Vuoden ruokakasvattaja 2022 -huomionosoitukset myönnettiin kahdelle yhteisöllisyyttä vahvistaneelle ruokakasvattajalle

Tiedote

Ruokatiedon myöntämän Vuoden ruokakasvattaja 2022 -huomionosoituksen ovat saaneet Jyväskylässä toimiva Mäki-matin perhepuisto sekä Kortepohjan koulun ruokapalveluvastaava Senja Lankinen. Tunnustuksia myönnettiin ensimmäistä kertaa kahdessa kategoriassa: yksilöt ja yhteisöt.

Ruokaosaamista tarvitaan joka päivä. Siitä ovat muistuttaneet viime vuosien poikkeukselliset olosuhteet, joiden aikana ruoan ostamiseen ja sen valmistamiseen liittyvä osaaminen ovat nousseet entistäkin tärkeämmiksi taidoiksi. Samaan aikaan ruokailun sosiaalisuus on vähentynyt ja yhdessä syömisestä on tullut harvinaisempaa herkkua.

Ruokaosaamista ja yhteisöllisyyttä voidaan vahvistaa ruokakasvatuksen avulla. Ruokakasvatuksen tavoitteena on innostaa löytämään ruokailoa sekä oppimaan ruoan vaikutuksista niin yksilölle kuin yhteisölle. Lisäksi se auttaa ymmärtämään kuluttajuuteen liittyvää vastuuta ja mahdollisuuksia sekä ruoan reittiä pellolta pöytään. Ruokakasvatus tutustuttaa myös erilaisiin ruokailmiöihin ja -kulttuureihin sekä kasvattaa terveellisiin ja kestäviin ruokavalintoihin.

Huomionosoitus tekee ruokakasvatuksen onnistumiset näkyväksi

Ruokatieto myöntää Vuoden ruokakasvattaja -huomionosoituksen vuosittain toimijalle, joka kehittää ruokakasvatusta ja työskentelee aktiivisesti, yhteistyökykyisesti, ja intohimoisesti ruokakasvatuksen parissa. Valintakriteereissä korostuu tänä vuonna yhteisöllisyys: Vuoden ruokakasvattaja on edistänyt kohderyhmänsä yhteisöllisyyden kokemusta ruokakasvatuksen keinoin.

– Vuoden ruokakasvattaja -huomionosoituksen tavoitteena on tehdä näkyväksi arvokasta työtä ja onnistumisia, joita ruokakasvatuksen parissa Suomessa tehdään, kuvaa toiminnanjohtaja Anni-Mari Syväniemi Ruokatiedosta.

Ehdotuksia saatiin yhteensä 14 kappaletta. Kaikista ehdotuksista huokui arvostus ruokaa ja ruokakasvatusta kohtaan sekä innostus ruokakasvatuksen monipuoliseen kehittämiseen.

Perhekahvilat innostavat kokkaamaan yhdessä ja oppimaan ruoasta

Vuoden ruokakasvattajaksi yhteisö-kategoriassa palkittiin Jyväskylässä toimiva Mäki-matin perhepuisto, joka on järjestänyt perheille suunnattua toiminnallista ja yhteisöllistä kahvilatoimintaa sekä lasten luonto- ja liikuntakerhoja.

Toiminnan keskiössä on ruoka. Perhekahviloissa ruokaa valmistetaan koko perheen voimin. Kahvilat ovat kaikille avoimia ja ne tarjoavat väylän tutustua muihin paikallisiin perheisiin. Tavoitteena on innostaa lapsia tutustumaan ruokiin omaehtoisesti ja eri aistein, harjoitella ruoanvalmistuksessa tarvittavia taitoja sekä vahvistaa lasten yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja.

Varhaiskasvatuksen opettajien ohjaama toiminta on vahvistanut kasvattajien välistä merkityksellistä ruokakasvatuskumppanuutta ja kannustanut perheitä toimimaan yhdessä.

