Ruokavisan voittoon kokkasi Lohtajan koulun joukkue

Tiedote

Lohtajan koulun suoritus ylsi tämän vuoden Ruokavisan voittoon. Lohtajan menussa kohtasivat viljatuotteet, kauden kala sekä paikallisuus. Todella tiukassa finaalissa kunniamaininnat saivat myös upeasti suoriutuneet Hankoniemen yläaste Hangosta ja Kuulammen koulu Tyrnävältä.

Ruokavisa on yläkouluille suunnattu ruokakasvatuksen opetuskokonaisuus, jossa opitaan ruoan reiteistä pellolta pöytään sekä vastuullista kuluttamista. Ruokavisa tutustuttaa yläkoululaiset ruokaketjun vastuullisuuteen vuosittain vaihtuvien teemojen avulla. Tänä keväänä teemana oli viljan reitti pellolta pöytään. Vuosittain järjestettävään Ruokavisaan sisältyy oppimateriaali sekä visa, joka testaa opittuja asioita ja karsii kolme parasta joukkuetta loppukilpailuun.

Hiuksenhienoja eroja

Loppukilpailutehtävässä joukkueiden tehtävänä oli suunnitella ja valmistaa pääruoka sekä jälkiruoka, ja molemmissa ruokalajeissa tuli hyödyntää viljatuotteita sekä huomioida kestävän kehityksen periaatteita. Tehtävässä tuli myös pohtia ruokakulttuuria, ravitsemusta sekä oman alueen ruoantuotantoa. Lisäksi tehtävä kannusti tiiviiseen yhteistyön joukkuelaisten kesken.

Joukkueet valmistivat ja esittelivät menunsa tuomaristolle paikan päällä Helsingin Messukeskuksessa Ruoka 2024 -messujen kisalavalla. Paikalla oli myös kannustusjoukkoja osallistujien kotitalousryhmästä, joka oli yhdessä suunnitellut loppukilpailumenun.

Tämän vuoden finaali oli tiukkaakin tiukempi, ja tuomaristo oli vaikuttunut kaikkien joukkueiden työskentelyn korkeasta tasosta. Tasapainoisella kokonaisuudella tuomariston valloittanut menu sisälsi Lohtolaisia kalaperunoita kauden kalasta, ruisleipäsiä tillipestolevitteellä ja keikausomenoita Mö-vaahdolla. Kokonaisuuden aloitti amuse bouche, joka oli ruisleipäsellä tarjoiltua lohitahnaa.

Voittajajoukkueessa kokkasivat Iina Herlevi, Juulia Haasala ja Mette Jussila. Voittoisaa menua olivat suunnittelemassa myös Eerika Rekilä ja Emmi Anttila. Joukkuetta valmensi kotitalousopettaja Anne Kamunen-Kauro.

Ruokavisa 2024 –osaamiskilpailun voittajajoukkueen valitsi ammattilaisraati. Tuomaristoon kuuluivat tänä vuonna opetusneuvos Marjaana Manninen, kotitalousopettaja Minttu Virkki, Leipätiedotuksen toiminnanjohtaja Kaisa Mensonen, ruokamarkkina-asiantuntija Heidi Siivonen sekä kokkimaajoukkueen kapteeni Katja Tuomainen.

Voittajajoukkue palkitaan sekä ryhmä- että koulutasolla. Palkinnot mahdollistavat Electrolux, Readme.fi, MTK ja Helsingin Mylly.

Ruokavisan logot ja voittajien kuva ladattavissa täältä.

Lisätietoja:

Hanna Larjavaara
ruokakasvatuksen asiantuntija
Ruokatieto Yhdistys ry
hanna.larjavaara(at)ruokatieto.fi
p. +358 50 502 0531

Anne Kamunen-Kauro
kotitalousopettaja, Lohtajan koulu
anne.kamunen-kauro(at)edu.kokkola.fi

Ruokavisa on yläkouluille suunnattu ruokakasvatuksen opetuskokonaisuus – materiaalit vapaasti käytettävissä

Visan tavoitteena on tutustuttaa nuoret ruokaketjun vastuullisuuteen pellolta pöytään, lisätä arvostusta ruuantekijöitä kohtaan sekä vahvistaa nuorten osaamista vastuullisina kuluttajina. Visaan voivat osallistua kaikki Suomen yläkoulun opettajat opetusryhmiensä kanssa oppiaineeseen katsomatta. Ruokavisa on vakiinnuttanut asemaansa osana koulujen ruokakasvatusta, ja se käytiin tänä lukuvuonna jo 14. kertaa. Kaikkiaan Ruokavisan lähtökohtana on YK:n Kestävän kehityksen toimintaohjelma Agenda 2030 ja erityisesti sen vastuullisen kuluttamisen tavoite.

