Talven ruokajuhlat

Pikkujoulu ja adventti virittävät joulun tunnelmaan

Glögintuoksuiset joulunodotusjuhlat on hauska syy koota ystävät yhteen.

Pikkujoulujen historia juontaa juurensa 1900-luvun alkuun, kun koululaisten kuusijuhlien innoittamana opiskelijat alkoivat juhlistaa joulunajan lomaa. Kaupunkilaisopiskelijoiden osakunnissa viettämä puurojuhla tosin oli riehakas ja iloinen juhla, toisin kuin vakavahenkinen koulujen joulujuhla. 1930-luvulla opiskelijoiden viettämiä pikkujoulujuhlia alettiin juhlia myös muissa yhteisöissä. Nykyisin pikkujoulut kuuluvat olennaisesti joulun odotukseen ja ovat hyvä syy kutsua työ-, harrastus tai kaveriporukka koolle. Pikkujouluissa tarjotaan perinteisesti ensimmäisen kerran jouluruokia, kuten riisipuuroa ja glögiä.

Joulunaika alkaa virallisesti marras-joulukuun taitteessa ensimmäisestä adventista. Sana adventti tulee latinankielisistä sanoista adventus domini eli herran tuleminen, ja sen vietto vakiintui läntisessä kristikunnassa keskiajalle tultaessa. Ensimmäinen adventti on ilon juhla, johon kuuluu tärkeänä osana saksalaisen Voglerin säveltämä Hoosianna-hymni. Ensimmäisen adventin aikaan järjestetään muun muassa joulumarkkinoita ja -myyjäisiä ja sytytetään ensimmäinen adventtikynttelikön neljästä kynttilästä. Adventtikynttilöiden polttamisen perinne on tullut Suomeen Saksasta. Suomalaiseen adventtiperinteeseen kuuluu adventtikonserttien järjestäminen, ja adventista alkaa yleensä myös glögikausi.

Adventin aikaan kuuluu yhteensä neljä adventtisunnuntaita. Kristillisten perinteiden mukaan toisena adventtina hiljennytään paastoon ja rukoukseen. Kolmantena adventtina muistetaan erityisesti Johannes Kastajaa ja neljäs adventti on puolestaan omistettu Jeesuksen äidille Neitsyt Marialle.

Adventti- eli joulukalenteri on myös lähtöisin Saksasta, missä niitä on ollut käytössä jo 1900-luvun alkuvuosina. 1930-luvun alussa partiojärjestöt toivat tämän perinteen ensin Ruotsiin ja sitten Suomeen. Nykyään joulukalentereista löytyy monesti kuvien lisäksi myös suklaata, makeisia, kosmetiikkaa tai muita käyttöesineitä.

TIESITKÖ? Ensimmäisestä adventtisunnuntai on aikaisintaan 27. marraskuuta ja viimeistään 3. joulukuuta.

Itsenäisyyspäivänä saa säveltää vapaasti

Suomen itsenäisyyspäivää vietetään joulukuun kuudentena päivänä. Virallista ruokakaavaa itsenäisyyspäivälle ei ole. Osalle suomalaisista itsenäisyyspäivä antaa aiheen istua television ääressä seuraamassa presidentinlinnan juhlallisuuksia ja syödä samalla pientä naposteltavaa, osassa kodeista taas loihditaan perheelle ja vieraille pitkän kaavan mukainen ateria.

Itsenäisyyspäivän aterian teemoja ovat muun muassa sinivalkoisuus kattauksessa, kotimaiset raaka-aineet sekä erikoisemmat ja juhlavammat ruuat, kuten mäti, siika ja hirvi.

Joissain kouluissa oppilaat ja opettajat järjestävät yhdessä juhlavat vastaanotot tarjoiluineen.