Vuorovaikutteisella ilmapiirillä ja osallistamisella lisää kiinnostusta kouluruokailua kohtaan

Vuoden ruokakasvattajaksi yksilö-kategoriassa palkittiin Kortepohjan koulun ruokapalveluvastaava Senja Lankinen, joka on edistänyt koulun ruokakasvatusta kehittämällä kouluruokailun vuorovaikutteista, osallistavaa ja yhteisöllistä luonnetta. Oppilaita osallistavat toimintatavat, kuten kouluruokailun malliannoksen tekeminen, ovat innostaneet oppilaita tutustumaan ruokaan.

Malliannoksen tekeminen on oppilaiden suosima kunniatehtävä.

Senja on onnistunut luomaan kouluruokailusta turvallisen ruokakasvatustilanteen oppilaille panostaen aitoihin kohtaamisiin, joita jo koulunsa päättäneet oppilaatkin ovat jääneet kaipaamaan.

Aidolla ja muita arvostavalla vuorovaikutuksella Senja on näyttänyt hyvää esimerkkiä oppilaille sekä vahvistanut kouluruokailun myönteistä ja turvallista ilmapiiriä. Esimerkillinen työ ruokakasvatuksen parissa on tehnyt vaikutuksen niin oppilaisiin, huoltajiin kuin työyhteisöönkin: ruokasalin palautelaatikkoon on kertynyt jo yli 13 000 Senjalle suunnattua palautetta ja koulunsa jo päättäneet oppilaat palaavat ruokasaliin turvallisen aikuisen luokse.

Huomionosoitus myönnettiin tänä vuonna kolmatta kertaa

Ruokatieto myönsi Vuoden ruokakasvattaja -huomionosoituksen ensimmäisen kerran vuonna 2020. Huomionosoitukset ovat herättäneet laajalti innostusta ja ehdotuksia on saatu runsaasti.

Vuoden ruokakasvattajaksi voidaan valita henkilö, yhteisö, yritys tai yhdistys, joka toimii vastuullisesti, yhteistyökykyisesti ja intohimoisesti ruokakasvatuksen parissa. Ehdotuksen vuoden ruokakasvattajaksi voi jättää kuka tahansa.

Vuoden ruokakasvattajan valitsee asiantuntijoista ja ruoka-alan vaikuttajista koottu raati, joka edustaa koko ruokaketjua pellolta pöytään. Vuoden 2022 raatiin kuuluivat opetusneuvos Marjaana Manninen (Opetushallitus), sisältöpäällikkö Sanna Autio (SOK), tuoteasiantuntija Anna Koro (Valio Oy), tutkija Pia Smeds (Luonnonvarakeskus) sekä ruokakasvatuksen asiantuntija Noora Laukkanen (Ruokatieto Yhdistys ry).

Ruokatieto palkitsee vuoden ruokakasvattajat kunniakirjalla ja 500 euron huomionosoituksella.
 

Lisätiedot
Noora Laukkanen
ruokakasvatuksen asiantuntija
Ruokatieto Yhdistys ry
noora.laukkanen(at)ruokatieto.fi
p. +358 44 236 0039

Kuvituskuvia ladattavissa: www.kuvat.fi/42FV7HZJXQ

Ruokatieto Yhdistys ry:n missio on ”rakkaudesta oman maan ruokaan”. Tehtävänämme on edistää suomalaisen ruokaketjun menestystä ja ruokakulttuuria tekemällä tunnetuksi osaamista ja työtä pellolta pöytään. Ytimessä on suomalaisen ruoan arvostetuin alkuperämerkki Hyvää Suomesta. Yli 350 jäsentä ja merkinhaltijaa edustavat alan toimijoita monipuolisesti. 