Ruokavisan opetusmateriaalit ja visat ovat kaikkien vapaasti käytettävissä myös visa-ajan jälkeen. Opetuskokonaisuuteen kuuluvat diasarjat tehtävineen löytyvät Ruokavisan sivuilta ja visoja pääsee pelaamaan osoitteessa ruokavisa.fi

Muut ajankohtaiset

Kaikki ajankohtaiset

20.12.2024 Tiedote

Joulukinkun ostoa suunnittelevien määrä kasvanut

Joulukinkku on suomalaisten joulupöytien kestosuosikki. Neljä viidestä kuluttajasta aikoo valita jouluherkuksi kinkkua. Suurimmalle osalle…

19.12.2024 Uutinen

Ruokakasvatus esillä Educassa tammikuussa, tervetuloa osastollemme!

Tervetuloa Ruokatiedon, Maistuvan koulun ja Ruokatutkan yhteiselle osastolle 6t29 hakemaan vinkkejä, ideoita ja materiaaleja…

5.12.2024 Tiedote

Ruokatieto Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana jatkaa Elli Siltala

Ruokatieto Yhdistys ry:n vuosikokous 4.12. valitsi hallituksen puheenjohtajaksi johtaja Elli Siltalan Valio Oy:stä ja…

5.12.2024 Uutinen

Ruokavisa 2025 -oppimateriaali on julkaistu

Ruokavisassa tutustutaan tänä vuonna ruoan valintaan ja siihen vaikuttaviin tekijöihin niin yksilön kuin yhteiskunnan…

3.12.2024 Uutinen

Ruokaviennin kasvujohtajaksi Ruokatieto Yhdistykseen on valittu ETM Jukka Vainionpää

Ruokatieto Yhdistys ry on valinnut elintarviketieteiden maisteri Jukka Vainionpään ruokaviennin kasvujohtajaksi vahvistamaan elintarvikeviennin kasvua…

3.12.2024 Uutinen

Ruokatieto Yhdistys ruokaviennin yrityslähtöisen kasvualustan kehittäjäksi

Ruokaviraston päätöksen mukaan Ruokatieto Yhdistys ry ja Suomen elintarvikevientiyhdistys SUVI ry muodostavat yhdessä ruokaviennin…

1.11.2024 Yleinen

Hyvää Suomesta -merkittyjen elintarvikkeiden kotimaisuus yhä korkea

Reilulla kolmasosalla Hyvää Suomesta -merkityistä tuotteista raaka-aineiden kotimaisuusaste on 100 prosenttia. Lisäksi kolmannes tuotteista…

30.10.2024 Tiedote

Hävikki-battlen voittajat taituroivat hävikistä herkkuja

Hävikki-battlessa valmistettiin jälleen satoja upeita annoksia ja opittiin torjumaan hävikkiä. Tänä vuonna voittajat tulevat…

7.10.2024 Tiedote

Huoltovarmuus ja omavaraisuus tärkeimmät syyt valita suomalaista ruokaa

Ruokaan liittyvät yhteiskunnallisesti merkittävät syyt nousivat Ruokatieto Yhdistyksen teettämässä kuluttajakyselyssä tärkeimmiksi syiksi valita suomalaista…

4.10.2024 Tiedote

Hyvää Suomesta -merkki löytyy nyt myös kotimaisesta eläintenruoasta

Suomalaisesta raaka-aineesta ja työstä kertovaa Hyvää Suomesta -alkuperämerkkiä voi käyttää nyt myös eläintenruoissa. Merkin…

6.9.2024 Uutinen

Ruokatieto mukaan elintarvikeviennin kehittämiseen – tule johtamaan suomalaisen ruokaviennin kasvua

Suomen elintarvikeviennin kunnianhimoisena tavoitteena on kaksinkertaistaa viennin arvo eli saavuttaa neljän miljardin euron vuosittainen…

5.9.2024 Tiedote

Uusi Tietohaarukka on julkaistu

Millaiset sääolosuhteet olivat vuonna 2023 ja kuinka suuri sato saatiin? Millaiset on ruoka-alan työllisyysvaikutukset…

Siirry takaisin sivun alkuun