Lucia tuo valoa talven pimeyteen

Lucian päivää vietetään 13. joulukuuta, jonka yötä on perinteisesti pidetty vuoden pisimpänä. Luciasta kerrotun legendan mukaan eräs ei-kristitty nuorukainen ahdisteli Luciaa kanssaan naimisiin, koska oli rakastunut tämän kauniisiin silmiin. Kun ahdistelu ei päättynyt, Lucia repi silmät päästään ja lähetti ne tarjottimella nuorukaiselle. Kun Neitsyt Maria näki Lucian vahvan uskon, hän antoi Lucialle entistä kauniimmat silmät. Nuorukainen järkyttyi tapauksesta niin, että kääntyi kristinuskoon. Lucia on tarinan vuoksi sokeiden ja näkövammaisten pyhimys.

Lucian päivän vietto Suomessa on alkanut vasta muutama vuosikymmen sitten. Lucian päivän vietto alkoi Suomessa kouluista ja levisi erityisesti suomenruotsalaisiin yksityiskoteihin. Perheissä tavallisesti nuorin tytär puetaan aamulla valkoiseen asuun, punaiseen vyöhön ja puolukkaseppele päässään hän kantaa vielä nukkuvien perheenjäsenten vuoteiden vierelle aamiaistarjottimen ja herättää heidät laulullaan.

Lucia-päivän viettoon kuuluu myös sahramilla keltaiseksi värjätty leipä tai pulla.

Ensimmäisen Lucia-valinnan ja -kulkueen järjesti Ruotsissa Stockholms Dagblad vuonna 1928. Suomalainen Lucia on valittu Hufvudstadsbladetin lukijaäänestyksellä vuodesta 1950 saakka.

TIESITKÖ? Lucia (lat. lux, valo) on suomennettuna Valotar.

Joulu – tuoksuja, makuja ja yhdessäoloa

Mitä olisi joulu ilman jouluruokia? Joulun tunnelma syntyy kanelin, neilikan ja uunissa paistuvan kinkun tuoksuista. Kaikista perinteistä ei kuitenkaan tarvitse pitää kiinni. Jouluna voi tarjota muutakin kuin tuttuja laatikoita ja kinkkua. Kiireen voi myös halutessaan unohtaa ja häärätä keittiössä vain sen verran kuin hyvältä tuntuu. Jokainen perheenjäsen voi esimerkiksi toivoa yhtä jouluherkkua, jota ilman joulumieli ei tule.

Joulureseptien joukosta voi poimia vinkkejä myös lahjaideoiksi. Itse tehty lahja on erityisen arvokas ja persoonallinen. Herkut voi pakata kauniiseen rasiaan tai sellofaaniin ja viedä tutuille tuliaisiksi.

Kuusijuhla päättää syyskauden

Juhla- tai voimistelusalissa järjestettävä kuusijuhla päättää perinteisesti koulujen syyslukukauden. Kuusijuhliin valmistauduttiin ennen huolellisesti ja niihin kutsuttiin oppilaiden vanhemmat ja usein pikkusisarukset. Tapa on voimassa vielä edelleen etenkin pienemmissä kouluissa.

Koulujen kuusijuhlat olivat alun perin hyvin uskonnollissävytteisiä tilaisuuksia, joihin kuului olennaisesti suuri koristeltu joulukuusi, paljon kynttilöitä, virsien veisuuta, seimikuvaelma, joululauluja ja erilaisia tonttuleikkejä. Kuusijuhla huipentui tavallisesti piparkakku- tai makeispusseja jakavan joulupukin saapumiseen. Varhaisemmissa kansakoulujen kuusijuhlissa joulupukki saattoi jaella köyhimmille lapsille makeisten lisäksi kenkiä ja vaatteita.

Kansakoulun alkuajoista lähtien koulun kuusijuhlalla on ollut vaikutusta myös kotien juhlatapoihin, sillä moni suomalainen maalaislapsi näki joulukuusen ensimmäisen kerran vasta koulun kuusijuhlassa. Entisaikaan koulujen syyslukukauden päättäjäisiä vietettiin Lucian päivän aikaan. Kuusijuhlan viettämisestä on merkintöjä jo 1700-luvun loppupuolelta. Kuitenkin sekä 1700-luvun ja 2000-luvun koulujen kuusijuhlia yhdistävät kynttilät, kuusentuoksu, joululaulut, joululeivonnaiset ja erilaiset tanssileikit.

