Itäsuomalainen leipä on limppua ja lestyjauhosta, eli jyvän ydinosasta jauhetusta hienosta jauhosta, valmistettua ruisleipää. Pohjois-Suomessa tyypillistä leipää on ohrarieska, kun taas Tampereen seudulla leipien erityspiirteenä on kuminan runsas käyttö. Hämäläinen ruisleipä on hyvin hapanta ja länsisuomalainen makeaa.

Vehnää alettiin Suomessa käyttää vasta 1900-luvun alkupuolella, joten vehnäleipä ja pulla ovat suomalaisessa ruokakulttuurissa suhteellisen uusia tulokkaita. Valkoisen jauhon historia kertoo ruokakulttuuriin liittyvästä kiertokulusta: sen käyttö siirtyi vähitellen ylemmiltä sosiaaliluokilta alemmille, kuten monet muut ylellisyysasemansa menettäneet elintarvikkeet. Valkoisesta jauhosta tehdyt leivonnaiset olivat vielä 1800-luvun lopulla yläluokan herkkuja, mutta jauhatustekniikan kehittymisen myötä 1900-luvulla niistä tuli koko kansan ruokaa.

Leipähyllyillä tehdään koko ajan kuluttajien toiveiden ja kulutustottumusten mukaisia muutoksia. Vaikka perinteinen ruisleipä edelleen maistuu suomalaisille, muuttuvat trendit myös leivonnassa. Leipään lisätään viljan lisäksi esimerkiksi kasviksia ja siemeniä. Myös hapanjuureen perustuva leivonta ja pienten leipomoiden artesaanileivät lisäävät suosiotaan. Kysyntää on nykyisin myös gluteenittomille leiville, joiden leivonnassa ei ole käytetty vehnää, ruista tai ohraa. Kaurankin pitää olla tällöin niin sanottua puhdaskauraa, jonka viljely ja toimitusketju on eristetty muista viljoista.

Suomalaiset syövät ruokaleipää ja ruokaisia tuotteita (esimerkiksi piirakat ja pasteijat) yhteensä 50 kiloa henkilöä kohden vuodessa. Ruokakulttuurin välipalaistuminen selittää osaltaan ruokaisien tuotteiden suosiota. Kahvileipää ja konditoriatuotteita kulutetaan vuodessa noin 7 kiloa henkeä kohden. Kaupoissa kuluttajien ostoskoreihin päätyy kotimaisista leivistä eniten tummaa leipää. Sen sijaan kodin ulkopuolella ravintoloissa ja ruokapalveluissa syödystä leivästä valtaosa on vaaleaa leipää.

Leipäkulttuurin uusi kukoistus ja uudet tuulet ovat saaneet viljelijät monipuolistamaan viljelyä. Pelloille on palannut vanhoja, jo unholaan vaipuneita lajikkeita uudelleen viljelyyn. Esimerkiksi tattari sekä vehnän vanhat kantamuodot emmer ja speltti, kiinnostavat viljelijöitä ja kuluttajia.

Lähteet

Siirry takaisin sivun alkuun