Seuraa Ruokatietoa somessa!  
Facebook.com/Ruokatieto.fi  
Twitter.com/Ruokatieto 
Instagram.com/Ruokatieto
#ruokavisa #ruokakasvatus

Muut ajankohtaiset

Kaikki ajankohtaiset

20.12.2024 Tiedote

Joulukinkun ostoa suunnittelevien määrä kasvanut

Joulukinkku on suomalaisten joulupöytien kestosuosikki. Neljä viidestä kuluttajasta aikoo valita jouluherkuksi kinkkua. Suurimmalle osalle…

19.12.2024 Uutinen

Ruokakasvatus esillä Educassa tammikuussa, tervetuloa osastollemme!

Tervetuloa Ruokatiedon, Maistuvan koulun ja Ruokatutkan yhteiselle osastolle 6t29 hakemaan vinkkejä, ideoita ja materiaaleja…

5.12.2024 Tiedote

Ruokatieto Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana jatkaa Elli Siltala

Ruokatieto Yhdistys ry:n vuosikokous 4.12. valitsi hallituksen puheenjohtajaksi johtaja Elli Siltalan Valio Oy:stä ja…

5.12.2024 Uutinen

Ruokavisa 2025 -oppimateriaali on julkaistu

Ruokavisassa tutustutaan tänä vuonna ruoan valintaan ja siihen vaikuttaviin tekijöihin niin yksilön kuin yhteiskunnan…

3.12.2024 Uutinen

Ruokaviennin kasvujohtajaksi Ruokatieto Yhdistykseen on valittu ETM Jukka Vainionpää

Ruokatieto Yhdistys ry on valinnut elintarviketieteiden maisteri Jukka Vainionpään ruokaviennin kasvujohtajaksi vahvistamaan elintarvikeviennin kasvua…

3.12.2024 Uutinen

Ruokatieto Yhdistys ruokaviennin yrityslähtöisen kasvualustan kehittäjäksi

Ruokaviraston päätöksen mukaan Ruokatieto Yhdistys ry ja Suomen elintarvikevientiyhdistys SUVI ry muodostavat yhdessä ruokaviennin…

1.11.2024 Yleinen

Hyvää Suomesta -merkittyjen elintarvikkeiden kotimaisuus yhä korkea

Reilulla kolmasosalla Hyvää Suomesta -merkityistä tuotteista raaka-aineiden kotimaisuusaste on 100 prosenttia. Lisäksi kolmannes tuotteista…

30.10.2024 Tiedote

Hävikki-battlen voittajat taituroivat hävikistä herkkuja

Hävikki-battlessa valmistettiin jälleen satoja upeita annoksia ja opittiin torjumaan hävikkiä. Tänä vuonna voittajat tulevat…

7.10.2024 Tiedote

Huoltovarmuus ja omavaraisuus tärkeimmät syyt valita suomalaista ruokaa

Ruokaan liittyvät yhteiskunnallisesti merkittävät syyt nousivat Ruokatieto Yhdistyksen teettämässä kuluttajakyselyssä tärkeimmiksi syiksi valita suomalaista…

4.10.2024 Tiedote

Hyvää Suomesta -merkki löytyy nyt myös kotimaisesta eläintenruoasta

Suomalaisesta raaka-aineesta ja työstä kertovaa Hyvää Suomesta -alkuperämerkkiä voi käyttää nyt myös eläintenruoissa. Merkin…

6.9.2024 Uutinen

Ruokatieto mukaan elintarvikeviennin kehittämiseen – tule johtamaan suomalaisen ruokaviennin kasvua

Suomen elintarvikeviennin kunnianhimoisena tavoitteena on kaksinkertaistaa viennin arvo eli saavuttaa neljän miljardin euron vuosittainen…

5.9.2024 Tiedote

Uusi Tietohaarukka on julkaistu

Millaiset sääolosuhteet olivat vuonna 2023 ja kuinka suuri sato saatiin? Millaiset on ruoka-alan työllisyysvaikutukset…

Siirry takaisin sivun alkuun