto ja Pro Luomu menestyivät menekinedistämishauissa

Suomalainen ruoka-ala saa merkittävää vahvistusta menekinedistämiseen, kun Pro Luomu ja Ruokatieto Yhdistys ovat jälleen…

5.12.2025 Ruokavienti, Yleinen

Suomalaiset ruokainnovaatiot ja raaka-aineet esittäytyivät Pariisissa

Vuosittain järjestettävät Food Ingredients Europe messut (FIE) järjestettiin Pariisissa 30. kerran. Food from Finland…

Siirry takaisin sivun alkuun