Alun perin keskitalven juhla

Ennen kuin joulu sai Suomessa kristinuskon myötä nykyisen merkityksensä, täällä juhlittiin pakanallista keskitalven juhlaa. Keskitalven juhlaa vietettiin juuri siihen aikaan, kun pohjoisen talvi oli pimeimmillään. Kristillistä joulua on vietetty 300-luvulta asti, sillä vuonna 354 Paavi määräsi Jeesuksen syntymäpäiväjuhlan pidettäväksi 25. joulukuuta.

Joulukuusi on vanha perinne

Jouluun liittyy paljon erilaisia koristeita. Joulun viettämiseen on Suomessakin jo hyvin varhain liittynyt kuusen tuominen sisälle tupaan ja sen koristeleminen joulukuuseksi. Ensimmäiset tiedot joulukuusesta ovat 1500-luvulta Saksasta Elsassista, Strasbourgin hiippakunnasta. Vähitellen joulukuusesta muodostui katolisen seimen protestanttinen vastine muuallakin Euroopassa. Pohjoismaihin joulukuusi saapui vasta 1700-luvulla.

Ensimmäisenä joulukuusen hankkivat ylhäisöperheet, joiden kodeista perinne myöhemmin levisi myös työläiskoteihin. Vasta 1900-luvulla joulukuusi alkoi yleistyä laajemmin suomalaisissa kodeissa. Joulupuun hakeminen tupaan syrjäytti vähitellen jouluolkien levittämisen lattioille. Kaikkien uusien tapojen ja tavaroiden tavoin myös joulukuusi sai osakseen paljon kritiikkiä muun muassa ääriuskovaisilta, sosialisteilta ja tulipalovaarasta huolestuneilta kansalaisilta.

Jouluun kuuluvat olennaisena osana myös kynttilät. Vanhan ajan roomalaisten kerrotaan käyttäneen aikanaan tali- ja vahakynttilöitä. Myöhemmin myös kristillinen kirkko alkoi käyttää vahakynttilöitä jumalanpalveluksissa. 1800-luvulla talikynttilät syrjäyttivät pärelyhdyt myös Suomen maaseuduilla. Kynttilöitä valettiin joka kodissa ainakin jouluksi, jos niihin ei muuten ollut varaa.

Joulupukin esikuvana pidetään Myran piispaa Pyhä Nikolausta. Hän syntyi vuonna 300 rikkaaseen perheeseen ja hänellä oli tapana auttaa lähimmäisiään ja jakaa lahjoja, mutta niin etteivät lahjan saajat tienneet keneltä lahja oli. Monissa maissa Pyhä Nikolaus tuo vielä tänä päivänäkin joululahjat tiputtamalla ne jouluyönä savupiipusta takkaan ripustettuihin joulusukkiin.

Jouluruokien historiaa

Ruokaperinteet ovat kehittyneet ja jalostuneet nykyiseen muotoonsa vuosisatojen ajan.  Monet meille hyvin perinteiset jouluruuat, kuten kinkku ja piparkakut, ovat kuitenkin rantautuneet tavallisen kansan keittiöihin vasta 1900-luvulla.

Suomessa ei ollut vielä 1800-luvun puolella koko kansaa yhdistävää jouluruokaa, vaikka jouluna syötiin paremmin ja runsaammin kuin arkena. Suomalainen jouluateria on syntynyt pikkuhiljaa ja siihen ovat vaikuttaneet niin säätyläisten kuin talonpoikienkin ruoat. Jouluun liittyy vielä nykyisinkin runsas tarjottavien määrä ja syöminen. Monet ruokatavat ovat siirtyneet jouluun perinteisestä sadonkorjuujuhlasta eli kekristä, jota vietettiin syksyisin 1800-luvulle saakka. Suomalaiset jouluruoat vaihtelevat myös hieman maakunnittain ja perheiden omien mieltymysten ja tapojen mukaan.

