Hyvää Suomesta -merkki löytyy nyt myös kotimaisesta eläintenruoasta

Tiedote

Suomalaisesta raaka-aineesta ja työstä kertovaa Hyvää Suomesta -alkuperämerkkiä voi käyttää nyt myös eläintenruoissa. Merkin kriteerit rehuille ja lemmikkien ruoalle ovat täsmälleen samat kuin elintarvikkeillekin.

Lemmikkien omistajia ja ruoan tuottajia kiinnostaa yhä enemmän eläinten ruokaan tulevien raaka-aineiden alkuperä, sillä niin lemmikkien kuin tuotantoeläinten ruokintaan ja hyvinvointiin kiinnitetään yhä enemmän huomiota. Kotimaisilla valinnoilla halutaan myös vahvistaa huoltovarmuutta ja edistää kiertotaloutta hyödyntäviä ja edistäviä ratkaisuja.

Kotimainen alkuperä kiinnostaa eläinten omistajia

Hyvää Suomesta -merkki on toiminut elintarvikkeiden kotimaisuustakeena jo yli 30 vuotta. Tilausta merkin toiminnan laajentamiselle myös eläinten ruokiin on, sillä lainsäädäntö ei edellytä eläinrehun raaka-aineiden alkuperämaan ilmoittamista.

  • Olemme iloisia siitä, että voimme laajentaa Hyvää Suomesta -merkin nyt myös eläinten ruokaan. Kiinnostus eläinten ruoan alkuperää ja jäljitettävyyttä kohtaan on kasvanut viime aikoina vahvasti, ja myös eläinten omistajilla on oikeus tietää, mistä heidän eläintensä ruoka tulee. Hyvää Suomesta -merkki on ainoa eläinten ruoan tunnus, joka kertoo kotimaisesta raaka-aineesta, toteaa Ruokatieto Yhdistyksen toiminnanjohtaja Anni-Mari Syväniemi.

Ensimmäisten yritysten joukossa Hyvää Suomesta -merkin eläinten ruoissa ottavat käyttöön NEUfrau Oy ja Alavuden öljynpuristamo.

Neufrau Oy on ensimmäisenä koiranruoan valmistajana ottanut käyttöön Hyvää Suomesta -merkin tuotteissaan. Neufrau Oy:n toimitusjohtaja Tytti Takanen toteaa Hyvää Suomesta -merkin kertovan yrityksen sitoutumisesta laatuun.

  • Olemme innoissamme ja ylpeitä tästä tunnustuksesta. Hyvää Suomesta -merkki on meille osoitus siitä, että olemme oikealla tiellä. Se vahvistaa sitoutumistamme laatuun ja kotimaisuuteen, jotka ovat meille ensisijaisen tärkeitä arvoja. Haluamme tarjota parasta paitsi koirille, myös heidän omistajilleen, ja tämä merkki on siitä paras todiste.

Alavuden öljynpuristamo jalostaa kotimaista rypsiä elintarvikekäyttöön. Tuotannossa syntyy eläinten rehukäyttöön erinomaisesti soveltuvaa rypsipuristetta ja rehuöljyä, joista jatkossa löytyy Hyvää Suomesta -merkki.

  • Käytämme Hyvää Suomesta -merkkiä jo elintarviketuotteissamme, joten on luonteva askel ottaa se käyttöön myös rehutuotteissa. Kotimainen raaka-aine on toimintamme perusta, joten haluamme ehdottomasti liputtaa sen puolesta myös eläinten ruoissa, kertoo Alavuden öljynpuristamon toimitusjohtaja Hanna Yli-Kuha.

Kotimaisuudesta kertovan Hyvää Suomesta -alkuperämerkin voi saada, kun tuote täyttää tarkat kriteerit:

  • Liha, kala, muna ja maito sellaisenaan ja osana muita elintarvikkeita on aina 100 % suomalaista.
  • Jos pakkauksessa on vain yhdenlaista raaka-ainetta, on sen oltava 100 % suomalaista.
  • Monen raaka-aineen tuotteessa raaka-aineesta 75–100 % on suomalaista.
  • Lopputuotteen valmistus ja pakkaaminen Suomessa.

Kriteereiden toteutumista valvotaan ulkopuolisten valvonta-ammattilaisten toimesta.

