Hintakeskustelusta huolimatta kolmannes kotiin ostetusta ruoasta kotimaisia Hyvää Suomesta -tuotteita

Uutinen

Vaikka ruoan hinta on ollut vilkkaan julkisen keskustelun kohteena, suomalaiset kuluttajat pysyvät uskollisina kotimaiselle ruoalle. Hyvää Suomesta -alkuperämerkittyjen elintarvikkeiden osuus ruokakorin arvosta on 32 %, aivan kuten edellisenä vuonna.

Hyvää Suomesta -merkki näkyy laajasti lähes kaikissa tuoteryhmissä, mutta erityisen vahva asema sillä on tuoreissa elintarvikkeissa. Suurimmat osuudet löytyvät siipikarjatuotteista, juotavista maitotaloustuotteista (ml. kasvijuomat) sekä munista – näissä kotimaisuus hipoo jo sataa prosenttia.

Eniten kasvua on mm. leivonnais- ja taikinapakasteissa (+5 % yksikköä), munatuotteissa ja olut- ja siiderikategoriassa.

Lähde: NielsenIQ Homescan, Koko Suomi, Hyvää Suomesta merkin elintarvikkeet, Osuus arvossa, 52 viikkoa päättyen 29.12.2024. (Copyright © NielsenIQ, Ref.no: 06088228, 18.3.2025)

Kotimaisuutta jokaiseen ostoskoriin

Hyvää Suomesta -merkki kertoo tuotteesta, joka on valmistettu Suomessa ja jonka raaka-aineet ovat pääosin kotimaisia. Tällä hetkellä merkittyjä tuotteita löytyy kauppojen valikoimista jo noin 13 000 – vaihtoehtoja siis riittää kaikenlaisiin ruokavalioihin ja budjetteihin.

  • On hienoa, että suomalainen ruoka säilyttää asemansa ja kuluttajat tekevät arjessa valintoja kotimaisuuden puolesta. Vaikka ostoskorin sisältö elää, Hyvää Suomesta -merkki pitää pintansa kuluttajan päätöksenteossa, sanoo Ruokatiedon toiminnanjohtaja Anni-Mari Syväniemi.

Lähde: NielsenIQ:n Homescan-kuluttajapaneeliaineisto vuosilta 2023–2024.

Lisätietoja:
Anni-Mari Syväniemi, Toiminnanjohtaja, Ruokatieto Yhdistys ry, anni-mari.syvaniemi@ruokatieto.fi, 050 511 8909

Muut ajankohtaiset

Kaikki ajankohtaiset

18.6.2026 Yleinen

SuomiAreenassa keskustellaan ruoasta – Ruokatieto mukana Ruokapäivässä 24.6.

Ruokatieto on mukana kumppanina SuomiAreenan Ruokapäivässä Porissa keskiviikkona 24.6. klo 10–14. Päivän aikana Satakunta-lavalla…

15.6.2026 Yleinen

Kuinka tunnistaa suomalainen ruoka? Asiantuntijan vinkit juhannuspöytään

Tuore tutkimus* osoittaa, että kotimaisuus on suomalaisille tärkeä arvo erityisesti ruokavalinnoissa: kolme neljästä valitsee…

8.6.2026 Tiedote

Vuoden ruokakasvattaja 2026 on Hanna‑Riikka Lappi, Aila Naalisvaaralle kunniakirja elämäntyöstä

Ruokatieto Yhdistys ry on valinnut Vuoden ruokakasvattajaksi 2026 Hanna Riikka Lapin Joroisista. Lisäksi tuomaristo…

25.5.2026 Ruokavienti, Tiedote

Ruokatiedon kasvujohtajaksi Marjukka Mattio

Ruokatieto Yhdistys ry:n kasvujohtajana ja Ruokaviennin yrityslähtöisen kasvualustan vetäjänä aloittaa 1.6.2026 MMM, agronomi Marjukka…

pullakahvit

11.5.2026 Ruokavienti, Uutinen

Suomen ruokamaakuvatyön kilpailutus käynnissä

Suomen ruokamaakuvan konseptoinnista ja toteutuksesta on käynnistetty kilpailutus. Ruokatieto on mukana ruokamaakuvan päivitystyössä, jonka…

6.5.2026 Yleinen

Kolmannes kotien ruokakassin arvosta Hyvää Suomesta -merkittyä

Suomalaisten kotiin ostetun ruoan ostoskorin arvosta 31 % oli Hyvää Suomesta -merkittyä. Erityisen korkea…

28.4.2026 Yleinen

Ruokaviennin yrityslähtöisen kasvualustan johdossa muutoksia – Jyrki Karlsson siirtyy Osuuskunta Maitokolmion toimitusjohtajaksi

Ruokatieto Yhdistyksen kasvujohtaja Jyrki Karlsson aloittaa Osuuskunta Maitokolmion toimitusjohtajana 1.6.2026. Hän jatkaa Ruokaviennin yrityslähtöisen…

24.4.2026 Yleinen

Nuoret näyttivät esimerkkiä kasvisruoissa – Ruokavisan voiton vei Kuulammen koulu Tyrnävältä

Kasvikset nousivat päärooliin, kun peruskoululaiset mittelivät valtakunnallisen Ruokavisan finaalissa Helsingin Messukeskuksessa perjantaina 24.4.2026. Kolme…

Anni-Mari Syväniemi puhui maakuvatyöpajassa.

15.4.2026 Ruokavienti, Uutinen

Mielikuvilla on merkitystä ─ Suomen ruokamaakuvaan uutta nostetta

Suomen ruokamaakuvaa päivitetään yhdessä sidosryhmien ja yritysten kanssa. Tavoitteena on kirkastaa Suomen ruokamaakuvaa erottuvaksi…

Ilkka Lääveri, Anni-Mari Syväniemi ja Sari Helin

18.3.2026 Yleinen

Suomalainen raaka-aine on ravintolalle kilpailuetu

Keittiöissä tehdään päivittäin päätöksiä, jotka näkyvät lautasella mutta myös sen ulkopuolella. Jokainen raaka-ainevalinta vaikuttaa…

17.3.2026 Yleinen

Kansallisylpeyden tulevaisuus huolestutti kansanedustajia: Minne menet kouluruoka?

Maksuton julkinen kouluruoka on ollut yksi suomalaisen hyvinvointivaltion kulmakivistä luoden pohjaa yhdenvertaisuudelle. Nyt perustat…

kauraa kasvamassa

16.3.2026 Ruokavienti, Tiedote

Rakennetaan yhdessä eurooppalaisen kauran kansainvälinen menestystarina

Ruokatieto Yhdistys käynnistää EU:n osarahoittaman menekinedistämishankkeen palveluntuottajan kilpailutuksen. Haemme kokenutta ja strategisesti vahvaa kumppania…

Siirry takaisin sivun alkuun