Rosolli eli sallatti

Rosollin eli sallatin valmistus on peräisin Lounais-Suomen säätyläispiireistä, joissa se tunnettiin jo 1700-luvulla. Kansan keskuuteen se levisi 1800-luvulla pitokokkien ja kotitalouskoulujen välityksellä. Aluksi rosolliin käytettiin perunoita, hienonnettua sipulia ja suolasilakoita. Myöhemmin siinä alettiin käyttää myös punajuurta, porkkanaa, suolakurkkua, omenaa, silliä, suolaa ja valkopippuria.

Joulukinkku

Jouluateriaan kuuluu Pohjoismaissa erottamattomana osana joulukinkku. Joulukinkun yhteyksiä vanhempiin perinteisiin ei tunneta, mutta ilmeisesti kinkku on kahden eri perinteen risteytys. Siinä yhdistyy herrasväen tapa syödä possua ja kansan tapa nauttia paistettua takajalkaa.

1800-luvulla Suomessa oli yleistä syödä jouluna lihaa kuivattuna, savustettuna tai paistettuna. Lihana oli joko nautaa, lammasta tai sikaa. 1800-luvulla possua ei olisi vielä riittänyt joka kotiin, sillä sikatalous oli varsin kehittymätöntä. Sianliha nousi johtoasemaan joulun pääruokana vasta 1900-luvulla. Joulun pääruoka ei tosin vielä 1920- ja 1930-luvulla ollut kinkku, vaan pöydässä saattoi olla esimerkiksi paistettu lampaanlapa.

Laatikot

Suomalaisiin perinteisiin jouluruokiin kuuluvat peruna-, lanttu- ja porkkanalaatikot. Vanhin ja tavallisin laatikkoruoka näyttää olleen koko maassa tunnettu perunalaatikko.

Vielä 1700-luvulla peltilaatikko olisi ollut liian kallis paistoastia tavalliselle talonpojalle, mutta 1800-luvun nykyaikainen teollisuus mahdollisti uudenlaisten tuotteiden valmistuksen. Sen vuoksi laatikot tulivat kansan pitoruoaksi vasta 1800-luvulla.

Kala

Kala on kuulunut suomalaisten ruokavalioon kautta aikain, koska sitä on ollut lukuisien vesistöjen takia koko ajan saatavilla. Aluksi kaloja varastoitiin kuivaamalla, mutta suolan yleistyessä 1700-luvulla kaloja alettiin säilöä myös suolaamalla. Suolakaloista joulupöytään päätyi ainoastaan silli.

Hapattamista käytettiin kalan säilömisessä apuna erityisesti maan pohjois- ja itäosissa 1800-luvun jälkipuoliskolle asti ja maan länsiosissa 1600-luvulle saakka. Sisämaassa hapatettiin särkiä, ahvenia, lahnoja ja säyneitä, joita suolattiin hieman ja säilytettiin puuastiassa painon alla. Sana graavilohi, ruotsiksi gravad lax, on muistona entisaikojen haudatusta hapanlohesta.

Yksi vanhimmista jouluruoista Suomessa on lipeäkala. Lipeäkalaa valmistettiin alun perin kuivatusta kuhasta tai hauesta, ja se oli tärkeä katolisen ajan paastoruoka.

Juomat

Pohjoismaissa jouluoluen juonti on vanha perinne. Uskottiin myös, että viinaryyppy jouluna siunaa sadon. Ryyppy tarjottiin jokaiselle, lapsillekin, ja viinaa ripoteltiin tuvan jouluoljille sekä hevosen heinille.

Glögi on perinteinen joulun alusajan juoma, jota on nautittu Ruotsi-Suomessa keskiajalta lähtien. Se on syntyi aikoinaan, kun heikkolaatuista viiniä maustettiin kanelilla, neilikalla, kardemummalla ja appelsiininkuorella. Kuumennettu maustettu viini lämmitti kylmissä asumuksessa asuneita ihmisiä.