Lisätietoja:

Ruokatieto Yhdistys/Hyvää Suomesta -merkki:
Anni-Mari Syväniemi, toiminnanjohtaja, puh. 050 511 8909, anni-mari.syvaniemi@ruokatieto.fi

Neufrau Oy:
Tytti Takanen, puh.040 583 8788, tytti.takanen@neufrau.fi

Alavuden Öljynpuristamo:
Hanna Yli-Kuha, puh. 040 189 5530, hanna.yli-kuha@alavuden.fi

Hyvää Suomesta

Hyvää Suomesta -merkistä tunnistat helposti taatusti kotimaisen ruoan, joka on valmistettu Suomessa kotimaisista raaka-aineista. Merkki ansaitaan täyttämällä tiukat kriteerit ja sen käyttöä valvotaan. Noin 12 000 tuotteen valikoimasta löytyy tuotteita kaikkiin ruokavalioihin ja kaikille kukkaroille. Merkkiä hallinnoi Ruokatieto Yhdistys ry. 

Muut ajankohtaiset

Kaikki ajankohtaiset

4.10.2024 Tiedote

Hyvää Suomesta -merkki löytyy nyt myös kotimaisesta eläintenruoasta

Suomalaisesta raaka-aineesta ja työstä kertovaa Hyvää Suomesta -alkuperämerkkiä voi käyttää nyt myös eläintenruoissa. Merkin…

6.9.2024 Uutinen

Ruokatieto mukaan elintarvikeviennin kehittämiseen – tule johtamaan suomalaisen ruokaviennin kasvua

Suomen elintarvikeviennin kunnianhimoisena tavoitteena on kaksinkertaistaa viennin arvo eli saavuttaa neljän miljardin euron vuosittainen…

5.9.2024 Tiedote

Uusi Tietohaarukka on julkaistu

Millaiset sääolosuhteet olivat vuonna 2023 ja kuinka suuri sato saatiin? Millaiset on ruoka-alan työllisyysvaikutukset…

3.9.2024 Tiedote

Vietä kanssamme Suomalaisen ruoan päivää!

Tämän vuoden Suomalaisen ruoan päivää 4. syyskuuta juhlitaan teemalla “Ruokaa, työtä, turvaa”. Nämä sanat…

30.8.2024 Tiedote

Ruokaketju on valmis sitoutumaan ruoka-alan kasvuohjelmaan yhdessä – valtiolta odotetaan pitkäjänteistä sitoutumista

Ruokatieto Yhdistys ry ja Suomen elintarvikevientiyhdistys SUVI ry toteavat hallitusohjelman tavoitteen ruokaviennin kaksinkertaistamiseksi nykyisestä…

29.8.2024 Uutinen

Hyvää Suomesta -merkki on Suomen kolmanneksi arvostetuin brändi

Suomalaiset arvostavat Hyvää Suomesta –merkkiä korkealle. Tämä selviää tuoreesta Taloustutkimus Oy:n toteuttamasta Brändien arvostus…

23.8.2024 Tiedote

Kuluttajista joka viides aikoo lisätä suomalaisen ruoan ostamista

Yli puolet suomalaisista kertoo ostavansa jo paljon suomalaista ruokaa, osa jopa kaiken, minkä suomalaisena…

8.8.2024 Uutinen

Millainen on kananmunan matka kanalasta kennoon ja keittiöön?

Tervetuloa mukaan seuraamaan, miten kanat elävät luomukanaloissa ja miten luomukananmunia tuotetaan! Järjestämme yhdessä Ruokakasvatusyhdistys…

6.8.2024 Uutinen

Tiede ja teknologia – ratkaisuja kestävään ruoan tuotantoon Suomessa -webinaari 4.9. klo 9

Suomalaisen ruoan päivänä 4.9. klo 9–10 Elintarviketieteiden Seura järjestää yhdessä Ruokatieto Yhdistyksen kanssa kaikille avoimen…

25.6.2024 Uutinen

Hyvää Suomesta -merkkiä päivitettiin selkeämmäksi

Lähes jokaisen suomalaisen tunnistama sinivalkoinen joutsen eli Hyvää Suomesta -merkki päivitti ilmettään entistä selkeämmäksi.

22.4.2024 Tiedote

Lempäälän ruokapalvelu on Vuoden ruokakasvattaja – kunniamaininta Marjo Sundströmille

Vuoden ruokakasvattajaksi on valittu Lempäälän ruokapalvelu ja erityisesti siellä toimiva ruokakasvatuksen tiimi, johon kuuluvat…

19.4.2024 Tiedote

Ruokavisan voittoon kokkasi Lohtajan koulun joukkue

Lohtajan koulun suoritus ylsi tämän vuoden Ruokavisan voittoon. Lohtajan menussa kohtasivat viljatuotteet, kauden kala…

Siirry takaisin sivun alkuun