Retki kauppaan -ruokakasvatuskonseptia testataan Euroopassa

Tiedote

Ruokatiedon ja S-ryhmän yhteistyön tuloksena syntynyt Retki kauppaan -ruokakasvatuskonsepti viedään WeValueFood -hankkeen myötä nyt myös Suomen rajojen ulkopuolelle. Opetuskokonaisuutta testataan pilottikouluissa virtuaalisten kauppavierailujen avulla.

Retki kauppaan -konseptia testataan pilottikouluissa

Lasten ja nuorten tietämys ruuan alkuperästä on puutteellista. EIT Foodin rahoittaman WeValueFood -hankkeen tavoitteena on kasvattaa ruuan arvostusta lisäämällä lasten ja nuorten tietämystä ruuasta ja ruuan alkuperästä. Tavoitteena on myös tuottaa nuoria ruokalähettiläitä, jotka levittävät eurooppalaisille tulevaisuuden kuluttajille ruoan ilosanomaa.

Lasten ja nuorten ruokakasvatus on tehokas keino vastata nykypäivän suuriin ruokahaasteisiin: ravitsemuksen ja ympäristön kannalta kestävämmän ruokavalion toteutumiseen, kertoo dosentti Maijaliisa Erkkola Helsingin yliopistosta.

WeValueFood- hanke tutkii ruokakasvatusmenetelmiä ja niiden vaikuttavuutta valituissa Euroopan maissa. Retki kauppaan -kokonaisuus valittiin mukaan hankkeeseen yli 350 ruokakasvatusmenetelmän joukosta ja tällä hetkellä sen toimivuutta testataan suomalaisissa ja puolalaisissa pilottikouluissa.

COVID-19-pandemia vaikuttaa myös Retki kauppaan -kokonaisuuden toteuttamiseen, sillä fyysiset kauppavierailut on peruttu. WeValueFood -hankkeessa kaupparetki on toteutettu ruuan verkkokaupan sekä virtuaalivierailujen avulla, mikä mahdollistaa vuorovaikutuksen ruokakaupan työntekijöiden kanssa.

Retki kauppaan -kokonaisuuden pilotointi on nyt käynnissä ja interventiotutkimus päättyy joulukuun alussa. Ensimmäiset tulokset ovat saatavilla joulukuussa 2020.

Retki kauppaan opettaa arjen taitoja

Retki kauppaan on Ruokatiedon ja S-ryhmän yhteistyönä toteuttama opetuskokonaisuus, jonka myötä alakoululaiset ympäri Suomen voivat opettajiensa johdolla lähteä retkelle kauppaan. Kaikki Retki kauppaan -opetusmateriaali on opettajien ja Ruokatiedon asiantuntijoiden laatimaa eikä sisällä kaupallista materiaalia.

Retki kauppaan -materiaalin ja kauppavierailun avulla opitaan arkeen kytkeytyviä kestävän kehityksen teemoja, kuluttajataitoja sekä monilukutaitoa. Kaupparetken tavoitteena on tutustuttaa oppilaat ruuan reittiin, ruokakauppaan ja sen toimintaperiaatteisiin, sekä siihen miten kaupassa toimitaan ja minkälaisia valintoja kaupassa kannattaa tehdä. Kauppavierailu toimiikin osana monipuolista oppimisympäristöä ja yritysyhteistyö mahdollistaa kuluttajataitojen opiskelun tavalla, joka ei olisi luokkatilassa mahdollista. Kaupparetki ja sen materiaalit tukevat ilmiöpohjaisten opetuskokonaisuuksien toteuttamisesta, ja retki sopii itsessäänkin toteutettavaksi ilmiökokonaisuudeksi koulussa.

Kaupparetket ovat saaneet myönteisen vastaanoton niin oppilailta, opettajilta, vanhemmilta kuin ruokakauppojen henkilökunnaltakin.

Hienoa, että S-ryhmän ja Ruokatiedon yhteistyönä kehittämä ruokakasvatusmalli tunnistetaan kansainvälisesti. Retki kauppaan -toiminta on innostava tapa opettaa lapsille arjen ruokataitoja ja terveellistä syömistä, sanoo päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho S-ryhmästä.

Retki kauppaan laajenee yläkouluiHIN

Eurooppaan viety Retki kauppaan -opetuskokonaisuus on suunnattu alakouluille. Opetuskokonaisuus laajenee talvella 2020-2021 myös yläkouluille uuden Ruokavisan myötä. 

Yläkoulujen opetuskokonaisuudessa korostuu ajan henkeen sopien ruuan verkkokauppa ja oppimateriaalia voi hyödyntää myös etäopetuksessa. Ruokavisa 2021: Retki kauppaan -oppimateriaali julkaistaan joulukuussa 2020 ja visa käynnistyy alkuvuonna 2021.

 

WeValueFood

EIT Foodin rahoittama kaksivuotinen hanke, jossa on mukana Helsingin yliopiston lisäksi 13 eurooppalaista yliopistoa.
Tavoitteena on opettaa, osallistaa ja edistää nuorten eurooppalaisten tietämystä ruuasta sekä lisätä ruuan arvostusta.
Hankkeessa kootaan yhteen ruokakasvatusmenetelmät, jotta ne ovat jatkossa helpommin löydettävissä.