Glögiä on tiettävästi valmistettu jo Kustaa Vaasan hovissa 1500-luvulla, vaikka juomaa ei tuolloin vielä glögiksi kutsuttukaan. Glögiksi juomaa alettiin kutsua Ruotsin kartanoissa vasta 1800-luvulla. 1960-luvulla glögi saavutti suosion myös tavallisten suomalaisten juomana. Glögin sekaan lisätään Suomessa usein manteleita ja rusinoita, ja sen kanssa nautitaan piparkakkuja ja muita joululeivonnaisia.

Piparkakut

Piparkakkujen valmistaminen kuuluu ensimmäisiin jouluvalmisteluihin ja usein ensimmäiset piparkakut paistetaankin ensimmäisen adventin aikoihin. Piparkakuilla on suorastaan ruhtinaallinen perinne, sillä alunperin ristiretkeläiset toivat niitä Eurooppaan tuliaisina idästä.

Piparkakkuja alettiin valmistaa yleisesti Saksassa 1300-luvulla. Niitä käytettiin tuolloin lääkkeenä moniin eri vaivoihin. Pippurilla maustettuja ja hunajalla makeutettuja mesileipiä valmistettiin erityisesti luostareissa. Myöhemmin 1600-luvulla piparkakkuperinne siirtyi Ruotsiin, josta se 1700-luvulla rantautui Suomeen. 1900-luvulla piparkakkuja alettiin valmistaa myös kotikeittiöissä.

Piparkakkutaloja alettiin Suomessa pystyttää 1920-luvulla. Niiden esikuvana on Grimmin Hannu ja Kerttu -sadun piparkakkutalo. Piparitalo on näyttävä joulukoriste, jonka tekeminen on hauskaa ja helppoa. Koristelussa voi käyttää mielin määrin luovuutta! Lahjaksi ystäville voi pyöräyttää pieniä ja helppotekoisia piparkakkutaloja.

Riisipuuro

Perinteinen joulupuuro on Suomessa kautta aikain ollut kaura- tai ohraryynipuuroa. 1800-luvulla Suomeen alettiin tuoda ulkomailta riisiä, mutta se oli tuolloin niin kallista, että vain rikkaat pystyivät ostamaan sitä. Eksoottista riisipuuroa valmistettiinkin vain juhlaruoaksi. 1900-luvulla riisipuurosta tuli arkiruokaa, mutta sitä tarjotaan edelleen myös jouluruokana.

Riisipuuron viehätys joulupöydässä perustuu siihen piilotettuun manteliin. Tapa on peräisin keskiajan Englannista, missä ylhäisöllä oli loppiaisena tapana piilottaa papu ohrapuuron joukkoon. Mantelin piilottaminen joulupuuroon omaksuttiin Suomeen Ruotsista, mutta aluksi tapa esiintyi vain kaupunkilaiskodeissa. 1900-luvulla siitä tuli kaikkien suomalaisten joulurituaali.

Siirtomaatuotteet halpenivat 1880-luvun lopulla, kun höyrylaivojen yleistyminen pienensi kuljetuskustannuksia. Näin kotitaloudet saattoivat ostaa joulupöytään varojensa mukaan manteleita, pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä ja rusinoita. Tapa syödä jouluna rusina-, luumu- tai sekahedelmäkeittoa levisi vauraimpiin talonpoikaistalouksiin 1800-luvun lopulla. Sekahedelmäkeitto yleistyi 1920- ja 1930-luvuilla kaikkien kansankerrosten joulupöydissä. 

Sotavuosina joulun jälkiruoat muuttuivat ankeammaksi, mutta riisipuuro ja sekahedelmäkeitto palasivat suomalaisten joulupöytiin jälleen 1950-luvulla. Pula-ajan lapset saivat pahimman ankeuden hellittäessä lahjaksi omenan tai appelsiinin, mikä oli monille ikimuistoinen lahja.

