Hyvää Suomesta -merkki on Suomen kolmanneksi arvostetuin brändi

Uutinen

Suomalaiset arvostavat Hyvää Suomesta –merkkiä korkealle. Tämä selviää tuoreesta Taloustutkimus Oy:n toteuttamasta Brändien arvostus 2024 –tutkimuksesta. Sijoitus on noussut viime vuodesta kahdella sijalla, mikä kertoo suomalaisten kasvavasta arvostuksesta oman maan ruokaa ja sen eteen tehtyä työtä kohtaan.

Hyvää Suomesta -merkki on käytössä noin 350 eri elintarvikevalmistajalla, yhteensä lähes 12 000 eri tuotteessa. Merkki kertoo, että tuote on valmistettu Suomessa kotimaisista raaka-ainesta.

  • Kuluttajat arvostavat kotimaista ruokaa, sekä sitä, että sen löytäminen kaupasta on helppoa ja nopeaa. Ruokapakkauksissa on nykyään paljon erilaisia merkkejä ja kotimaista alkuperää virheellisestikin viestiviä elementtejä, jotka voivat johdattaa kuluttajaa harhaan. Merkkiviidakossa suunnistavat kuluttajat arvostavat tuttua Hyvää Suomesta -merkkiä, koska se kertoo luotettavasti tuotteen kotimaisesta alkuperästä, toteaa Hyvää Suomesta -merkkiä hallinnoivan Ruokatieto Yhdistys ry:n toiminnanjohtaja Anni-Mari Syväniemi.

Koko elintarvikeketju puhaltaa yhteen hiileen

Hyvää Suomesta -merkin vahvuutena on se, että koko elintarvikeketju maataloudesta teollisuuteen ja kauppaan on mukana yhteistyössä ja vahvistamassa suomalaisen ruoan asemaa. Merkkiä käyttävät yritykset vaihtelevat kooltaan ja toimialaltaan, mutta yhteistä niille on ylpeys käyttämistään kotimaisista raaka-aineista ja alan osaamisesta.

  • Hyvää Suomesta -merkin luotettavuuden ja arvostuksen perusta on systemaattinen työ, jota tehdään joka päivä upeissa jäsenyrityksissämme ja maatiloilla. Merkin saamiseksi tuotteen täytyy täyttää tiukat kriteerit, ja säännölliset ulkopuolisen tahon tekemät tarkastukset yrityksiin vahvistavat yritysten ammattitaidon ja dokumentoidun työn, Syväniemi kuvailee.

Alkuperätietoa arvostetaan

Alkuperä kiinnostaa kuluttajia, ja omilla valinnoilla halutaan myös vaikuttaa muun muassa työllisyyteen ja alueiden elinvoimaan, ruoantuottajien asemaan ja omavaraisuuden säilymiseen hyvällä tasolla. Tärkeätä on tietysti myös ruoan turvallisuus ja hyvä maku.

  • Kuluttajat haluavat tietää mistä heidän ruokansa tulee. Maailman myllerrykset ovat saaneet meidät kaikki huomaamaan kotimaisen ruoan arvon myös suuremmassa kuvassa, iloitsee Syväniemi.

Lisätietoja: Anni-Mari Syväniemi, 050 511 8909, anni-mari.syvaniemi@ruokatieto.fi

Muut ajankohtaiset

Kaikki ajankohtaiset
Anni-Mari Syväniemi puhui maakuvatyöpajassa.

15.4.2026 Ruokavienti, Uutinen

Mielikuvilla on merkitystä ─ Suomen ruokamaakuvaan uutta nostetta

Suomen ruokamaakuvaa päivitetään yhdessä sidosryhmien ja yritysten kanssa. Tavoitteena on kirkastaa Suomen ruokamaakuvaa erottuvaksi…

Ilkka Lääveri, Anni-Mari Syväniemi ja Sari Helin

18.3.2026 Yleinen

Suomalainen raaka-aine on ravintolalle kilpailuetu

Keittiöissä tehdään päivittäin päätöksiä, jotka näkyvät lautasella mutta myös sen ulkopuolella. Jokainen raaka-ainevalinta vaikuttaa…

17.3.2026 Yleinen

Kansallisylpeyden tulevaisuus huolestutti kansanedustajia: Minne menet kouluruoka?

Maksuton julkinen kouluruoka on ollut yksi suomalaisen hyvinvointivaltion kulmakivistä luoden pohjaa yhdenvertaisuudelle. Nyt perustat…

kauraa kasvamassa

16.3.2026 Ruokavienti, Tiedote

Rakennetaan yhdessä eurooppalaisen kauran kansainvälinen menestystarina

Ruokatieto Yhdistys käynnistää EU:n osarahoittaman menekinedistämishankkeen palveluntuottajan kilpailutuksen. Haemme kokenutta ja strategisesti vahvaa kumppania…

2.3.2026 Ruokavienti, Yleinen

Vertaisoppiminen siivittää ruokavientiä kasvuun

Ruokavientiin haetaan uutta vauhtia vertaisoppimisesta. 26.–27.2. käynnistyi ruokaviennin vertaisyhteisöpilotti, jonka tavoitteena on kiihdyttää suomalaisten…

30.1.2026 Yleinen

Kenestä Vuoden ruokakasvattaja?

Vuonna 2026 Vuoden ruokakasvattaja -tunnustuksella halutaan kiinnittää huomiota erityisesti varhaiskasvatuksessa tehtyyn ansiokkaaseen ruokakasvatustyöhön. Suhde…

27.1.2026 Ruokavienti, Yleinen

Ruokaviennin yrityslähtöinen kasvualusta auttaa kaksinkertaistamaan ruokaviennin

Ruokaviennin yrityslähtöinen kasvualusta rakentaa suomalaisten elintarvikealan yritysten kasvua ja kansainvälistymistä.

12.1.2026 Yleinen

Ruokavisa käynnistyy

Ruokavisassa 2026 perehdytään kasvisten käyttöön, kasvatukseen, sesonkeihin, ravitsemuksellisiin hyötyihin sekä opitaan tunnistamaan erilaisia hedelmiä…

18.12.2025 Ruokavienti, Tiedote

Ruokaviennin yrityslähtöistä kasvualustaa vahvistetaan: Ruokatieto Yhdistyksen uudeksi kasvujohtajaksi Jyrki Karlsson 

Ruokaviennin kasvujohtajan tehtävässä aloittaa kevään 2026 aikana Jyrki Karlsson, joka ryhtyy luotsaamaan Ruokaviennin yrityslähtöisen…

11.12.2025 Uutinen

Ruokavisa 2026 -oppimateriaali on julkaistu: pääosassa kasvikset

Ruokavisassa tutustutaan tänä vuonna kasviksiin. Oppimateriaalissa perehdytään kasvisten käyttöön, kasvatukseen, sesonkeihin, ravitsemuksellisiin hyötyihin sekä…

11.12.2025 Ruokavienti, Tiedote

Suomeen jälleen kansainvälisesti kilpailtua EU-rahoitusta – Ruokatieto ja Pro Luomu menestyivät menekinedistämishauissa

Suomalainen ruoka-ala saa merkittävää vahvistusta menekinedistämiseen, kun Pro Luomu ja Ruokatieto Yhdistys ovat jälleen…

5.12.2025 Ruokavienti, Yleinen

Suomalaiset ruokainnovaatiot ja raaka-aineet esittäytyivät Pariisissa

Vuosittain järjestettävät Food Ingredients Europe messut (FIE) järjestettiin Pariisissa 30. kerran. Food from Finland…

Siirry takaisin sivun alkuun