EIT Food

Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutti, jonka toimintaa rahoittaa Euroopan Unioni.
Tavoitteena kestävä, terveellinen ja luotettava ruokajärjestelmä.

 

LISÄTIETOJA

Ruokatieto Yhdistys ry
Anni-Mari Syväniemi
toiminnanjohtajaanni-mari.syvaniemi@ruokatieto.fi
p. 050 511 8909
(Kaupparetki -aiheiset lisäkuvat pyynnöstä.)

Helsingin yliopisto
Maijaliisa Erkkola
ravitsemustieteen dosentti, yliopistonlehtorimaijaliisa.erkkola@helsinki.fi 
p. 045 671 5455

S-ryhmä
Sampo Päällysaho
päivittäistavarakaupan johtajasampo.paallysaho@sok.fi
p. 010 768 0665
 

Ruokatieto Yhdistys ry edistää suomalaisen ruokaketjun menestystä tekemällä tunnetuksi osaamista ja työtä pellolta pöytään. Ytimessä on suomalaisen ruoan alkuperämerkki Hyvää Suomesta.

www.ruokatieto.fi/retki-kauppaan

Seuraa somessa: #retkikauppaan #ruokakasvatuswww.facebook.com/Ruokatieto.fi www.twitter.com/Ruokatieto

www.hyvaasuomesta.fi , www.ruokatieto.fiwww.ruokavisa.fiwww.arcticfoodfromfinland.fi

Kuva: Ruta Särki

Muut ajankohtaiset

Kaikki ajankohtaiset

20.12.2024 Tiedote

Joulukinkun ostoa suunnittelevien määrä kasvanut

Joulukinkku on suomalaisten joulupöytien kestosuosikki. Neljä viidestä kuluttajasta aikoo valita jouluherkuksi kinkkua. Suurimmalle osalle…

19.12.2024 Uutinen

Ruokakasvatus esillä Educassa tammikuussa, tervetuloa osastollemme!

Tervetuloa Ruokatiedon, Maistuvan koulun ja Ruokatutkan yhteiselle osastolle 6t29 hakemaan vinkkejä, ideoita ja materiaaleja…

5.12.2024 Tiedote

Ruokatieto Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana jatkaa Elli Siltala

Ruokatieto Yhdistys ry:n vuosikokous 4.12. valitsi hallituksen puheenjohtajaksi johtaja Elli Siltalan Valio Oy:stä ja…

5.12.2024 Uutinen

Ruokavisa 2025 -oppimateriaali on julkaistu

Ruokavisassa tutustutaan tänä vuonna ruoan valintaan ja siihen vaikuttaviin tekijöihin niin yksilön kuin yhteiskunnan…

3.12.2024 Uutinen

Ruokaviennin kasvujohtajaksi Ruokatieto Yhdistykseen on valittu ETM Jukka Vainionpää

Ruokatieto Yhdistys ry on valinnut elintarviketieteiden maisteri Jukka Vainionpään ruokaviennin kasvujohtajaksi vahvistamaan elintarvikeviennin kasvua…

3.12.2024 Uutinen

Ruokatieto Yhdistys ruokaviennin yrityslähtöisen kasvualustan kehittäjäksi

Ruokaviraston päätöksen mukaan Ruokatieto Yhdistys ry ja Suomen elintarvikevientiyhdistys SUVI ry muodostavat yhdessä ruokaviennin…

1.11.2024 Yleinen

Hyvää Suomesta -merkittyjen elintarvikkeiden kotimaisuus yhä korkea

Reilulla kolmasosalla Hyvää Suomesta -merkityistä tuotteista raaka-aineiden kotimaisuusaste on 100 prosenttia. Lisäksi kolmannes tuotteista…

30.10.2024 Tiedote

Hävikki-battlen voittajat taituroivat hävikistä herkkuja

Hävikki-battlessa valmistettiin jälleen satoja upeita annoksia ja opittiin torjumaan hävikkiä. Tänä vuonna voittajat tulevat…

7.10.2024 Tiedote

Huoltovarmuus ja omavaraisuus tärkeimmät syyt valita suomalaista ruokaa

Ruokaan liittyvät yhteiskunnallisesti merkittävät syyt nousivat Ruokatieto Yhdistyksen teettämässä kuluttajakyselyssä tärkeimmiksi syiksi valita suomalaista…

4.10.2024 Tiedote

Hyvää Suomesta -merkki löytyy nyt myös kotimaisesta eläintenruoasta

Suomalaisesta raaka-aineesta ja työstä kertovaa Hyvää Suomesta -alkuperämerkkiä voi käyttää nyt myös eläintenruoissa. Merkin…

6.9.2024 Uutinen

Ruokatieto mukaan elintarvikeviennin kehittämiseen – tule johtamaan suomalaisen ruokaviennin kasvua

Suomen elintarvikeviennin kunnianhimoisena tavoitteena on kaksinkertaistaa viennin arvo eli saavuttaa neljän miljardin euron vuosittainen…

5.9.2024 Tiedote

Uusi Tietohaarukka on julkaistu

Millaiset sääolosuhteet olivat vuonna 2023 ja kuinka suuri sato saatiin? Millaiset on ruoka-alan työllisyysvaikutukset…

Siirry takaisin sivun alkuun