Uudenvuoden juhlat

Uusi vuosi vastaanotetaan usein juhlavissa merkeissä isolla porukalla. 1800- ja 1900-luvun taitteessa kansalaiset kokoontuivat kaupunkien toreille kuulemaan kellonlyöntejä, kaupunginjohtajan puhetta sekä veisaamaan virttä. Uudenvuoden juhlinta on muuttunut yhä enemmän koko kansan karnevaaliksi. Kaupunkien keskustaan kokoontuu juhlijoita katsomaan ilotulitusrakettien räiskettä. Vuoden vaihtuessa on tapana avata pullo kuohuvaa. Uuden vuoden juhlintaan kuuluvat olennaisena osana myös keitetyt nakit ja perunasalaatti.

Runebergin päivä

Runebergin päivää vietetään 5. helmikuuta, jolloin maistellaan hillosilmällä ja sokerikuorrutuksella koristeltuja runebergintorttuja. Suomen kansallisrunoilija Johan Ludvig Runeberg syntyi 5. helmikuuta vuonna 1804 Pietarsaaressa merikapteenin perheen esikoisena. Vuonna 1830 Runebergiltä ilmestyi esikoisrunokokoelma, joka sisälsi myös hänen tunnetuimman hahmonsa, Saarijärven Paavon. Tämän jälkeen hän julkaisi toista kymmentä runoteosta ja virsiä. Ansioillaan hänestä tuli runokuningas ja suomalainen kansallissankari.

Ensimmäistä kertaa Runebergia juhlittiin näyttävän julkisesti hänen 50-vuotispäivänään runoilijan synnyinkaupungissa Pietarsaaressa. Kansallisrunoilijan kuoleman jälkeen syntymäpäivästä tehtiin virallinen juhlapäivä. Vähitellen Runebergin päivä muuttui kulttuurin ja suomenruotsalaisten päiväksi, johon liittyy olennaisesti runebergintorttujen nauttiminen.

Runebergintortut

Runebergintorttu on korkea pyöreänmuotoinen leivos, joka on koristeltu sokerikuorrutuksella reunustetulla vadelmahillolla. Se on sesonkileivonnainen, jota saa kaupoista ja leipomoista jo muutama viikko ennen varsinaista Runebergin päivää. Useissa kodeissa leivotaan runebergintorttuja myös itse.

Runebergintorttujen alkuperästä on monia eri teorioita. Kerrotaan, että porvoolaisen sokerileipuri Asteniuksen jo 1840-luvulla myynnissä olleet vadelmaleivokset maistuivat Runebergille. Myös Runebergin vaimon Fredrika Runebergin kerrotaan leiponeen miehelleen leivonnaisia, jotka hän valmisti vehnäjauhoista, korppujauhoista, keksimuruista ja manteleista, ja koristeli leivonnaiset omenahillolla ja sokerikuorrutuksella. Runebergin kerrotaan nauttineen näitä punssilla kostutettuja leivonnaisia aamupalaksi.

Ystävänpäivä

Helmikuun 14. päivä vietetään ystävänpäivää. Suomessa ystävänpäivän viettäminen on melko uutta – sitä on alettu viettämään vasta 1980-luvun puolivälin jälkeen. Vuodesta 1987 lähtien ystävänpäivä on ollut suomalaisessa kalenterissa virallinen juhlapäivä.

Ystävänpäivän englanninkielinen nimi on St. Valentines Day, sillä juhlaa on alun perin juhlittu katolisen pyhimys Valentinuksen päivänä. Valentinus-nimisiä pyhimyksiä on olemassa kaksi, joten juhlan alkuperästä ei olla täysin varmoja. Erään legendan mukaan Valentinus vihki roomalaisia sotilaita avioliittoon sotapäälliköiden kieltojen vastaisesti, minkä vuoksi hänet vangittiin. Sotamiesten vaimot lähettivät hänelle kaltereiden taakse lahjoja ja kukkia kiitokseksi vihkimisestä. Keisari Marcus Aurelius tuomitsi Valentinuksen kuolemaan, ja hän kuoli kristittynä marttyyrina. Toisen tarinan mukaan Valentinus käski sotilaita taisteluun lähtemisen sijaan pysymään kotona vaimojensa ja rakastettujensa luona.

Suomessa juhlitaan ystävyyttä

Suomalaisen ystävänpäivän viettäminen eroaa amerikkalaisesta Valentinuksen päivästä, sillä Suomessa juhlaa vietetään lähinnä ystävien kanssa, eikä vain rakastavaisten juhlapäivänä. Monet pitävät juhlaa liian kaupallisena, eikä juhlan amerikkalainen alkuperä vetoa suomalaisiin enää samalla tavalla kuin 1980-luvulla.

Ystävänpäivän symboli on punainen sydän, joka kertoo rakkaudesta, ystävyydestä ja ihailusta. Ystävänpäivälle ei ole olemassa perinteistä leivonnaista, mutta silloin tarjoillaan sydämen muotoisia leivoksia ja karamelleja, jotka on koristeltu päivän teemaan sopiviksi.

Laskiainen

Laskiainen on kristillinen juhla, jonka nimi tulee pääsiäistä edeltävään paastoon laskeutumisesta. Laskiaissunnuntain jälkeisenä tiistaina vietetään laskiaistiistaita, jota seuraavana päivänä, tuhkakeskiviikkona, alkaa katolisten 40 päivää kestävä paasto.

Laskiaista on perinteisesti vietetty riehakkaasti. Maaseudulla juhlittiin rehdisti työntekoa ja kaupungeissa järjestettiin naamiaisia. Kaupunkia ja maaseutua yhdistävä perinne oli mäenlasku. Nykyäänkin lapset sekä haalaripukuiset opiskelijat laskevat laskiaistiistaina mäkeä.

Tuhtia ja rasvaista ruokaa

Entisaikaan laskiaisena oli lupa herkutella ja syödä kunnolla, sillä alkoihan laskiaisen jälkeen pääsiäisen paasto, jonka aikana ruokavaliosta jätettiin pois liha, maitotuotteet ja kananmunat. Ruokien runsauden uskottiin jatkuvan koko vuoden, kun tarjottavien annettiin olla pöydässä koko päivän. Laskiaisena tarjottiin perinteisesti mahdollisimman rasvaista ruokaa. Mitä enemmän rasva kiilsi syöjien sormissa ja suupielissä, sitä enemmän siat lihoivat ja lehmät lypsivät seuraavana vuonna.

Hernerokka oli keskiajalla tavallinen ruoka, josta tehtiin laskiaisena tavallista lihaisampi ja rasvaisempi. Se valmistettiin herneistä ja joulusta jääneistä lopuista lihoista, eli sian päästä ja sorkista. Laskiaisena tarjolla oli myös lämmitettyjä rasvamakkaroita ja juustoja.

Venäjällä laskiaisperinteeseen kuuluu olennaisesti tattarijauhoista valmistetut kuohkeat ohukaiset eli blinit. Kuumia blinejä syödään smetanan, kaviaarin ja erilaisten lisäkkeiden, kuten sipulin ja suolakurkun kanssa. Blinit ovat edelleen ortodoksisen kirkon laskiaisajan herkkua. Blinit ovat alkutalvesta suosittuja myös Suomessa, jolloin monissa ravintoloissa vietetään bliniviikkoja ja kodeissa järjestetään blinikestejä. 

Mantelimassalla vai hillolla?

Roomalaiskatolisen kirkon perinteeseen kuului, että ennen pääsiäispaaston alkua kuului syödä valkoista ruokaa, jota pidettiin erityisen pyhänä. Valkoisista vehnäjauhoista tehty laskiaispulla sopii hyvin tähän perinteeseen.

Laskiaispulla on peräisin 1600-luvun Ruotsista, josta se rantautui myös Suomen konditorioihin ja kahvipöytiin 1800-luvulla. Varakkaan väen suosima mantelimassatäyte kertoo laskiaispullan läntisestä alkuperästä. Köyhempi väki nautti pullansa pelkän kuuman maidon kanssa. Myöhemmin laskiaispullaa on alettu syömään myös hillo- ja kermatäytteellä. Laskiaispullien ystävien keskuudessa suosittu kiistanaihe onkin, miten laskiaispulla kuuluu syödä: hillolla vai mantelimassalla?

Jälkiruoaksi laskiaisena tarjottiin pullan lisäksi myös yleiseurooppalaista laskiaisajan herkkua eli pannukakkua, koska helposti pilaantuvat voi ja kananmunat tuli käyttää pois ennen pitkän paaston alkua.

Laskiaisena tehtiin onnea tuottavia rituaaleja

Aikanaan laskiaiseen liittyi paljon uskomuksia ja enteitä, joiden takia taloissa tehtiin laskiaistiistaina erilaisia onnea tuottavia rituaaleja. Lähes kaikki laskiaistiistain tekemiset tai tekemättä jättämiset liittyivät naisten aikaansaannoksiin ja naisten käsitöiden raaka-aineisiin, pellavaan ja villaan. Pellavaonnea etsittiin laskiaisena muun muassa mäkeä laskemalla. Mitä kauemmaksi kelkka tai muu liukumisväline liukui, sitä pidempiä tulisi seuraavan kesän pellavista. Laskiaiseen liittyvät säännöt ovat peräisin katoliselta ajalta. Laskiaisena ei saanut esimerkiksi käsitellä teräaseita eikä tehdä töitä, joista kuului liikaa ääntä.

Kalevalan päivä juhlistaa kotimaista ruokakulttuuria

Kalevalan päivää vietetään helmikuun 28. päivä, jolloin juhlitaan kansalliseepostamme Kalevalaa sekä suomalaista kulttuuria. Kalevalan päivällä ei ole varsinaista nimikkoruokaa, mutta monet perinteiset ruuat sopivat hyvin suomalaisen ruokakulttuurin juhlistamiseen.

Kalevalan luoja Elias Lönnrot syntyi Sammatissa vuonna 1802. Hänet tunnetaan suomen kielen ja suomalaisen kulttuurin uranuurtajana, mutta hän toimi myös lääkärinä ja oli perehtynyt kasvioppiin. Vuosien 1828–1845 aikana hän keräsi runoperinnettä talteen matkoillaan Hämeeseen, Savoon, Karjalaan ja Lappiin. Runonkeruumatkojensa perusteella Lönnrot kokosi Kalevalan.

Elias Lönnrot päiväsi Vanhan Kalevalan esipuheen helmikuun 28. päivä 1835, mistä juontuu Kalevalan juhlinta juuri sinä päivänä. Kalevalan päivän juhlinnan aloittivat Helsingin yliopiston Savo-Karjalaisen osakunnan ylioppilaat vuonna 1865, mutta viralliseksi liputuspäiväksi, ja samalla suomalaisen kulttuurin päiväksi, se vahvistettiin vuonna 1978.

Vaalitaan suomalaisia makuja

Suomalaista ruokakulttuuria on tuotu esiin erilaisissa Kalevalan päivän ympärille kehitetyissä tapahtumissa. Kalevalan päivä onkin juuri sopiva päivä vaalia suomalaisia makuja. Tavallisesti Kalevalan päivään ei ole liitetty mitään tiettyä ruokaa, mutta suomalaista ruokakulttuuria voi juhlistaa esimerkiksi erilaisilla perinteisillä tarjottavilla.

Kalevalan päivänä voi tarjoilla vaikkapa mehevää karjalanpaistia. Kalevalan päivän henkeen sopivat myös erilaiset kalaruoat sekä perinteiset leivonnaiset, kuten karjalanpiirakat ja mustikkakukko. Myös suomalaisista juureksista ja marjoista syntyy upeita Kalevalan päivän herkkuja.